– Rakennus- ja kunnossapitoala kärsii laajasti välinpitämättömyyden kulttuurista, joka ilmenee niin laadun puutteena, budjettiylityksinä kuin ympäristöstä piittaamattomana toimintana. Törttöilyä sallitaan enemmän kuin muilla aloilla, Mari Holopainen kirjoittaa.

Kuva: Martiina Woodson

Päiväkotien tilaongelmat ovat nousseet jatkuvasti esiin Helsingissä. On totta, että laadukkaalla suunnittelulla voidaan saavuttaa paljon, mutta tällä hetkellä lasten tarpeista tingitään kustannusten ja keskittämisen nimissä.

Keskittäminen suurin päiväkoteihin on tehnyt useissa kohteissa mahdottomaksi löytää riittäviä ja rauhallisia neliöitä ulkoiluun. Helsingin ei ole välttämätöntä keskittää ja samalla lakkauttaa pieniä ja keskikokoisia päiväkoteja, joilla on liikkumisen mahdollistavat piha-alueet.

Lapsen näkökulmasta olennaista on ulkoilun päivittäinen toimivuus, eivät satunnaiset retkipäivät. Pihalla vietetään pitkät iltapäivät siihen asti, kunnes vanhemmat tulevat hakemaan.

Tilanahtaus on hälyttävä kehityssuunta, joka heijastaa laajempaa ongelmaa: lasten tarpeet jäävät suunnittelussa toistuvasti toissijaisiksi. Korjaamisvuorossa oleva, mutta muuten toimiva kiinteistö on usein sulku-uhan alla, vaikka myös uusien tilojen vuokrat ovat kalliita.

Tilaprosessit ovat joustamattomia, ja yhteinen suunnittelu kaupunkiympäristön ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen välillä on jatkuvissa ongelmissa. Meille luottamushenkilöille koulujen ja päiväkotien tilamuutokset ja lakkauttamiset esitellään liian usein siinä vaiheessa, kun tilat on jo pakko järjestää ikään kuin oletuksena, että kumileimasimella kuittaamme ne.

Olen esittänyt valtuustoaloitteessa sisätilojen lapsikohtaisen neliömäärän väljentämistä. Korostimme vastauksessamme tavoitteen tärkeyttä. Puolueet eivät kuitenkaan ole löytäneet yhteistä näkemystä rahoituksesta, joka mahdollistaisi väljemmät tilat lapsille ja henkilökunnalle.

Jos kantakaupungissa ei voida tarjota riittävästi ulkoilutilaa, tilanpuutetta voitaisiin joissain tapauksissa kompensoida tarjoamalla näille päiväkodeille väljemmät sisätilat. Nykyinen tilamalli pakottaa kaikki samaan muottiin, toimivuudesta riippumatta.

Mari Holopainen, kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu (vihr.), Helsinki
Kirjoitukseni on julkaistu Helsingin Uutisissa, 15.1.2025

Viime vuosina Kalasataman asukasluku on kasvanut jopa tuhannella asukkaalla vuodessa. Alueen alaikäisistä lapsista puolet on tällä hetkellä alle kouluikäisiä. Tästä huolimatta Kalasatamasta puuttuu edelleen nuorisotila, ja sitä on lupailtu vasta vuoteen 2028.

Nuorten ei pidä joutua tapaamaan taloyhtiöiden rappukäytävissä tai kauppakeskusten käytävillä. 27 valtuutettua eri puolueista tuki lokakuussa jättämääni valtuustoaloitetta nuorisotilasta Kalasatamaan. Aloite etenee seuraavaksi lautakuntakäsittelyyn. Kalasatamassa löytyisi useita väliaikaisia tiloja, jotka voitaisiin välittömästi osoittaa lasten ja nuorten käyttöön, niin kaupungin omia toimitiloja kuin vuokrattavia liiketiloja.

Nuorisopalveluissa on jaettu resursseja kuluvalla valtuustokaudella tarpeen ja nuorten määrän kasvun perusteella. Kalasataman alueella palveluiden puute nuorten osalta on selvästi tunnistettu. Kiertävät nuoriso-ohjaajat eivät kuitenkaan voi korvata esimerkiksi urheilu- ja bänditiloja, joita nuorisotilat Helsingissä parhaimmillaan tarjoavat. Kalasataman alueen yhdistykset ovat ajaneet väliaikaisen toiminnan käynnistämistä ennen varsinaisen nuorisotilan valmistumista. Myös Kalasataman kirjasto toteutui hyvällä yhteistyöllä ja valtuustoaloitteen kautta. Nyt on aika ottaa alueen koulujen oppilaat mukaan uusien tilojen tarkempaan suunnitteluun.

On tärkeää, että uusien kaupunginosien kasvavaan lasten ja nuorten määrään vastataan ajoissa. Lapsuus eletään vain kerran. Helsingin ei tule enää viivytellä nuorten palveluiden järjestämisessä.

Mari Holopainen, kaupunginvaltuutettu (vihr.), kauppatieteiden maisteri ja kahden lapsen äiti, Helsinki

Kirjoitukseni on julkaistu Kalasatama-Arabia-Kulosaari-lehdessä, 14.2.2024

– Helsinkiä ei tule näivettää heikentämällä sen rakennusperintöä, vihreiden Mari Holopainen kirjoittaa.

Helsingin valtuusto käsittelee uudelleen ehdotusta Valtioneuvoston Painotalon purkamisesta. Aiemmassa täpärässä äänestyksessä päätimme, että purkamisen sijaan on haettava muita vaihtoehtoja. Arkkitehtuurin asiantuntijoiden keskuudessa ihmetystä on herättänyt, miten suojeltu rakennus voidaan määritellä menettämään arvonsa hetkessä, kuten Painotalolle, Valtioneuvostonlinnan pihasiivelle, uhkaa käydä.

Uuden rakentamislain myötä purkaminen on entistä helpompaa. Rakennusperintömme kohtelu herättää kysymyksen: miksi Suomi haluaa helpottaa edeltävien sukupolvien luoman rakennusperinnön tuhoamista? Harva hyväksyisi merkittävien taideteosten hävittämistä, mutta rakennustaidettamme kohdellaan liian usein kertakäyttökulttuurin hengessä.

Nykyinen hallitus päätti askarrella uusiksi edellisen hallituksen valmistelemaa, eduskunnan vasta hyväksymää uutta rakentamislakia niin sanotulla ”korjaussarjalla.” ”Korjattu” rakentamislaki astui voimaan vuoden alussa ja heikentää suojelun mahdollisuuksia ja asiantuntijoiden valitusoikeuksia entisestään.

Rakennusten kunnossapitovelvoite on jo lakisääteinen, mutta käytännössä sitä ei valvota riittävästi. Kaupungit antavat useiden arvokkaidenkin rakennusten rapistua. Sitten omistaja voikin omiin selvityksiinsä vedoten hakea lupaa purkamiselle. Riippumattomien ja omistajien itse tilaamien selvitysten rooli on hämärtynyt, ja kaavoittaja tuntuu usein ottavan jälkimmäiset annettuina.

Heikennysten sijaan tarvitaan lakimuutoksia, jolla vahvistetaan korjaamista ja rakennusperintömme säilymistä. Rakennusten säilyttäminen ei ole este nykyaikaiselle kehitykselle vaan sijoitus kulttuuriin, kestävyyteen ja tulevaisuuteen. Helsinkiä ei tule näivettää heikentämällä sen rakennusperintöä.

Mari Holopainen, kaupunginvaltuutettu (vihr.), kuntavaaliehdokas, Helsinki

https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/8326922, Helsingin Uutiset, 28.2.2025

Lapsen edun tulee olla keskiössä kaikessa koulutusta koskevassa päätöksenteossa

Koulutus on aina ollut Vihreiden politiikan ytimessä, koska me uskomme, että tasa-arvoinen ja kaikkien tasavertaisesti saavutettavissa oleva koulutus on paras tapa rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia, demokratiaa ja kestävää taloutta. Meidän on ajettava aiempaa vahvemmin laadukkaan koulutuksen asiaa, jotta jokainen lapsi saa mahdollisuuden omaksua sellaiset tiedot ja taidot, joilla hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja toimia toivomallaan tavalla osana yhteiskuntaa.

Tarvitsemme uusia ideoita sekä osaavia ja hyvinvoivia tulevaisuuden tekijöitä. Koulutus on investointi, jotta se tuottaisi toivotun tuloksen, tulee asiat tehdä oikein. Nyt niin ei valitettavasti ole. On aivan selvää, ettei kaikki ole kunnossa, kun oppimistulosten laskeva suunta vain jatkuu ja tulokset eriytyvät. Yhä useampi nuori voi huonosti, alanvaihto houkuttelee opettajia eikä etenkään varhaiskasvatukseen riitä ammattilaisia.

Osallisuuden ja hyvinvoinnin tulisi olla koulutuspolitiikan ydintä. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa jokaisen lapsen ja nuoren tulee voida kokea kuuluvansa joukkoon ja kuulluksi. Sama pätee yhteisöjen ammattilaisiin – jos kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaiset ohitetaan, ei ole mahdollista rakentaa koulujärjestelmämme kestävälle pohjalle.

Akuuttien asioiden listan kärjestä löytyy inkluusion toteuttaminen. Toteuttaminen, ei korjaaminen, koska nykyinen tapa toteuttaa inklusiivista opetusta on alkuperäisen ajatuksen irvikuva. Suuri osa nuorista voi hyvin, mutta liian moni ei. Nyt meillä on “inklusiivinen” koulu, jossa moni opettaja on ylikuormittunut, osa oppilaista unohdettuja ja vanhemmat ovat huolissan. Meillä on koulu, jossa autismin kirjon nuoren saama “tuki” on pahimmillaan vain luokasta poistamisia. Se ei ole eettisesti oikein. Se ei ole myöskään lain mukaista.

Lainsäädäntö vaatii edelleen täsmentämistä

Lainsäädäntöä läpi kahlatessa voisi olettaa inkluusion toimivan. Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus saada riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Lisäksi oppilaalla on oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan oikeus saada maksutta sellainen opiskeluhuolto, jota opetukseen osallistuminen edellyttää.

Samalla tavoin varhaiskasvatuslaissa todetaan, että varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada hänen yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä tukea osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa viivytyksettä tuen tarpeen ilmettyä.

Jossain kuitenkin mättää, kun lain henki ei päiväkodeissa ja kouluissa toteudu. Riittämättömät resurssit koulun perustoimintojen pyörittämiseen ja inkluusion toteuttamiseen ovat pääsyynä. Tarvitaan riittävästi ammattilaisia, mahdollisuus täydennyskouluttautumiseen sekä tarkoituksenmukaisia opiskeluvälineitä ja tiloja. Ne myös maksavat. Myös johtamisen laadulla on merkitystä.

Lainsäädännössäkin on parantamisen varaa. Tuen saaminen ei saisi riippua siitä, missä kunnassa ollaan, minkälaiselle tuelle on tarve tai missä vaiheessa lukuvuotta tuen tarve ilmenee. On selvää, että tarvitaan myös toimivaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä hyvien toimintamallien jakamista.

Meidän on pidettävä huoli siitä, että jokaisella lapsella on tasavertainen mahdollisuus opiskella – lähtökohtaisesti omassa lähikoulussaan yhdessä muiden kanssa. Oppilaan edun niin vaatiessa opetus tulee kuitenkin järjestää muulla tavoin. Inklusiivisessa opetuksessa jokainen oppilas saa haastavaa ja mielekästä opetusta sekä tarvittaessa yksilöllistä tukea, oikea-aikaisesti. Keskiössä on se, että jokaisella lapsella on jotain uutta annettavaa yhteiseen tekemiseen. Näin ajateltuna jokainen hyötyy oikein toteutetusta inkluusiosta, jossa jokainen huomioidaan omana yksilönään ja pyritään osallistamaan opetukseen.

Oppimisen tukeen osoitettujen resurssien riittämättömyyden ja lainsäädännön hähmäisyyden takia huomio on keskittynyt tukea tarvitseviin oppilaisiin, mutta kokonaisuus on levähtänyt sellaiseksi, että se kuormittaa niin opettajia kuin oppilaitakin. Raadollista tässä on se, että oppimiseen tukea tarvitsevia oppilaita on syytetty työrauhan häiritsemisestä tai opettajan huomion omimisesta itselleen. Tukea tarvitsevat oppilaat ansaitsisivat kuitenkin syyllistämisen sijaan heille lainkin mukaan kuuluvan tuen; torujen ja rankaisun tulisi kohdistua ihan muuhun tahoon, kuin yksittäiseen tukea tarvitsevaan lapseen.

Koulutus on investointi, jonka tuotot mitataan hyvinvointina, osaamisena ja osallisuutena

Lainsäädännön tarkistamisen lisäksi inkluusion toteuttamiseksi on osoitettava riittävät resurssit. Näiden rinnalla myös rakenteita ja toimintatapoja on kehitettävä sekä mahdollistettava opettajille ja muille ammattilaisille mahdollisuus täydennyskoulutukseen. Koulutus on mitä suuremmissa määrin investointi tulevaan. Jotta investointi tuottaa, tulee panokset kohdistaa ja mittarit laatia niin, että toivottua tulosta syntyy.

Koulutuksen tuottaa kaikkea hyvinvointia, osallisuutta ja osaamista. Koulutuksen tuloksia tulee arvioida oikeilla mittareilla, kuten riittävää lukutaidolla tai koulutukseen osallistumisen asteena. Kaikelle tälle on kuitenkin laskettavissa myös taloudellinen arvo. Onnistuessaan koulutus tuottaa myös julkisen talouden säästöjä, kun ihmiset voivat paremmin, saavat töitä ja tarvitsevat vähemmän erilaisia tukia.

Koulutusta koskeva päätöksenteko tulee tehdä lapsen etu ja oikeudet edellä

Koulutus tulee nähdä ihmisoikeutena ja yhteiskunnan keskeisenä voimavarana. Meidän tulee pitää huoli siitä, että kaikki koulutusta koskeva päätöksenteko perustuu tutkittuun tietoon ja lapsivaikutusten arviointiin. Se ei yksin riitä, vaan myös kasvatuksen ja koulutuksen arjen asiantuntijat – opettajat ja muut kouluissa työskentelevät ammattilaiset – ansaitsevat tulla nykyistä paremmin kuulluiksi. Heillä on se osaaminen, jonka avulla alan muiden asiantuntijoiden tiedot saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Myös johtamiseen ja paikallisiin toimintakulttuureihin tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Hyvät käytännöt pitää onnistua saamaan laajempaan käyttöön, jolloin resurssit saadaan hyödynnettyä paremmin.

Toimiva koulu tuottaa yksilöille ja koko yhteiskunnalle valtavan määrän pääomaa yleissivistyksen, osallisuuden, hyvinvoinnin sekä erilaisten tietojen ja taitojen muodossa. Koulutus on lopulta koko yhteiskunnan ja myös talouden dynamo: toimiessaan se tuottaa valtavan määrän hyvää. Sen sijaan vajailla resursseilla, epämääräisellä lainsäädännöllä ja laittamalla lapsen etu toissijaiseksi saadaan aikaan vain vaikeasti korjattavaa vahinkoa.

Mari Holopainen, vihreiden varapuheenjohtajaehdokas

Kiitos, kansanedustajan tehtävä oli kunnia!

5043 helsinkiläistä antoi äänensä minulle. Tuntuu hienolta, että niin moni uskoi työhöni. Olen kiitollinen teille luottamuksesta.

Olen ikuisesti kiitollinen minua vaaleissa auttaneille. Meitä oli kymmeniä, ellei sata. Teimme puolueen kannatusnotkahdusta paremman tuloksen. Vihreillä oli kuusi kansanedustajaa, nyt on enää neljä Helsingissä. Monessa muussa puolueessa ja vaalipiirissä olisin päässyt läpi yli viidellätuhannella äänellä, mutta näissä vaaleissa se ei riittänyt. Yksikään ääni ei mennyt hukkaan, vaan ne laskettiin vihreän listan tulokseen.

Vaalituloksesta

Aikana, jolloin ilmastokriisi ja luontokato ovat heikentämässä elinoloja tältä planeetalta, vihreiden kannatus laski valtakunnallisesti. Kansanedustajia on enää 13 tämän kauden 20 kansanedustajan sijaan. Vihreiltä puuttuivat ääniharavat Helsingissä ja vihreiden näkyvimmät poliitikot asettuivat ehdolle Helsinkiin. Merkittäviä äänimääriä saavat ehdokkaat puuttuivat muistakin vaalipiireissä. Vaikka Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Helsingissä kasvoivat kansanedustajien paikat asukasluvun perusteella, ei sekään auttanut. Tappio näissä vaaleissa on todettava. Vihreiden tulee puolueena tehdä muutoksia.

Heikko tulos kertautuu monessa. Vihreän puolueen resurssit pienenevät, koska puolueiden saama tuki jaetaan suhteessa paikkamäärään. Vihreitä on yksi kahden kansanedustajan sijaan jokaisessa valiokunnassa, mikä on sekin merkittävä muutos. Yhden tekemät esitykset raukeavat, jos kukaan ei kannata niitä. Tehtävät vaalituloksen perusteella jaettavissa eri organisaatioissa ja parlamentaarisissa ryhmissä vähenevät.

Vaalikentillä saadun palautteen perusteella oli selvää, että niin kutsuttu vaalitaktitointi vei ääniä vihreiltä demareille.  Se ei tuottanut haluttua tulosta. Kokoomus ja perussuomalaiset nousivat valtakunnan suurimmiksi puolueiksi.  Kirjoitin aiheesta itsekin. Demarit eivät valinneet haastaa riittävästi kokoomuksen ja perussuomalaisten linjoja, vaan valitsivat helpomman ja populistisemman tien.  Sellaista on politiikka, ja kenties siihen olisivat sortuneet muutkin puolueet. Demareiden puolueviestintä kuitenkin myös esimerkiksi tuotti mainoksia, joiden mukaan demarit olisivat täysillä luonnon puolella, vaikka puolueen linjat eivät luonnonsuojelujärjestöjen selvitysten mukaan näin kunnianhimoisia olleetkaan, eikä demareiden metsäpolitiikka vastaa ilmaston kannalta riittävää tasoa. Olisi toivottavaa, että suomalainen poliittinen viestintä antaisi puolueiden toimista oikean kuvan, ja kyllä demareilla olisi riittänyt paljon hyvääkin kerrottavaa, vaikka puolueen ympäristökunnianhimon taso ei kuulu niihin.

Uskoin siihen, mitä ajoimme vihreässä ryhmässämme hallituksessa ja eduskunnassa. Se oli arvojemme ja lupaustemme mukaista politiikkaa. Kaikkea ei saatu läpi.  Politiikkaa sisältä nähneenä tuntuu myös ristiriitaiselta, kuinka paljon TikTok ja muut somet, päivän uutisista pöyristyminen ja vaalien alla tehdyt helpot lupaukset vaikuttavat tulokseen, mutta politiikassa tehty työ ei näy muuten ja se on hyväksyttävä. Väitän, että vihreiden ongelmana ei ole linja tai oikeisto-vasemmisto-akseli, vaan se että tehty työ näkyisi enemmän. Viestimme ei tavoittanut.

Sanna Marinin kaudella työllisyys kasvoi ja talouspolitiikka loi myös tuottavuudelle edellytyksiä hintakilpailun sijaan. Pääministerin eduksi on luettava Suomen saama mittava myönteinen näkyvyys. Hallitusohjelma määrittää pian, miten maa makaa. Sen valmistelussa tulisi hyödyntää tutkittua tietoa. On pyrittävä vaikuttamaan siihen, ettei kokoomusvetoinen hallitus leikkaa kestävän osaamispohjaisen talouden edellytyksistä, kulttuurista tai heikennä ympäristönsuojelua, kuten se on tähän mennessä tehnyt. Tämä maa tarvitsee tutkimukseen pohjaavaa uudistuvaa elinkeinorakennetta ja huolenpitoa lapsista ja nuorista.

Eduskuntatyöstä

Olen kiitollinen, että pääsin kolmen valtuustokauden jälkeen vaikuttamaan valtakunnanpolitiikassa yhden kauden. Pystyin viemään niitä asioita eteenpäin, joita lupasin. Suomi on turvallisempi, kestävämpi ja tasa-arvoisempi. Investoimme tutkimukseen ja koulutukseen. Suomi sitoutui sijoittamaan neljä prosenttia TKI-menoihin suhteessa BKT:hen.  Oli kunnia toimia eduskunnan tutkijoiden ja kansanedustajien seuran puheenjohtajana ja pankkivaltuustossa. Perustimme startup-ryhmän, jonka puheenjohtajistossa toimin aktiivisesti. Avoimuusrekisterilaki tekee lobbauksesta läpinäkyvää. Sain perusteltua, että valiokunnissa tulee kuulla myös ilmastotutkijoita. Talous ei ole ympäristöstä erillinen kysymys. Teimme vihreille uuden elinkeinopoliittisen ohjelman.

Rakastin työssä monia puolia. Oli huikea kokemus, siksi tuli annettua viimeiset neljä vuotta työlle niin paljon. En voi kuvitella ainutlaatuisempaa ja monipuolisempaa työkokemusta. Oli älyllisesti todella haastavaa käsitellä joka päivä kymmeniä lakeja, ja etuoikeus kuulla maan parhaita asiantuntijoita. Kansanedustajat ovat myös monisyisten poliittisten tilanteiden lukijoina usein erinomaisen kouliintuneita, ja voimme olla toiveikkaana, koska pienemmästä vihreästä ryhmästä löytyy  paljon kokemusta.

Eduskunnassa ympäristön ja tutkitun tiedon puolustaminen jäi niin usein Vihreiden vastuulle, siksi vihreä politiikka kaipaa enemmän tukea kuin koskaan. Oma työni jatkuu neljättä kautta Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Olen nöyrän kiitollinen kannustuksesta. Jos haluat seurata työtäni, onnistuu se tukiryhmässä tai muissa some-kanavissa.

Eduskunta on hieno instituutio, ja siellä työskentelevät tekevät arvokasta työtä. Vaikka eduskunta pyrkii rakenteilla suojaamaan itseään, on kansanvalta vain yhtä vahva kuin sen edustajansa. Valta ei ole demokratiassa yhdelläkään yksittäisellä taholla. Se on hallituksessa, eduskunnassa, ministeriöissä, yrityksissä,  kansalaisjärjestöissä. On monia tapoja vaikuttaa. Maailmanpoliittinen tilanne jatkuu haastavana ja suomalainen demokratia on puolustamisen arvoinen asia.