Tekijä: mari.holopainen (Page 13 of 18)

Suomessa varhaiskasvatuksen merkitystä ei ole tunnistettu. Mitä se on? Miten tulee toimia, kun lapsi jätetään syrjään leikeistä?

Elimme yli 40 vuotta vanhan päivähoitolain kanssa, joka säädettiin 70-luvulla ensisijaisesti talous- ja sosiaalipoliittisesti. Toissijaiseksi on jäänyt varhaiskasvatuksen koulutuspoliittinen näkökulma, vaikka lukuisten tutkimusten mukaan on tiedossa, että sillä on kauaskantoiset vaikutukset lapsen elämään. Kun useimmissa maissa koulu aloitetaan varhain, usein viimeistään 3-5-vuotiaina, Suomessa varhaiskasvatuksella on vastuu ennen koulua tapahtuvasta oppimisesta. Lapsiparkkiajattelusta täytyy luopua kokonaan.

Varhaiset vuodet ovat kaikkein tärkeimpiä kehityksen kannalta. Silloin lapsella pitäisi olla mahdollisuus altistua kaikelle hyvälle. Pelon lisääntyminen on massiivista, vaikka hyvinvointi on kasvanut. Samalla yhteiskunnan polarisaatio on lisääntynyt. Lasten syrjäytymisen juuret ovat nähtävissä varhain. Suomessa on maailman paras infrastruktuuri, subjektiivinen oikeus  varhaiskasvatukseen, jossa tähän voitaisiin tarttua, sanoo dosentti Nina Sajaniemi, varhaiskasvatusta pitkään tutkinut kehitysneuropsykologian dosentti. Syrjäytyminen on pysäytettävissä, kun on resurssit ja asiantuntemusta.

Säästettäessä varhaiskasvatusta korvataan kerhotoiminnalla pääosin taloudellisin perustein. Tällöin yhtä lasta kohden on vähemmän aikuisia.  Tutkimukset osoittavat, että mitä pienempiä lapset ovat, sitä herkemmin he haavoittuvat ja siksi he tarvitsevat ammattitaitoisimmat kasvattajat.

Yksilökeskeiset varhaiskasvatussuunnitelmat ovat väärä lähestymistapa, jatkaa Nina Sajaniemi. Huomio pitäisi kiinnittää yksilöinä ryhmässä toimimiseen. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja myös pienelle lapselle on tärkeää olla osa ryhmää. Kun Tiina nappaa Sofian lelun, vanhemmat kiiruhtavat sanomaan, että nyt sinä leikit tällä omalla lelullasi ja sinä tällä. Sen sijaan lapsia tulisi pitkäjänteisesti ohjata yhteiseen toimintaan, Sajaniemi kertoo.

Lapselle kiusaaminen tai leikistä ulos jättäminen on vahingoittava kokemus. Lasten ei pidä ”antaa selvittää välejään” vaan aikuisen on vahvistettava hyväntahtoista sosiaalisuutta eli puututtava tilanteeseen ja osoitettava mikä on oikein. Kun tutkimuksissa on havainnoitu lasten leikkimistä, on huomattu, että jollain tavalla erilainen lapsi jätetään useimmiten syrjään. Kun aikuinen menee merkitsemään ”erilaisen” erityisillä huomionosoituksilla esimerkiksi halaamalla, muut lapset omaksuvat, että tämäkin lapsi on tärkeä ja hänen kanssaan voi leikkiä.

Mielen säätelyn taidot ovat kriittisiä ja niitä täytyy harjoitella. Aivojen rakenteita muokataan juuri varhaislapsuudessa. Vuorovaikutuksella on suuri merkitys ja ryhmämuotoinen päivähoito on hyvä alusta kehittää näitä taitoja. Päivähoidon aloitus on sitä merkityksellisempää mitä nuoremmasta lapsesta on kyse. Aloituksessa korostuu päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien tiivis yhteistyö, jossa lapsen sopeutumiselle annetaan riittävästi aikaa.

Pienellä ryhmäkoolla minimoidaan lasten hermojärjestelmää ja hormonisysteemiä rasittava stressi, jolla on yhteys muun muassa oppimisen häiriöihin ja mielenterveyden ongelmiin. Pieni ryhmä mahdollistaa henkilökunnan vahvemman läsnäolon ja lasten paremman yksilöllisen huomioimisen.

Varhaispedagogisen koulutuksen omaava kasvattaja pystyy suunnittelemaan ryhmälleen tavoitteellista toimintaa jokaisen lapsen huomioiden, mikä puolestaan tasoittaa ja tukee koulutuksellista tasa-arvoa. Työn tärkeyden tulisi näkyä myös palkoissa. Laadukas varhaiskasvatus on tutkitusti tuottavinta koulutusta, jonka vaikutukset jatkuvat läpi elämän. Se on siis tärkeää sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen päiväkotiuran alusta alkaen.  

Dosentti Nina Sajaniemi alusti varhaiskasvatuksen roolista muuttuvassa maailmassa. Tulevaisuuden oppimisesta keskustelivat Cafe Talossa 28.3. helsinkiläiset eduskuntavaaliehdokkaat Mari Holopainen (vihr), Ville Jalovaara (sd), Tiina Larsson (kok) ja Anna Vuorjoki (vas).

Mari Holopainen on kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Helsingissä.
Jos haluat kuulla näitä ajatuksia eduskunnassa, lahjoita vaalikampanjaani. Pienikin lahjoitus on arvokas ja lisää näkyvyyttä. Olet myös tervetullut tukiryhmääni.
Kuva: Susanna Kekkonen 

Vaalirahoitusilmoituksia kerää Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta (http://www.vaalirahoitus.fi/)

Suomella on maailmanlaajuisesti korruptiosta vapaan ja turvallisen maan maine, jota ovat menneinä vuosina pönkittäneet Transparency Internationalin korruptiovertailun kärkisijat. Onko tämä eittämättä mairitteleva asema ansaittu? Vai onko korruptiovertailussa menestyminen johtanut itsetyytyväisyyteen ja silmien sulkemiseen suomalaisen korruption edessä?

Setelinippujen ojentaminen pöydän alta viranomaisille on Suomessa toki – ja onneksi – hyvin vähäistä. Korruptio on kuitenkin muutakin kuin lahjontaa: se määritellään julkisen aseman väärinkäytöksi oman edun tavoittelemiseksi. Valitettavan monet kytkökset liike-elämässä ja politiikassa sopivat tämän määritelmän alle. Suomalainen korruptio on ennen kaikkea niitä surullisen kuuluisia hyvä veli -verkostoja ja juuri ja juuri laillisuuden rajoissa toimivaa epäeettistä toimintaa. Verkostot luodaan pitkäaikaisiksi vastavuoroisen kiitollisuudenvelan ketjuiksi eikä vain yhtä transaktiota ajatellen. Tämä tekee yksittäisistä korruptiotapauksista vaikeasti havaittavia ja samalla se tekee korruptiosta rakenteellisen ongelman, “maan tavan”.

Suomalaista korruptiota on tutkittu yllättävän vähän. Poikkeuksen tekevät Vaasan yliopiston professori Ari Salminen ja Venla Mäntysalo, jotka tutkimukseensa perustuen julkaisivat selvityksen Epäeettisestä tuomittavaan: korruptio ja hyvä veli -verkostot Suomessa (2013). Tutkijoiden mukaan vuosikausia jatkunut hyvä veli- toiminta hämärtää toimijoiden käsitystä oikeasta ja väärästä: näin on aina toimittu. MTV:n haastattelussa Salminen kuitenkin muistuttaa, että kaikki verkottuminen liike-elämässä tai politiikassa ei ole pahasta vaan epävirallisia verkostoja tarvitaan purkamaan hierarkisia ja jäykkiä rakenteita. Ongelmiksi verkostot muodostuvat, kun verkoston jäsenten välille muodostuu epätervettä kiitollisuuden velkaa ja verkoston toiminta ei ole läpinäkyvää.

Poliitikkojen lähipiirin rakenne voi vaikuttaa päätöksentekoon. Myös vaalirahoituksella on vaikutusta. Vaikka rahoitusta on hieman avattu, on nykyisen lain turvin mahdollista vastaanottaa esimerkiksi yrityksiltä tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen lahjoituksia, joiden alkuperää ei kerrota – kunhan 1500 euron yksittäistä summaa ei ylitetä. Tukia myös kierrätetään puolueiden kautta, jolloin alkuperää ei aina mainita. Vihreät ovat päättäneet lakia avoimemmasta vaalirahoituksen avaamisesta. Ehdokkaat sitoutuvat julkistamaan kunnallisvaaleissa yli 800 euron ja eduskunta-, europarlamentti- sekä presidentinvaaleissa 1000 euron ja sitä suurempien summien lahjoittajat.

Vaalirahoituksen vastaanottaminen toisaalta mahdollistaa myös niiden ehdokkaiden osallistumisen vaaleihin, joilla ei ole merkittävää omaisuutta tai tuloja. Myönteisenä kehityksenä voidaan pitää sitä, että yksittäisiltä ihmisiltä saadut mikrolahjoitukset ovat kasvussa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Niiden avulla pystytään hajottamaan vaalirahoituksen ja vallan keskittymisestä.

Transparency International ei sekään enää näe Suomea täydellisenä mallioppilaana – osin vaalirahakohun vuoksi. Vuoden 2014 vertailussa Suomi ylsi edelleen kolmannelle sijalle. Järjestö kuitenkin arvioi, ettei Suomen korruption vastainen toiminta ole riittävää. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää suljettuihin verkostoihin, veroparatiiseihin ja tiedon avoimuuteen.

Suomalaisten luottamus toisiinsa ja hallintoon on edelleen kansainvälisesti korkealla tasolla, mikä mahdollistaa talouden toimivuuden ja julkisen vallan tehokkuuden.  Luottamuksen säilyminen on äärimmäisen tärkeää, muttei itsestään selvää. Luottamusta ei tule horjuttaa käyttämällä valtaa väärin. Etenkin kun menneet kohut, heikko talouskasvu ja eriarvoisuuden lisääntyminen ovat jo omiaan rapauttamaan sitä.

On hyvä, että suomalaiseen korruptioon ja sen ikäviin seurauksiin on hiljalleen herätty. Sillä vain ongelman tunnistamalla siihen voidaan puuttua. Uudella pian valittavalla eduskunnalla on mahdollisuus jatkaa orastavaa positiivista kehitystä läpinäkyvyyden lisäämisessä, korruption tunnistamisessa ja sen kitkemisessä Suomessa.  Päättäjien joukkoon Arkadianmäelle tarvitaan myös vaihtuvuutta ja uutta verta, joka ei ole sidoksissa vallassa oleviin rakenteisiin ja verkostoihin.

Sinikka Parviainen ja Mari Holopainen

Lähteitä:

Epäeettisestä tuomittavaan: korruptio ja hyvä veli -verkostot Suomessa (2013): http://www.uva.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-429-2.pdf

http://www.hs.fi/kotimaa/a1409534490917

http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/professori-tallaista-on-korruptio-suomessa/2389344

http://oikeusministerio.fi/fi/index/toimintajatavoitteet/kriminaalipolitiikka/korruptio.html

Kukaan ei tee vaalikampanjaansa yksin. Ehdokkaat vastaavat vaalikoneisiin lähes joka ilta, täyttävät tietojaan erilaisiin lomakkeisiin ja käyvät paneeleissa väittelemässä keskenään siitä, mihin suuntaan Suomea pitäisi viedä.

Valokuvista kiitän valokuvaaja Susanna Kekkosta. Kävimme kuvaamassa kaupungilla, kauppakorkeakoululla, leikkipuistoissa ja tuulisilla rannoilla. Päivä oli aurinkoinen, viileä ja lyhyt. Matkasimme ympäri kaupunkia kohti valoa. Sinne, mihin talojen varjot eivät vielä ulottuneet. Susanna nappasi taitavasti valon siivilöimät hetket kiinni.

PS. Susannalla ja Anna-Sofia Bernerillä on Perhealbumi-näyttely vielä 15.3. asti Valokuvataiteen museossa. Eroperheiden lapset ovat koonneet oman perhepotrettinsa.

Helsingin väkiluku on kasvanut reippaasti (8600 henkilöllä viime vuonna). Joidenkin tulkintojen mukaan kouluinvestointi uudelle asuinalueelle tarkoittaa toisen sulkemista vanhalta alueelta, jotta keskimääräinen pinta-ala säilyisi samana eli käytännössä lapsia sijoitettaisiin entistä pienempiin tiloihin.

Esa Perttilä (HS mielipide 28.6.2014) ihmetteli, miksi Helsingillä on rahaa Tapanilassa raskaisiin katutöihin, mutta ei kouluun. Lisäksi päädyttiin useimpien asukkaiden vastustamaan kalliiseen vaihtoehtoon hiekkateiden kunnossapidon sijaan. Siiloutuneet budjetit eivät anna vastausta kysymykseen. Ne kertovat siitä, ettei tarpeita eri sektoreiden välillä mietitä aktiivisesti kaupungin esityksiä laadittaessa.

Helsingissä investointeihin ohjataan vuosittain verorahoja useiden satojen miljoonien arvosta. Laajempaa kiinnostusta rahojen käyttötarkoituksiin on herännyt vain Guggenheim-hankkeen yhteydessä. Koko kaupungin tasoisesti investointien arvottaminen ja tuotto-odotusten arviointi on ollut puutteellista. Liikenneinvestoinneissa huomioidaan se, kuinka paljon ihmisten aikaa säästyy uuden reitin myötä. Näin ei säännönmukaisesti toimita lähipalveluiden kohdalla, vaikka aikasäästö kertautuessaan on yhtä lailla ilmeinen.

Kun investoinnit suunnittelee organisaatio, joka myös operoi niitä, saatetaan päätyä epätaloudelliseen suosimiseen käyttökustannusten laskemiseksi ja liian raskaisiin investointiratkaisuihin suhteessa hyötyyn. Toisaalta esimerkiksi uuden asuinalueen viihtyisyyttä ei lasketa hyötyihin, jolloin riisutuin vaihtoehto voi olla houkutteleva, mutta lyhytnäköinen. Pahimmillaan investoinnit keskittyvät vääriin asioihin. Kulttuuri- tai osaamisinvestointien hyötyjä ei arvioida kuten perusinfrastruktuurin, vaikka tuotot olisivat kiistattomia.

Valtuusto lopulta tekee priorisoinnit, mutta valmistelua pitäisi avata enemmän. Valmistelua leimaa myös epäselkeä poliittinen kaupunginjohtajistomalli. Kiinteistöviraston Tilakeskus taas joutuu optimoimaan tulostaan eikä esimerkiksi hyvällä oppimisympäristöllä ole merkitystä siihen.

Useat viranhaltijat asioivat työnsä puolesta tiiviimmin toteuttavan välikäden kuin kaupunkilaisten kanssa, jolloin voi olla helpompi samaistua esimerkiksi tuttujen rakennuttajien ideoihin kuin nimettömän massan toiveisiin. Saattaa hämärtyä, että investoinnit tehdään loppukäyttäjää eli kaupunkilaista varten. Helsingin pitäisi kehittää toimintaansa niin, että investointien tuotto-odotuksia arvioidaan käyttäjien, usein lasten näkökulmasta. Kaupungin täytyy ottaa hyötyjen arviointi monipuolisemmin haltuun. Etenkin tiukkoina aikoina täytyy tehdä avointa arviointia siitä, mitkä hankkeet ovat ensisijaisia ja ravistella sektorikohtaisia jakoja.

Suomi voi olla maailman paras maa olla lapsi. Olen ehdolla Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi, koska haluan nostaa keskiöön lapset, koulutuksen ja kestävän kasvun. Pyydän tukeasi jäsenäänestyksessä. Meidän täytyy olla puolue, jota äänestämällä voi luottaa siihen, että sijoitamme tuleviin sukupolviin kuten Tukholmassa, jossa Vihreiden vaihtoehtoisen budjetin painopisteinä ovat lapset ja nuoret. Oikeus turvalliseen kouluun ja varhaiskasvatukseen on oltava perhetaustasta riippumatta.

Olen kaupunginvaltuutettu, 3-vuotiaan lapsen äiti, kauppatieteiden maisteri ja tohtoriopiskelija Aalto-yliopistossa työpsykologian ja johtamisen yksikössä. Tutkijavierailijana olen päässyt näkemään, miten Berkeleyn ja Oxfordin yliopistoissa ratkotaan talouden ja ympäristön haasteita. Olen nähnyt eriarvoisuutta ja haluan puolustaa hyvinvointia. Haluan löytää uusia ratkaisuja ja olen valmis etsimään niitä sinnikkäästi.

Tarvitsemme selkeää Vihreää talouspoliittista näkemystä. Rakennemuutos on nopeaa ja rajat ylittävää. Meillä on kaikki edellytykset pärjätä. Uusi yrittäjyys ja arvonluonti luovat mahdollisuuksia, ei väistyvän tai haitallisen teollisuuden tukeminen. Ympäristönsuojelun on mentävä kaivoslupien edelle. Terveydenhuollon tulee olla käyttäjälähtöisempää ja sen ei pidä ajautua kalliiden tarjoajien varaan, koska terveyden ostamisessa ei juuri ole hintakattoa. Avoin data, digitaalisuus ja robotiikka ovat nykypäivää ja huomisen kestävä kasvu edellyttää korkeaa osaamista, kunnianhimoista tiedettä, perustutkimusta, sivistystä, kokeilukulttuuria ja yhteisöllisyyttä.

Minulla on viiden vuoden kokemus kaupunginvaltuutettuna. Uskallan kyseenalaistaa ja tuoda kaupunkilaisten huolenaiheita esiin. Olen kaupungin strategiaa arvioivassa tarkastuslautakunnassa, Helsingin seudun Kesäyliopiston puheenjohtajana ja aiemmin olen työskennellyt kaupunkisuunnittelussa, kaupunginhallituksessa ja Kallion seudun Vihreissä. Olen yhteistyössä yli puoluerajojen onnistunut puolustamaan kaupunkiviheralueita ja päiväkoteja.

Viisaat ovat sanoneet, että politiikan arvo mitataan siinä, minkälaista arkea se tuottaa. Tärkeää minulle ovat ihmisten aidot vaikuttamismahdollisuudet.

Helsingin vihreät valitsee noin puolet eduskuntavaaliehdokkaista neuvoa antavan jäsenäänestyksen avulla. Äänestysaika on 30.5.-13.6.2014. Äänestykseen voivat osallistua kaikki jäsenmaksun maksaneet Helsingin Vihreiden jäsenyhdistysten jäsenet, joiden sähköpostiosoite on tiedossa. He ovat saaneet sähköpostitse henkilökohtaisen linkin, jonka kautta pääsee äänestämään.

”Lasten määrä yllättää Helsingin kuin talvi autoilijat” kommentoitiin osuvasti Twitterissä.

HS julkaisi 14.4.2014 mielipidekirjoitukseni koulujen lakkautusaikeista. Julkaisen alla pidemmän version kirjoituksesta.

Helsingin Sanomat uutisoi suunnitelmista lakkauttaa lähikouluja Helsingissä (10.4.2014). Samaan aikaan Helsinki on onnistunut vetämään väkeä ja kasvoi viime vuonna 8600 hengellä. Emme voi kuvitella, ettei palveluntarve kasvaisi kun Helsinkiin muuttaa lapsiperheitä, joita kaupungin on houkuteltavakin. Kaavoitus tavoittelee suurta tulevaa väestönkasvua pääkaupunkiseudulle ja tämä täytyy jatkossa ottaa paremmin huomioon budjetissa.

”Säästetään seinistä ei palveluista” –argumenttia on käytetty monenlaisiin tarkoituksiin, myös lähikirjastojen lakkauttamiseen. Ollakseen olemassa kirjasto tarvitsee seinät ja samoin koulut tarvitsevat. Tyhjä ja tarpeeton tila kannattaa toki sovittaa uusiin käyttötarkoituksiin. Eri hallintokuntien ja järjestöjen yhteistyötä voitaisiin hyödyntää paljon enemmän tilojen ja kulujen jakamisessa. Voisiko joissain tapauksissa koulun säästämiseksi vuokrata yhden siiven ulos toimistokäyttöön, mikäli ylimääräistä tilaa löytyy. Lapsimäärän kasvaessa tulevaisuudessa koulun on mahdollista jälleen laajentua.

Säästöjä haettaessa täytyy myös punnita kuinka suurin ja kuinka ahtaisiin yksiköihin lapsia voi sulloa. Viime valtuustokaudella saimme eteemme laajan palveluverkon karsimisehdotuksen. Opetuslautakunta ryhtyi huolella perkaamaan ehdotusta ja teki laajan koulukierroksen havaiten, että ylimääräistä tilaa ei ollut siinä määrin kuin paperilla esitettiin. Kokonaistilan sijaan tulisikin laskea hyötytila. Tilanne on voinut muuttua, mutta valtuutetut tarvitsevat tiedon voidakseen arvioida todellista tarvetta.

Koulu- ja päiväkotiverkon tilatarpeet ja kasvuennusteet pitäisi tutkia samanaikaisesti. Varhaiskasvatusvirasto arvioi, että lähivuosien investointiohjelmasta puuttuu useamman ison päiväkodin verran kapasiteettia. Päiväkodeissa tilasäästöä on tehty. Pienet liikuntasalit on otettu uusien lapsiryhmien käyttöön ja joissain päiväkodeissa lapset leikkivät myös eteisissä. Varhaiskasvatuslautakunta totesi juuri, että tilat on tiivistetty äärimmilleen ja varaa ei ole tiivistää palvelutasoa enempää heikentämättä. Kahden eri viraston kannattaisi tarkastella uusin ottein mahdollisuuksia jakaa tiloja ja vuokrakustannuksia. Koulujen ja päiväkotien tilojen uudelleenjakaminen saattaa jossain tapauksissa olla voitto molemmille.

Viime vuosina Helsinki on toistuvasti ”yllättynyt” lapsimäärän ennakoitua suuremmasta kasvusta. Kaavoituksen tuoma lisäys pitää huomioida jo aikaisemmassa vaiheessa. Ennusteet eivät reagoi riittävän nopeasti myöskään siihen miten ihmisten käyttäytymismallit ja asumisen tarpeet muuttuvat. Ainakin toistaiseksi yhä useampi lapsiperhe asuu mieluummin kaupunkimaisessa ympäristössä lähellä palveluita ja on valmis tinkimään esimerkiksi asunnon koosta.

Päätökset ovat kauaskantoisia ja koulujen lakkautuksista aiheutuvat säästöt realisoituvat viiveellä. Ensi vuoden talousraamin tarkastelu ei riitä, vaan täytyy huolehtia, ettei meillä ole muutaman vuoden päästä tarvetta tiloille, joista on luovuttu. Tiiviiseen kaupunkirakenteeseen ei mahduteta uusia tontteja kovin helposti tai edullisesti. Kouluverkon tarkastelun aikajänteen täytyy olla riittävän pitkä, kokonaistaloudellinen ja huomioida myös palvelun laatu lasten näkökulmasta.

Mari Holopainen
kauppatieteiden maisteri
kaupunginvaltuutettu (vihr)
Helsinki

Helsingin Uutiset 18.1.2014

Hakaniemeen aiotaan rakentaa 400-paikkainen parkkihalli ja tehdä näin alueesta sykkivä. Ei voi muuta sanoa kuin, että suomalaisilla elämysinsinööreillä ja kaupungilla on pallo hukassa sinänsä hyvässä elävöittämistavoitteessa.

Tästä voisi aloittaa elävöittämisen: Kuva torin laidalta Hakaniemenrannasta

Samoja suunnitelmia yritetty junnata yli kymmenen vuotta, mutta ne eivät ole olleet kaupallisesti kiinnnostavia. Onko kukaan miettinyt tässä välissä, että olisiko suunnitelmissa jotain parantamisen varaa? Onko kukaan laskenut, että mitä hyötyjä ja haittaa koko hankkeesta on? Olisiko jotain muuta, jonka avulla parantaa torin kiinnostavuutta merkittävästi enemmän samalla rahalla? Kuinka paljon enemmän kävijöitä torille edes saadaan 400 pysäköintipaikan avulla suhteessa joukkoliikenteeseen?

Vastaus on: ei ole laskenut. Ainakaan vastausta en ole saanut kaupungin kiinteistöpuolelta kysymyksiini hankkeen kannattavuudesta. (Yksi sähköposti hankkeen sisällöstä: vastaus. Kaksi sähköpostivastauspyyntöä hankkeen kannattavuudesta: ei mitään vastausta)

Ja jos toriparkista oikeasti haluttaisiin hyötyä, maanpäällistä pysäköintiä siirrettäisiin sinne. Esimerkiksi Hakaniemenrannassa on rekkojen pysäköintiä, Opetushallituksen parkkikenttiä ym. epämääräistä, vaikka siitä saisi hienon merenranta-alueen niin kuin muuallakin Helsingissä merenrannat ovat (kuvassa). Jos mitään tällaista maankäytön tehostamista ei ole suunnitteilla, on hanke järjetön. Ja olen käsittänyt, että ei juurikaan, koska tavoitteenahan on saada lisää pysäköintipaikkoja.

Miten sen torikävijän kokemusta parannetaan? Mikä on samalla perinteikäs ja uudistuva tori? Toria ympäröivä alue on Suomen tiheimmäksi asuttua, joten kysyntäpotentiaali on, jos missään. Jos torilla ei käy tarpeeksi asiakkaita, on vika jossain aivan muualla kuin huonoissa liikenneyhteyksissä.

Kaupungininsinöörit voisivat päivittää 1970-luvulla syntyneet ajatukset ja palkata avukseen muotoilu-/arkkitehti-/kuluttajatietämystä ja suunnitella oikeasti vetovoimaisen Hakaniemen torialueen.

Jos ja kun aikaa tai tahtoa ei ole byrokratian rattaissa, ehkä jostain löytyy illan tai parin vapaaehtoissuunnitelma. Budjetti on 15 miljoonaa euroa, jotka kaupunki on laittamassa noin 100 pysäköintipaikkaan ja muuhun perusparantamiseen. Olen varma, että parempia ja kaupallisesti kiinnostavampia suunnitelmia syntyisi.

Vilkaista voi esimerkiksi Kemin palkittuun keskustaan. Siellä on onnistuttu kääntämään keskustan näivettymiskierre rakentamalla vetovoimainen sisäsatama, kävelykatu (läpikulkuautoiluväylästä) ja torialue.

Tweet

Neljä vuotta. Isoja asioita. Helsingin ranta-alueiden kaavoitus (Jätkäsaari, Kruununvuorenranta, Kalasatama) on ollut  ainutkertainen mahdollisuus rakentaa upeaa kaupunkia keskusta-alueen tuntumaan. Toivottavasti lopputulemasta voidaan olla ylpeitä. Aika näyttää.

Seuraava lautakunta pääsee hyväksymään yleiskaavan, joka määrittää seudun tulevaisuutta ja menestystä. Helsinkiä ei kannata kaavoittaa omaleimaisuuden kadottamisen hinnalla. Sitä saadaan mitä mitataan ja poliitikot viisaudessaan asettavat tavoitteet. Lisää kerrosneliöitä on tavoitteena tärkeä. Hyvän kaavoituksen mittarit ovat paljon vaikeampia, mutta vähintään yhtä olennaisia. Parhaimmillaan kaavoittajat voivat tehdä ihmiset onnellisiksi. Tylsä tasaisuus ei.

Päättäjien keskusteluissa joskus esiintyy ajatus siitä, että muutosvastaisuus on asukkaiden ongelma. Muutosvastarintaa esiintyy kaikissa ryhmissä virkamiehissä, poliitikoissa ja asukkaissa. Vaikeinta meille kaikille on omien aivoitusten kyseenalaistaminen. Uudet ideat kyseenalaistavat totuttua tekemistä ja ne ovat siitä hankalia, että vaativat lisää vaivaa. Nimbyily harvoin vie eteenpäin, mutta asukkaiden palautetta ei pidä lähtökohtaisesti tulkita muutosvastarinnaksi. Vuoropuhelu ei ole sanelua. Mikä tuottaa eniten lisäarvoa? Kenen kannalta.

Parhaita asioita Helsingissä (mielestäni) ovat nyt ja jatkossakin merellisyys, vihreys, yllättävyys, monikerroksisuus, historia, puistot, helppous, kesävilinä. Kaikki se mitä eletty ja koettu kaupunki on. Monumentteja tullaan katsomaan kauempaakin, mutta myös tavallinen kerrostalo voisi olla niin erikoinen, että sen edessä syttyy lamppu. Kerrostaloasukas voi olla iloinen yhdestäkin sisäpihalla tököttävästä puusta. Silloin tietää mikä vuodenaika on.

Helsingin Sanomat otsikoi 30.10.2012 virheellisesti, että enemmistö valtuutetuista haluaa Vallilanlaaksoon joukkoliikennekadun. Uusista valtuutetuista vain 33% kannattaa valtuuston kertalleen tyrmäämää Vallilanlaakson joukkoliikennekatua. Valtuutetuista peräti 68% kannattaa vanhaan ratapohjaan maisemoitua raitiovaunureittiä tai nykyisen pyörä- ja kävelytien säilyttämistä. Tiedot selviävät Helsingin Sanomien vaalikoneesta.

Nykyinen valtuusto osoitti, että liikenneyhteydet ovat tärkeitä, mutta ne eivät voi olla kaupunkisuunnittelun ainoana lähtökohtana. Liikenteen täytyy järkevästi nivoutua muuhun kaupunkisuunnitteluun. Olemassa olevan tieverkoston mahdollisuudet ratikkareitille tulee tutkia tarkoin. Laaksoa tulee kehittää ensisijaisesti tiiviisti rakennetun Vallilan virkistysalueena. Bussiliikenteellä sitä ei pidä halkaista kuten jo kertaalleen päätettiin. Sivistyskaupungilla on kykyä kehittää parempi joukkoliikennettä tukeva ratkaisu.