Tekijä: mari.holopainen (Page 14 of 17)

Kokoomus väläytti, että keskustakirjasto olisi liian kallis hanke toteutettavaksi (HS 15.10.2012). Toistaiseksi Helsinki on sitoutunut käyttämään 35 miljoonaa euroa hankkeeseen ja valtion osuus on 8 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannusten arvioidaan olevan 75 miljoonaa euroa.

Valtion osallisuus kansallisissa kulttuurihankkeissa kuten keskustakirjastossa on myös Vihreiden tavoite. Kuitenkin keskustakirjasto on paljon muutakin kuin näyteikkuna, johon Kokoomus viittasi.

Kaupungin palveluista juuri kirjastot ovat onnistuneet uusiutumaan ja yllättämään ohjelmatarjonnalla, jota ei voi muuta kuin ihailla. Tein viime syksynä usein töitä Kallion kirjastossa. Päiväkävijät ja etenkin vanhemmat ihmiset lukivat maksuttomia lehtiä. Koululaiset viettivät iltapäiviään pelaamalla ja lukemalla. Tietoa verkosta näyttivät hakevan etenkin ulkomaalaistaustaiset. Luku- ja työskentelynurkat täyttyivät freelancereista, lukiolaisista, pääsykokeisiin lukevista.

Kaupungin kirjastoissa voi törmätä johonkin mitä ei tiennyt etsivänsä. Hyllyissä on filosofiaa, keittiöremontoinnin ja hyvinvoinnin oppaita. Kirjasto jättää jälkiä.

Kirjasto ei ole unohtanut eri kiinnostuksenkohteiden mukaan räätälöityjä palveluita. Kallion kirjaston 100-vuotisjuhlissa kirjailija Sofi Oksanen puhui täydelle salille. Babykino, johon ehdin pari kertaa vauvojen leluja varastavan jo lähes yksivuotiaan kanssa, tarjosi yhteisöllisyyttä keskelle päivää. Leffan päätteeksi kirjaston ystävällinen henkilökunta tarjoili kahvia ja keksejä.  En ole tällaista asennetta ja asukaslähtöisyyttä muissa kaupungin palveluissa tavannut. Ehkä sen takia oli hämmästyttävää, että eräänä päivänä kirjastossa kerättiin käyttäjiltä palautetta kirjastopalvelujen kehittämiseksi. Paljon parannettavaa en keksinyt.

Kaupungissa tarvitaan kiinnostavia yhteisiä kulttuuritiloja, jotka heijastavat aikaansa. Tilat ja niiden muotoilu ovat keskeinen osa kirjaston kokemista. Kaupungin tulevaisuus on ihmisissä, jotka altistuvat uudelle ja innostuvat. Olen varma, että tällä innostuksella keskustakirjasto tulee olemaan yksi parhaista uusista hankkeista ja yllättämään meidät kaikki. Digikirjat muuttavat lainaamista ja keskustakirjaston tavoitteena onkin luoda kokonaan uusi tulevaisuuden kirjastokonsepti.

Vihreiden mielestä keskustakirjaston kaltaiset hankkeet menevät esimerkiksi Hernesaaren helikopterikentän 85 miljoonan euron liikelentoyhtiötuen tai säännöllisesti haudastaan nousevan miljardin euron keskustatunnelin ohitse. Mihin kaupungin rahat käytetään. Sinä päätät tässä kuussa.
Kuva: Keskustakirjasto.fi

Päätimme Kallion seudun Vihreissä kerätä ajatuksia kaupungin elämänmenosta ja tulevaisuudesta. Lehteen on haastateltu mm. näyttelijä Eero Ritalaa, yrittäjiä sekä Kallion koululaisia. ”Tahtoisin ystävän” artikkelissa on otteita Katu-kirjasta, jonka takana on Vailla vakinaista asuntoa ry. Lehden keskiaukeamalla esiintyy 20 mainiota Vihreää ehdokasta.

KASVI_web

Julkaisimme tänään poliittisen urani ensimmäisen pamfletin Osmo Soininvaaran, Otso Kivekkään ja Mikko Särelän kanssa. Pamfletti koskee kaupunkisuunnittelua: millaisessa Helsingissä asumme tulevaisuudessa. Yksi keskeinen ajatus on, että kaupungin kasvaessa kannattaa muuttaa sisääntuloteitä kaupunkibulevardeiksi, jolloin saamme merkittävästi lisää rakennusalaa. Kuka kaipaisi Mechelininkadun tai Mannerheimintien tilalle moottoriväyliä? Kaupunkibulevardien myötä syntyy oikeaa kaupunkia, jossa palvelut ovat lähellä. Nykyvaihtoehtona asuntopulaan kaupunkisuunnitteluvirastossa on esitetty useiden viher- ja virkistysalueiden rakentamista pala palalta. Tätä vaihtoehdottomuutta vastaan olemme viimeisen neljän vuoden aikana kaupunkisuunnittelussa vääntäneet kättä.

Yksi kauaskantoisista kysymyksistä Helsingin seudulla tulee olemaan, missä seuraavat 400 000 helsinkiläistä asuvat. Vastaukset tähän kysymykseen määrittävät kaupunkirakennetta ja vaikuttavat kulttuuriin, talouteen, hallintorakenteeseen, seudun menestykseen ja kaikkeen muuhunkin.

Maakuntakaavassa varaudutaan 430 000 asukkaan kasvuun vuoteen 2035 mennessä pääosin Helsingin seudulla. Jos kaiken annetaan jatkua niin kuin ennenkin, uudet asunnot rakennetaan pääosin pitkin kehyskuntia pieninä paloina: Nurmijärvelle, Tuusulaan, Vihtiin, Mäntsälään, Sipooseen  ja  Kirkkonummelle. Moottoritiet täyttyvät ruuhkista ja niiden lisärakentamista vaaditaan kovaan ääneen. Siihen kuluu miljardeja, mutta sekään ei riitä, koska kehäteitä ei voi leventää loputtomasti. Toinen vaihtoehto on nakertaa pikkuhiljaa asukkaille tärkeät viheralueet.

Siksi suurin osa uusista asunnoista kannattaa rakentaa Kehä I:n tasolle tai sen sisäpuolelle, ja lähes kaikki pääkaupunkiseudulle. Tällöin liikenne voi perustua pääosin joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mikä tekee kaupunkirakenteesta toimivamman, seudusta taloudellisesti menestyvämmän ja pienentää päästöjä. Tärkeät  viheralueet voidaan säilyttää. Kaikki voittavat.

Nykysuunnittelulla Punavuoren, Kallion tai Töölön kaltaisen kaupungin rakentaminen ei ole mahdollista mm. pysäköintinormien takia. Juuri tämänkaltaisessa Helsingissä monet kuitenkin haluaisivat asua.

Tässä pamfletissa kerrotaan, miten se on mahdollista.

Tweet

Helsingissä pystyy liikkumaan iltaisin melko nopeasti. Sen sijaan työmatka-aikoihin aamuisin ja iltapäivisin ruuhkissa liikenne vain nykii eteenpäin ja pysähtyy. Nykii ja pysähtyy. Ruuhkissa seisovat niin omalla autolla liikkuvat kuin bussissa matkustavat.  Tilanne pahenee ja se täytyy ratkaista. Kantakaupungin ranta-alueille ollaan rakentamassa ennätysmäärä uusia asuntoja. Jätkäsaaresta ja Hernesaaresta on tulossa koti yhteensä noin 23 000 uudelle helsinkiläiselle ja niihin on kaavailtu yli 10 000 työpaikkaa. Kalasatamaan tulee 20 000 asukasta ja 8000 työpaikkaa. Samalla naapuri- ja kehyskunnisssa rakennetaan. On selvää, että tällaiset liikennemassat tulevat heikentämään Helsingin nykyisten asuinalueiden viihtyisyyttä, jos mitään ei tehdä.

Mitä hyötyä ruuhkamaksuista olisi? Kaikkien liikkuminen helpottuisi. Ruuhkahuippuja varten ei tarvitsisi tehdä megalomaanisen kalliita tieinvestointeja. Helsinki välttyisi satojen miljoonien eurojen kuluilta. Esimerkiksi Kehä I:n ja Itäväylän liittymän silta- tai tunneliratkaisun hinta-arvio on 90-195 miljoonaa euroa ja keskustatunnelin hinta-arvio liikkuu 500 miljoonassa eurossa. Näin säästyvät (veronmaksajien) rahat voitaisiin käyttää esimerkiksi Kruununvuoren joukkoliikennesiltaan, joka yhdistäisi kokonaan uuden asuinalueen kantakaupunkiin. Tai rahat voitaisiin käyttää esimerkiksi homekoulujen korjaamiseen ajoissa. Kansantaloudellisesti merkittävä määrä ruuhkissa istumisen tunteja vapautuisi työn tekemiseen. Ruuhkaisten asuinalueiden ilma olisi puhtaampaa. Ruuhkamaksut kannustaisivat joukkoliikenteen käyttöön ja pyöräilyyn ja saisimme viihtyisän kävelykeskustan.

Olen ollut valtuustoaikana kuulemassa toiveita ”keskustan kehittämisestä”. Ruuhkamaksuja vastustivat valikoituneet kaupan edustajat. Harmi vain, että nämä yrittäjät, jotka eniten ovat äänessä ovat niitä, jotka ovat riittävän suuria organisoituakseen. Tärkeätä oli kuulemma se, että autollisen kuluttajan kauppalasku on suurempi kuin autottoman. Valitan lobbarit. Ei Helsingin keskustaan tarvitse kehittää jumbomarketteja, joihin pääsee mahdollisimman nopeasti henkilöautolla. Ja vaikka jonkun mielestä tarvitsisi, kannattaisi edistää  ruuhkamaksujen käyttöönottoa, jolloin automarkettimatkalla tarvitsisi  jonottaa vähemmän ruuhkissa. Suomessa on jo nyt liian keskittyneet elintarvikemarkkinat. Keitä on kuunneltu? Keskustan elävöittämisen tarvitaan aivan muita keinoja.

Kävin työmatkalla Cardiffissa, joka sijaitsee Walesissa. Kaupunki on pienempi kuin Helsinki, mutta sen keskellä on laaja, usean kadun muodostama yhtenäinen kävelykeskusta. Kävelykeskusta kuhisi porukkaa arkipäivisinkin. Kävelykeskustassa oli kauppoja ja ravintoloita. Nuoret pelasivat futista. Yrittäjät eivät olleet kadonneet minnekään.

Julkaistu alunperin autottamana päivänä 22.9.2012 Helsingin Vihreiden sivuilla: http://helsinginvihreat.fi/blog/ruuhkamaksut-ja-asukkaat-voittavat-keskustan-elavoittaminen-ei-onnistu-jumboautomarketeilla/

Puhuin valtuustossa 29.8. Töölön torin alkuperäisen käytön puolesta. Toria ei ole suunniteltu pysäköintikentäksi. Tässä käytössä se kuitenkin on lyhyen toriajan ulkopuolella. Näkymät on ikävät. Miettikääpä miltä Hakaniemen tori näyttäisi, jos se illan tullen täyttyisi autoista. Asukkailla ja yrittäjillä olisi halua saada tori takaisin toriksi ja monenlaiseen tapahtumakäyttöön.

Yritin puhua pysäköinnin siirtämisestä tai rajoittamisesta kaupunkisuunittelulautakunnassa, kun päätimme Taka-Töölön perustettavasta pysäköintihallista. Uusia paikkoja tulee peräti 800 kpl.  Silloin tukea ei tullut muilta puolueilta. Ilokseni ja hieman yllätyksekseni 29.8.  valtuustokäsittelyssä ponteni meni läpi. Enemmistö päätti, että Taka-Töölön pysäköintihallin myötä maanpäällisen pysäköinnin vähentämisestä tutkitaan mm. Töölöntorin osalta. Samalla pyritään vapauttamaan lisää tilaa pyöräväylille ja ratikoille.

Valtuustoaloite, jätetty 29.8.2012

Tällä hetkellä helsinkiläisten käytössä on kaksi suosittua maauimalaa. Nykyiseen väkilukuun suhteutettuna Helsingissä on maauimaloita vain noin 0,33 per 100 000 asukasta. Esimerkiksi Lahdessa suhde on noin 1 per 100 000 asukasta ja Turussa maauimaloita on noin 1,12 per 100 000 asukasta. Maauimalat edistävät kaupunkilaisten liikunta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja ne kuuluvat kaupungin vetovoimatekijöihin.

Helsingin ja pääkaupunkiseudun väkiluvun oletetaan kasvavan voimakkaasti, Helsingissä satamalta vapautuneiden alueiden, Östersundomin ja täydentämisrakentamisen myötä. Uuden maauimalan sijainti tulee huomioida kaavoituksessa ja liikuntastrategiassa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Samalla tulee selvittää ne merenrannalla sijaitsevat asuinalueet, joihin kelluvat uimalat soveltuisivat. Kelluva uimala ja puinen auringonottokansi on toteutettu mm. Kööpenhaminassa.

Me allekirjoittaneet esitämme, että selvitetään uuden maauimalan rakentamismahdollisuudet ja sijaintipaikat Helsingissä. Samalla tulee selvittää kelluvien uimaloiden sijoittamispaikkoja.

Mari Holopainen

Valtuusto äänesti täpärästi äänin 42-42 puheenjohtajan äänen ratkaistessa, että Vallilanlaakso on kaupunkipuisto. Tämä tapahtui 6. kesäkuuta 2012. Käsittely ei varmasti jää tähän. Seuraava valtuusto päättää yleiskaavasta, jossa monen kaupunkipuiston ja viheralueen käyttö määritellään. Alla aiheeseen liittyvä kirjoitus, joka julkaistiin Hesarin mielipidepalstalla 5.7.

Kokonaisvaltaisempaa liikenteen suunnittelua tarvitaan

Marja Salmela kirjoittaa Merkintöjä-palstalla 3.7. tärkeästä aiheesta, Helsingin poikittaisesta joukkoliikenteestä – tai oikeastaan sen puutteista nyt ja tulevina vuosina. Kirjoituksessa moititaan ”päättäjiä”, jotka haluavat säilyttää Vallilanlaakson rauhan sen sijaan, että antaisivat rakentaa sinne joukkoliikennekadun.

Vallilanlaakson joukkoliikennekatu kumoutui valtuustossa historiallisen täpärästi, vihreän puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Halusimmeko me hankkeen kaatajat hankaloittaa joukkoliikennettä ja huolehtia vain lähikaupunginosien eduista, vai mistä oli kysymys?

Yhtä painavin perustein voisimme todeta, että joukkoliikennekadun eteenpäinvienti olisi haitannut vakavasti poikittaisyhteyksien parantamista. Katu kun on yksiselitteisesti voimassa olevan – valtuuston hyväksymän – yleiskaavan vastainen. Rakentamispäätös olisi tarkoittanut pitkän ja tulokseltaan epävarman valituskierteen alkua. Poikittaisyhteyksiä ei sen aikana olisi rakennettu mihinkään muuallekaan.

Bussikadusta vänkäämisen sijaan nyt on aloitettava joukkoliikenneyhteyksien kokonaisvaltainen suunnittelu. Vallilanlaakson väylää ei suunnitelmissa ole lainkaan verrattu vaihtoehtoisiin ratkaisuihin, ainoastaan liikenteen nykytilaan. Mikä hyvänsä parannus näyttää hyvältä ja perustellulta, jos vertailukohta on surkea.

Tarvitsemme olemassa olevan katuverkon kehittämistä joukkoliikennettä ja pyöräilyä suosivaksi. Vihreän laakson runtelevan bussiväylän sijaan olemme ehdottaneet maisemoitua raitiovaunulinjausta. Aivan nykyisen yleiskaavan mukainen ratkaisu ei ole sekään, mutta stadilaisjärjen mukaan nyt laaksossa olevan rautatien korvaaminen raitiovaunukiskoilla säilyttäisi kohtuullisen hyvin myös Salmelan ylistämän paratiisin.

Liikenneyhteydet ovat tärkeitä. Ne eivät kuitenkaan voi olla kaupunkisuunnittelun ainut lähtökohta, vaan mielessä on koko ajan pidettävä laajempi kokonaisuus. Ei riitä, että nykyiset ja tulevat kaupunkilaiset pääsevät liikkumaan paikasta toiseen, vaan heidän on myös viihdyttävä kotikaupunginosissaan. Viheralueet ovat tätä kautta myös rahanarvoisia, mutta liikennesuunnittelun vertailumallit ovat verrattain yksinkertaisia eivätkä huomioi kaupungin kokonaistaloudellista hyötyä. Kuitenkin niihin usein vedotaan kuin totuuksina.

Vallilanlaakson kaupunkisuunnitteluteatterin arvellaan jatkuvan uudessakin valtuustossa. Toivottavasti ei. Toimiva ja sujuva joukkoliikenne on liian tärkeä asia hukattavaksi huonojen hankkeiden alle.

Mari Holopainen
Kaupunginvaltuutettu, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen (vihr)

Hannu Tuominen
Kaupunginhallituksen varajäsen (vihr)

Kiitos kysymyksistä ja palautteesta koskien Meri-Rastilaa. Lautakunta päätti siis äänestyksen jälkeen 8.5.2012 lähettää Vuosaaren Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaluonnoksen jatkosuunnitteluun. Vihreät, Vasemmisto ja Rkp kannattivat kaupunkirakennetta, joka perustuisi ennen kaikkea Our Cityn tuottaman vaihtoehtokaavan periaatteisiin. Keskeisenä erona viraston esitykseen oli, että nykyistä kaupunkirakennetta tiivistettäisiin ja Meri-Rastilan arvokkain alue, länsiranta säilytettäisiin virkistyskäytössä. Kokoomus ja SDP kannattivat viraston esitystä. Voimasuhteet lautakunnassa riittävät siihen, että näiden kahden puolueen edustajat muodostavat enemmistön ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Seuraavaksi kaava tulee lautakuntaan hyväksyttäväksi kaavamuutoksena, koska nyt kyseessä oli vasta luonnos. Tämän jälkeen kaava tulee vielä hyväksyä kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa. Osayleiskaavavaiheen jälkeen siirrytään asemakaavoitukseen. Asemakaava tulee myös hyväksyä lautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Kaavoilla on vahva asema, kun ne on hyväksytty. Siksi kaavaprosessit ovat monivaiheisia. Parhaita ratkaisuja tulee etsiä ja satojen vuosien päähän ulottuvia vaikutuksia tulee harkita tarkoin.

Lautakunta piti tärkeänä, että Meri-Rastilan alueen jatkokaavoituksessa selvitetään myös mahdollisuuksia täydennysrakentamiselle alueen asukkaista ja kansalaisjärjestöistä lähteneiden esitysten mukaisesti. Toivomusponsi ei kosketa Meri-Rastilan länsirantaa, koska vaihtoehtokaavassa on osoitettu hyvin kevyesti rakentamista länsirannan kaava-alueelle (lähinnä tien lähellä meluesteeksi). Mikäli täydennysrakentamista tullaan tarjoamaan, kyseessä olisi erillinen kaavoitusalue ja –prosessi. Nyt tehdyllä ponnella ei siis tehty kaavapäätöstä, vaan kyseessä oli kehotus tutkia mahdollisuuksia täydennysrakentamiseen. Koska vaihtoehtokaava lähtee täysin eri periaatteista kuin viraston esitys, ei ole tarkoituksenmukaista, että nämä molemmat toteutettaisiin. Myöskään leirintäalue ei kuulunut nyt päätettyyn kaava-alueeseen. Mikäli leirintäalue joskus siirtyy pois, aluetta olisi mahdollisuus kehittää ensisijaisesti kulttuurimaisemana.

Vihreiden tavoitteena on jatkaa vaihtoehtokaavaan perustavan mallin edistämistä ranta- ja metsäalueen säilyttämiseksi. Vaihtoehtokaava tarjoaa yhtä paljon asuntoja Meri-Rastilaan kuin viraston esitys. Vielä ei ole myöhäistä pohtia kaavoittamista uudella tavalla. Vaikka se tuntuu houkuttelevan joitakin tahoja, emme tee vetovoimaista Helsinkiä pelkillä kerrostaloilla. Puistoja ja lähivirkistysalueita kadottamalla emme myöskään rakennna Helsingistä kilpailukykyistä paikkaa asua lähikaupunkeihin verrattuna.

Esitykseni Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaluonnoksen palauttamisesta kaatui tänään 8.5.2012 kaupunkisuunnittelulautakunnassa täpärästi äänin 5-4.

Palautuksen tavoitteena oli tiivistää olemassa olevaa asuinrakennetta täydennysrakentamisella ja säilyttää siten länsirannan metsä nykyisessä virkistyskäytössä. Palautusesityksen tukena olivat asukkaiden ja WDC2012- hankkeeseen kuuluvan Our City-projektin tuottamat vaihtoehtokaavaluonnokset. Our Cityn vaihtoehtoisessa kaavassa oli luonnosteltu asuntoja osapuilleen yhtä paljon kuin viraston esityksessä.

Our Cityn ehdotus osoitti, että täydennysrakentaminen on mahdollista tiivistämällä uusin keinoin. Meri-Rastilan vetovoimaisuus on rannassa ja metsässä, siksi rakentaminen oli sijoitettu muualle. Vastalauseena esitettiin muuan muassa, että rakennusliikkeet eivät ole kiinnostuneita yksittäisistä kaupunkirakenteen sisälle sijoittuvista rakentamiskohteista. Tämä ei voi olla lähtökohta, johon kaavoittaminen perustuu etenkään tiivistyvällä pääkaupunkiseudulla. Metron ja meren lähellä olevia tontteja on mahdollista käyttää myös ryhmä- tai omatoimirakentamiseen.

Our Cityn ehdotus osoitti myös, että segregaatiosta ja asuinalueiden viihtyisyydestä ei saada riittävästi tietoa pelkästään tilastoja tulkitsemalla. On välttämätöntä, että kun jatkossa kaavoituksen avulla yritetään ottaa kantaa asuinalueiden eriarvoistumisen ehkäisyyn, se tehdään laajassa yhteistyössä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Viihtyvyyttä tulee parantaa siellä, missä se koetaan kehnoksi, ei rakentamalla asuinalueiden vetovoimaisiksi koettuja kulmia täyteen. Parhaiden ratkaisujen etsiminen vaatii kykyä tehdä asioita uudella tavalla. Tämä työ jatkukoon.

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti seuraavat ponnet: Meri-Rastilan alueen jatkokaavoituksessa mahdollistetaan ryhmä- ja omatoimirakentaminen ja alueen jatkokaavoituksessa selvitetään myös mahdollisuuksia täydennysrakentamiselle alueen asukkaista ja kansalaisjärjestöistä lähteneiden kaavaesitysten esittämällä tavalla.

Valitettavasti jälkimmäinen tavoite on vaikeampi toteuttaa nyt, kun länsirantaan ollaan suunnittelemassa rakentamista, joka ei nivoudu vaihtoehtoisiin suunnitelmiin ja jossa ei pyritä säilyttämään laajoja yhtenäisiä luontoalueita. Kaavaluonnos tuodaan seuraavaksi lautakuntaan kaavamuutoksena. Meri-Rastilan asukas- ja kansalaisjärjestötyö on hieno esimerkki asukaslähtöisestä suunnittelusta, jossa todellisia ja pitkälle hiottuja vaihtoehtoja on pystytty tarjoamaan.

(Kolumni julkaistu Helsingin Vihreiden nettisivuilla 4.5.2012)

Guggenheim-selvitys ei mennyt ihan putkeen. Tämä paljasti enemmän kaupungin kokoomusjohdon toimintatavoista kuin Guggenheim-säätiöstä, joka oli näemmä aidosti kiinnostunut Helsingistä ja valmis neuvottelemaan sopimuksen ehdoista. Avointa ja keskustelevaa prosessia ei käynnistetty heti alusta alkaen. Samassa hötäkässä unohtui tuoda seikkaperäisesti esiin, että mitä hyötyä Guggenheimista on Helsingille. Toisaalla oli alusta asti päivänselvää, että Paavo Arhinmäen nopeasti kasattu ja asiavirheitä täynnä oleva vastaselvitys ei olisi voinut päätyä mihinkään muuhun lopputulokseen kuin Guggenheimin teilaamiseen. Itse asia ei saanut arvoistansa käsittelyä, mutta ei kannata heittää lasta pois pesuveden mukana.

Guggenheim-taidemuseon ja arkkitehtuurikilpailun kaatumisesta harmistuneet kansalaiset ovat huolissaan siitä, että tällä menolla Suomi on keskinkertaisuuksien harmauden luvattu maa. Jaan huolen. On helppo sanoa ei, kuka mistäkin syystä. Haluaisin uskoa, että kuvataidekentälle tarvitaan ja sinne mahtuisi monien tahojen ponnisteluja, kuten sinne mahtuu monenlaisia yleisöjäkin. Toivoisin, että arkkitehtuuri ja tila voitaisiin nähdä taiteena.

Guggenheimille esitettiin vaihtoehtoja viimeisempänä Checkpoint. Suomalaisten kuvataitelijoiden Checkpoint kuulostaa hienolta aloitteelta, kannatan lämpiämästi sen selvittämistä. Mutta kuten kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtiala (HS-verkkolehti, 3.5.2012) osuvasti toteaa Checkpoint ei korvaa Guggenheimia. Helsingin Guggenheim saisi kansainvälistä huomiota saman tien ilman vuosikausien brändin rakentamista ja sillä olisi laajempia elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Kasvava kiinnostus kuvataiteisiin lisäisi takuuvarmasti kotimaisen kuvataiteen arvostusta ja kysyntää.

Jos haluamme kehittää Helsinkiä kunnianhimoisesti eteenpäin kansainvälisesti tunnettuna kuvataiteen ja kulttuurin kaupunkina tulisi selvittää, miten tämä tavoite parhaiten onnistuu: Guggenheimilla vai ilman. Näkyvyyden kannalta on keskeistä ottaa huomioon yleisö. Keitä yritämme palvella? Mitä nämä ihmiset kaipaavat, Suomessa ja muualla, nyt ja lähitulevaisuudessa? Mitä vaihtoehdot maksavat ja mitä niillä saadaan aikaan?

Kuvataide ja uusi arkkitehtuuri eivät saavuttaneet ainakaan tällä erää sitä huomioarvoa, jota olisi ollut tarjolla seuraavat kymmenen vuotta. Kohu laantuu nopeasti, kun taistelu on ohi. Ulkomaiset taidevaikuttajat on onnistuneesti torpattu ja kymmenen uutisten kulttuuriaiheeksi on palannut jääkiekko.