Keskustakirjasto.fi

Kokoomus väläytti, että keskustakirjasto olisi liian kallis hanke toteutettavaksi (HS 15.10.2012). Toistaiseksi Helsinki on sitoutunut käyttämään 35 miljoonaa euroa hankkeeseen ja valtion osuus on 8 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannusten arvioidaan olevan 75 miljoonaa euroa.

Valtion osallisuus kansallisissa kulttuurihankkeissa kuten keskustakirjastossa on myös Vihreiden tavoite. Kuitenkin keskustakirjasto on paljon muutakin kuin näyteikkuna, johon Kokoomus viittasi.

Kaupungin palveluista juuri kirjastot ovat onnistuneet uusiutumaan ja yllättämään ohjelmatarjonnalla, jota ei voi muuta kuin ihailla. Tein viime syksynä usein töitä Kallion kirjastossa. Päiväkävijät ja etenkin vanhemmat ihmiset lukivat maksuttomia lehtiä. Koululaiset viettivät iltapäiviään pelaamalla ja lukemalla. Tietoa verkosta näyttivät hakevan etenkin ulkomaalaistaustaiset. Luku- ja työskentelynurkat täyttyivät freelancereista, lukiolaisista, pääsykokeisiin lukevista.

Kaupungin kirjastoissa voi törmätä johonkin mitä ei tiennyt etsivänsä. Hyllyissä on filosofiaa, keittiöremontoinnin ja hyvinvoinnin oppaita. Kirjasto jättää jälkiä.

Kirjasto ei ole unohtanut eri kiinnostuksenkohteiden mukaan räätälöityjä palveluita. Kallion kirjaston 100-vuotisjuhlissa kirjailija Sofi Oksanen puhui täydelle salille. Babykino, johon ehdin pari kertaa vauvojen leluja varastavan jo lähes yksivuotiaan kanssa, tarjosi yhteisöllisyyttä keskelle päivää. Leffan päätteeksi kirjaston ystävällinen henkilökunta tarjoili kahvia ja keksejä.  En ole tällaista asennetta ja asukaslähtöisyyttä muissa kaupungin palveluissa tavannut. Ehkä sen takia oli hämmästyttävää, että eräänä päivänä kirjastossa kerättiin käyttäjiltä palautetta kirjastopalvelujen kehittämiseksi. Paljon parannettavaa en keksinyt.

Kaupungissa tarvitaan kiinnostavia yhteisiä kulttuuritiloja, jotka heijastavat aikaansa. Tilat ja niiden muotoilu ovat keskeinen osa kirjaston kokemista. Kaupungin tulevaisuus on ihmisissä, jotka altistuvat uudelle ja innostuvat. Olen varma, että tällä innostuksella keskustakirjasto tulee olemaan yksi parhaista uusista hankkeista ja yllättämään meidät kaikki. Digikirjat muuttavat lainaamista ja keskustakirjaston tavoitteena onkin luoda kokonaan uusi tulevaisuuden kirjastokonsepti.

Vihreiden mielestä keskustakirjaston kaltaiset hankkeet menevät esimerkiksi Hernesaaren helikopterikentän 85 miljoonan euron liikelentoyhtiötuen tai säännöllisesti haudastaan nousevan miljardin euron keskustatunnelin ohitse. Mihin kaupungin rahat käytetään. Sinä päätät tässä kuussa.
Kuva: Keskustakirjasto.fi