Kategoria: Blogi (Page 14 of 17)

Helsingissä pystyy liikkumaan iltaisin melko nopeasti. Sen sijaan työmatka-aikoihin aamuisin ja iltapäivisin ruuhkissa liikenne vain nykii eteenpäin ja pysähtyy. Nykii ja pysähtyy. Ruuhkissa seisovat niin omalla autolla liikkuvat kuin bussissa matkustavat.  Tilanne pahenee ja se täytyy ratkaista. Kantakaupungin ranta-alueille ollaan rakentamassa ennätysmäärä uusia asuntoja. Jätkäsaaresta ja Hernesaaresta on tulossa koti yhteensä noin 23 000 uudelle helsinkiläiselle ja niihin on kaavailtu yli 10 000 työpaikkaa. Kalasatamaan tulee 20 000 asukasta ja 8000 työpaikkaa. Samalla naapuri- ja kehyskunnisssa rakennetaan. On selvää, että tällaiset liikennemassat tulevat heikentämään Helsingin nykyisten asuinalueiden viihtyisyyttä, jos mitään ei tehdä.

Mitä hyötyä ruuhkamaksuista olisi? Kaikkien liikkuminen helpottuisi. Ruuhkahuippuja varten ei tarvitsisi tehdä megalomaanisen kalliita tieinvestointeja. Helsinki välttyisi satojen miljoonien eurojen kuluilta. Esimerkiksi Kehä I:n ja Itäväylän liittymän silta- tai tunneliratkaisun hinta-arvio on 90-195 miljoonaa euroa ja keskustatunnelin hinta-arvio liikkuu 500 miljoonassa eurossa. Näin säästyvät (veronmaksajien) rahat voitaisiin käyttää esimerkiksi Kruununvuoren joukkoliikennesiltaan, joka yhdistäisi kokonaan uuden asuinalueen kantakaupunkiin. Tai rahat voitaisiin käyttää esimerkiksi homekoulujen korjaamiseen ajoissa. Kansantaloudellisesti merkittävä määrä ruuhkissa istumisen tunteja vapautuisi työn tekemiseen. Ruuhkaisten asuinalueiden ilma olisi puhtaampaa. Ruuhkamaksut kannustaisivat joukkoliikenteen käyttöön ja pyöräilyyn ja saisimme viihtyisän kävelykeskustan.

Olen ollut valtuustoaikana kuulemassa toiveita ”keskustan kehittämisestä”. Ruuhkamaksuja vastustivat valikoituneet kaupan edustajat. Harmi vain, että nämä yrittäjät, jotka eniten ovat äänessä ovat niitä, jotka ovat riittävän suuria organisoituakseen. Tärkeätä oli kuulemma se, että autollisen kuluttajan kauppalasku on suurempi kuin autottoman. Valitan lobbarit. Ei Helsingin keskustaan tarvitse kehittää jumbomarketteja, joihin pääsee mahdollisimman nopeasti henkilöautolla. Ja vaikka jonkun mielestä tarvitsisi, kannattaisi edistää  ruuhkamaksujen käyttöönottoa, jolloin automarkettimatkalla tarvitsisi  jonottaa vähemmän ruuhkissa. Suomessa on jo nyt liian keskittyneet elintarvikemarkkinat. Keitä on kuunneltu? Keskustan elävöittämisen tarvitaan aivan muita keinoja.

Kävin työmatkalla Cardiffissa, joka sijaitsee Walesissa. Kaupunki on pienempi kuin Helsinki, mutta sen keskellä on laaja, usean kadun muodostama yhtenäinen kävelykeskusta. Kävelykeskusta kuhisi porukkaa arkipäivisinkin. Kävelykeskustassa oli kauppoja ja ravintoloita. Nuoret pelasivat futista. Yrittäjät eivät olleet kadonneet minnekään.

Julkaistu alunperin autottamana päivänä 22.9.2012 Helsingin Vihreiden sivuilla: http://helsinginvihreat.fi/blog/ruuhkamaksut-ja-asukkaat-voittavat-keskustan-elavoittaminen-ei-onnistu-jumboautomarketeilla/

Puhuin valtuustossa 29.8. Töölön torin alkuperäisen käytön puolesta. Toria ei ole suunniteltu pysäköintikentäksi. Tässä käytössä se kuitenkin on lyhyen toriajan ulkopuolella. Näkymät on ikävät. Miettikääpä miltä Hakaniemen tori näyttäisi, jos se illan tullen täyttyisi autoista. Asukkailla ja yrittäjillä olisi halua saada tori takaisin toriksi ja monenlaiseen tapahtumakäyttöön.

Yritin puhua pysäköinnin siirtämisestä tai rajoittamisesta kaupunkisuunittelulautakunnassa, kun päätimme Taka-Töölön perustettavasta pysäköintihallista. Uusia paikkoja tulee peräti 800 kpl.  Silloin tukea ei tullut muilta puolueilta. Ilokseni ja hieman yllätyksekseni 29.8.  valtuustokäsittelyssä ponteni meni läpi. Enemmistö päätti, että Taka-Töölön pysäköintihallin myötä maanpäällisen pysäköinnin vähentämisestä tutkitaan mm. Töölöntorin osalta. Samalla pyritään vapauttamaan lisää tilaa pyöräväylille ja ratikoille.

Valtuustoaloite, jätetty 29.8.2012

Tällä hetkellä helsinkiläisten käytössä on kaksi suosittua maauimalaa. Nykyiseen väkilukuun suhteutettuna Helsingissä on maauimaloita vain noin 0,33 per 100 000 asukasta. Esimerkiksi Lahdessa suhde on noin 1 per 100 000 asukasta ja Turussa maauimaloita on noin 1,12 per 100 000 asukasta. Maauimalat edistävät kaupunkilaisten liikunta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja ne kuuluvat kaupungin vetovoimatekijöihin.

Helsingin ja pääkaupunkiseudun väkiluvun oletetaan kasvavan voimakkaasti, Helsingissä satamalta vapautuneiden alueiden, Östersundomin ja täydentämisrakentamisen myötä. Uuden maauimalan sijainti tulee huomioida kaavoituksessa ja liikuntastrategiassa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Samalla tulee selvittää ne merenrannalla sijaitsevat asuinalueet, joihin kelluvat uimalat soveltuisivat. Kelluva uimala ja puinen auringonottokansi on toteutettu mm. Kööpenhaminassa.

Me allekirjoittaneet esitämme, että selvitetään uuden maauimalan rakentamismahdollisuudet ja sijaintipaikat Helsingissä. Samalla tulee selvittää kelluvien uimaloiden sijoittamispaikkoja.

Mari Holopainen

Valtuusto äänesti täpärästi äänin 42-42 puheenjohtajan äänen ratkaistessa, että Vallilanlaakso on kaupunkipuisto. Tämä tapahtui 6. kesäkuuta 2012. Käsittely ei varmasti jää tähän. Seuraava valtuusto päättää yleiskaavasta, jossa monen kaupunkipuiston ja viheralueen käyttö määritellään. Alla aiheeseen liittyvä kirjoitus, joka julkaistiin Hesarin mielipidepalstalla 5.7.

Kokonaisvaltaisempaa liikenteen suunnittelua tarvitaan

Marja Salmela kirjoittaa Merkintöjä-palstalla 3.7. tärkeästä aiheesta, Helsingin poikittaisesta joukkoliikenteestä – tai oikeastaan sen puutteista nyt ja tulevina vuosina. Kirjoituksessa moititaan ”päättäjiä”, jotka haluavat säilyttää Vallilanlaakson rauhan sen sijaan, että antaisivat rakentaa sinne joukkoliikennekadun.

Vallilanlaakson joukkoliikennekatu kumoutui valtuustossa historiallisen täpärästi, vihreän puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Halusimmeko me hankkeen kaatajat hankaloittaa joukkoliikennettä ja huolehtia vain lähikaupunginosien eduista, vai mistä oli kysymys?

Yhtä painavin perustein voisimme todeta, että joukkoliikennekadun eteenpäinvienti olisi haitannut vakavasti poikittaisyhteyksien parantamista. Katu kun on yksiselitteisesti voimassa olevan – valtuuston hyväksymän – yleiskaavan vastainen. Rakentamispäätös olisi tarkoittanut pitkän ja tulokseltaan epävarman valituskierteen alkua. Poikittaisyhteyksiä ei sen aikana olisi rakennettu mihinkään muuallekaan.

Bussikadusta vänkäämisen sijaan nyt on aloitettava joukkoliikenneyhteyksien kokonaisvaltainen suunnittelu. Vallilanlaakson väylää ei suunnitelmissa ole lainkaan verrattu vaihtoehtoisiin ratkaisuihin, ainoastaan liikenteen nykytilaan. Mikä hyvänsä parannus näyttää hyvältä ja perustellulta, jos vertailukohta on surkea.

Tarvitsemme olemassa olevan katuverkon kehittämistä joukkoliikennettä ja pyöräilyä suosivaksi. Vihreän laakson runtelevan bussiväylän sijaan olemme ehdottaneet maisemoitua raitiovaunulinjausta. Aivan nykyisen yleiskaavan mukainen ratkaisu ei ole sekään, mutta stadilaisjärjen mukaan nyt laaksossa olevan rautatien korvaaminen raitiovaunukiskoilla säilyttäisi kohtuullisen hyvin myös Salmelan ylistämän paratiisin.

Liikenneyhteydet ovat tärkeitä. Ne eivät kuitenkaan voi olla kaupunkisuunnittelun ainut lähtökohta, vaan mielessä on koko ajan pidettävä laajempi kokonaisuus. Ei riitä, että nykyiset ja tulevat kaupunkilaiset pääsevät liikkumaan paikasta toiseen, vaan heidän on myös viihdyttävä kotikaupunginosissaan. Viheralueet ovat tätä kautta myös rahanarvoisia, mutta liikennesuunnittelun vertailumallit ovat verrattain yksinkertaisia eivätkä huomioi kaupungin kokonaistaloudellista hyötyä. Kuitenkin niihin usein vedotaan kuin totuuksina.

Vallilanlaakson kaupunkisuunnitteluteatterin arvellaan jatkuvan uudessakin valtuustossa. Toivottavasti ei. Toimiva ja sujuva joukkoliikenne on liian tärkeä asia hukattavaksi huonojen hankkeiden alle.

Mari Holopainen
Kaupunginvaltuutettu, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen (vihr)

Hannu Tuominen
Kaupunginhallituksen varajäsen (vihr)

Kiitos kysymyksistä ja palautteesta koskien Meri-Rastilaa. Lautakunta päätti siis äänestyksen jälkeen 8.5.2012 lähettää Vuosaaren Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaluonnoksen jatkosuunnitteluun. Vihreät, Vasemmisto ja Rkp kannattivat kaupunkirakennetta, joka perustuisi ennen kaikkea Our Cityn tuottaman vaihtoehtokaavan periaatteisiin. Keskeisenä erona viraston esitykseen oli, että nykyistä kaupunkirakennetta tiivistettäisiin ja Meri-Rastilan arvokkain alue, länsiranta säilytettäisiin virkistyskäytössä. Kokoomus ja SDP kannattivat viraston esitystä. Voimasuhteet lautakunnassa riittävät siihen, että näiden kahden puolueen edustajat muodostavat enemmistön ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Seuraavaksi kaava tulee lautakuntaan hyväksyttäväksi kaavamuutoksena, koska nyt kyseessä oli vasta luonnos. Tämän jälkeen kaava tulee vielä hyväksyä kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa. Osayleiskaavavaiheen jälkeen siirrytään asemakaavoitukseen. Asemakaava tulee myös hyväksyä lautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Kaavoilla on vahva asema, kun ne on hyväksytty. Siksi kaavaprosessit ovat monivaiheisia. Parhaita ratkaisuja tulee etsiä ja satojen vuosien päähän ulottuvia vaikutuksia tulee harkita tarkoin.

Lautakunta piti tärkeänä, että Meri-Rastilan alueen jatkokaavoituksessa selvitetään myös mahdollisuuksia täydennysrakentamiselle alueen asukkaista ja kansalaisjärjestöistä lähteneiden esitysten mukaisesti. Toivomusponsi ei kosketa Meri-Rastilan länsirantaa, koska vaihtoehtokaavassa on osoitettu hyvin kevyesti rakentamista länsirannan kaava-alueelle (lähinnä tien lähellä meluesteeksi). Mikäli täydennysrakentamista tullaan tarjoamaan, kyseessä olisi erillinen kaavoitusalue ja –prosessi. Nyt tehdyllä ponnella ei siis tehty kaavapäätöstä, vaan kyseessä oli kehotus tutkia mahdollisuuksia täydennysrakentamiseen. Koska vaihtoehtokaava lähtee täysin eri periaatteista kuin viraston esitys, ei ole tarkoituksenmukaista, että nämä molemmat toteutettaisiin. Myöskään leirintäalue ei kuulunut nyt päätettyyn kaava-alueeseen. Mikäli leirintäalue joskus siirtyy pois, aluetta olisi mahdollisuus kehittää ensisijaisesti kulttuurimaisemana.

Vihreiden tavoitteena on jatkaa vaihtoehtokaavaan perustavan mallin edistämistä ranta- ja metsäalueen säilyttämiseksi. Vaihtoehtokaava tarjoaa yhtä paljon asuntoja Meri-Rastilaan kuin viraston esitys. Vielä ei ole myöhäistä pohtia kaavoittamista uudella tavalla. Vaikka se tuntuu houkuttelevan joitakin tahoja, emme tee vetovoimaista Helsinkiä pelkillä kerrostaloilla. Puistoja ja lähivirkistysalueita kadottamalla emme myöskään rakennna Helsingistä kilpailukykyistä paikkaa asua lähikaupunkeihin verrattuna.

Esitykseni Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaluonnoksen palauttamisesta kaatui tänään 8.5.2012 kaupunkisuunnittelulautakunnassa täpärästi äänin 5-4.

Palautuksen tavoitteena oli tiivistää olemassa olevaa asuinrakennetta täydennysrakentamisella ja säilyttää siten länsirannan metsä nykyisessä virkistyskäytössä. Palautusesityksen tukena olivat asukkaiden ja WDC2012- hankkeeseen kuuluvan Our City-projektin tuottamat vaihtoehtokaavaluonnokset. Our Cityn vaihtoehtoisessa kaavassa oli luonnosteltu asuntoja osapuilleen yhtä paljon kuin viraston esityksessä.

Our Cityn ehdotus osoitti, että täydennysrakentaminen on mahdollista tiivistämällä uusin keinoin. Meri-Rastilan vetovoimaisuus on rannassa ja metsässä, siksi rakentaminen oli sijoitettu muualle. Vastalauseena esitettiin muuan muassa, että rakennusliikkeet eivät ole kiinnostuneita yksittäisistä kaupunkirakenteen sisälle sijoittuvista rakentamiskohteista. Tämä ei voi olla lähtökohta, johon kaavoittaminen perustuu etenkään tiivistyvällä pääkaupunkiseudulla. Metron ja meren lähellä olevia tontteja on mahdollista käyttää myös ryhmä- tai omatoimirakentamiseen.

Our Cityn ehdotus osoitti myös, että segregaatiosta ja asuinalueiden viihtyisyydestä ei saada riittävästi tietoa pelkästään tilastoja tulkitsemalla. On välttämätöntä, että kun jatkossa kaavoituksen avulla yritetään ottaa kantaa asuinalueiden eriarvoistumisen ehkäisyyn, se tehdään laajassa yhteistyössä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Viihtyvyyttä tulee parantaa siellä, missä se koetaan kehnoksi, ei rakentamalla asuinalueiden vetovoimaisiksi koettuja kulmia täyteen. Parhaiden ratkaisujen etsiminen vaatii kykyä tehdä asioita uudella tavalla. Tämä työ jatkukoon.

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti seuraavat ponnet: Meri-Rastilan alueen jatkokaavoituksessa mahdollistetaan ryhmä- ja omatoimirakentaminen ja alueen jatkokaavoituksessa selvitetään myös mahdollisuuksia täydennysrakentamiselle alueen asukkaista ja kansalaisjärjestöistä lähteneiden kaavaesitysten esittämällä tavalla.

Valitettavasti jälkimmäinen tavoite on vaikeampi toteuttaa nyt, kun länsirantaan ollaan suunnittelemassa rakentamista, joka ei nivoudu vaihtoehtoisiin suunnitelmiin ja jossa ei pyritä säilyttämään laajoja yhtenäisiä luontoalueita. Kaavaluonnos tuodaan seuraavaksi lautakuntaan kaavamuutoksena. Meri-Rastilan asukas- ja kansalaisjärjestötyö on hieno esimerkki asukaslähtöisestä suunnittelusta, jossa todellisia ja pitkälle hiottuja vaihtoehtoja on pystytty tarjoamaan.

(Kolumni julkaistu Helsingin Vihreiden nettisivuilla 4.5.2012)

Guggenheim-selvitys ei mennyt ihan putkeen. Tämä paljasti enemmän kaupungin kokoomusjohdon toimintatavoista kuin Guggenheim-säätiöstä, joka oli näemmä aidosti kiinnostunut Helsingistä ja valmis neuvottelemaan sopimuksen ehdoista. Avointa ja keskustelevaa prosessia ei käynnistetty heti alusta alkaen. Samassa hötäkässä unohtui tuoda seikkaperäisesti esiin, että mitä hyötyä Guggenheimista on Helsingille. Toisaalla oli alusta asti päivänselvää, että Paavo Arhinmäen nopeasti kasattu ja asiavirheitä täynnä oleva vastaselvitys ei olisi voinut päätyä mihinkään muuhun lopputulokseen kuin Guggenheimin teilaamiseen. Itse asia ei saanut arvoistansa käsittelyä, mutta ei kannata heittää lasta pois pesuveden mukana.

Guggenheim-taidemuseon ja arkkitehtuurikilpailun kaatumisesta harmistuneet kansalaiset ovat huolissaan siitä, että tällä menolla Suomi on keskinkertaisuuksien harmauden luvattu maa. Jaan huolen. On helppo sanoa ei, kuka mistäkin syystä. Haluaisin uskoa, että kuvataidekentälle tarvitaan ja sinne mahtuisi monien tahojen ponnisteluja, kuten sinne mahtuu monenlaisia yleisöjäkin. Toivoisin, että arkkitehtuuri ja tila voitaisiin nähdä taiteena.

Guggenheimille esitettiin vaihtoehtoja viimeisempänä Checkpoint. Suomalaisten kuvataitelijoiden Checkpoint kuulostaa hienolta aloitteelta, kannatan lämpiämästi sen selvittämistä. Mutta kuten kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtiala (HS-verkkolehti, 3.5.2012) osuvasti toteaa Checkpoint ei korvaa Guggenheimia. Helsingin Guggenheim saisi kansainvälistä huomiota saman tien ilman vuosikausien brändin rakentamista ja sillä olisi laajempia elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Kasvava kiinnostus kuvataiteisiin lisäisi takuuvarmasti kotimaisen kuvataiteen arvostusta ja kysyntää.

Jos haluamme kehittää Helsinkiä kunnianhimoisesti eteenpäin kansainvälisesti tunnettuna kuvataiteen ja kulttuurin kaupunkina tulisi selvittää, miten tämä tavoite parhaiten onnistuu: Guggenheimilla vai ilman. Näkyvyyden kannalta on keskeistä ottaa huomioon yleisö. Keitä yritämme palvella? Mitä nämä ihmiset kaipaavat, Suomessa ja muualla, nyt ja lähitulevaisuudessa? Mitä vaihtoehdot maksavat ja mitä niillä saadaan aikaan?

Kuvataide ja uusi arkkitehtuuri eivät saavuttaneet ainakaan tällä erää sitä huomioarvoa, jota olisi ollut tarjolla seuraavat kymmenen vuotta. Kohu laantuu nopeasti, kun taistelu on ohi. Ulkomaiset taidevaikuttajat on onnistuneesti torpattu ja kymmenen uutisten kulttuuriaiheeksi on palannut jääkiekko.

Kaupunginhallitus päättää vappusiman ja munkkien jälkeen 2.5.2012 nostaa varovaisesti peukkua tai haudata lopullisesti taidemuseon kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Suuret päätökset on tapana tuoda valtuustoon ja Guggenheimin osalta tehdään poikkeus, mikäli asia ei etene ollenkaan valtuuston päätettäväksi.

Hautaaminen olisi menetys helsinkiläisille. Ei-suomalainen yhteistyökuvio on tuntunut leimaavan keskustelua ja olleen monien vasta-argumenttien takana. Näin ei pitäisi olla. Itseensä käpertyvä ilmapiiri ei vie Helsinkiä pitkälle. Guggenheim olisi ensisijaisesti kuvataideyleisöä, kaikkia meitä, varten, toissijaisesti Suomen tunnettuutta edistävä elinkeinopoliittinen hanke. Molemmissa sillä on erittäin hyvät mahdollisuudet onnistua. Tässä kirjoituksessa tuodaan esiin näkökulmia viime aikoina keskustelussa heränneisiin kysymyksiin.

Kivimurske vs. kansainvälinen näkyvyys

Peruspalvelut on turvattava, mutta myös uusiin ja kauaskantoisiin hankkeisiin kannattaa lähteä. Argumentti liian kallis on ollut keskeisessä roolissa. Kustannukset taidemuseohankkeen seuraavasta vaiheesta olisivat 4,8 miljoonaa euroa, joista Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on luvannut maksaa 800 000 euroa. Jos kaupunginhallituksen pöydällä olisi neljän miljoonan euron kivimursketilaus tai rakennuksen peruskorjauksen ylittyneet kulut, kukaan tuskin käyttäisi edes puheenvuoroa. Ainakaan hinta ei olisi kynnyskysymys, koska tämän kokoisia summia Helsingin kokoisessa kaupungissa kuluu moneen tarkoitukseen.

Guggenheim-keskustelussa on kyse paljon muustakin. Taidemuseon, jolla ei ole kotimaista nimeä, rahoittaminen julkisista varoista on nähty ainakin symbolisena riistona ja myös kaupungin peruspalveluita uhkaavana tekijänä. On esitetty huolta siitä kannattaako ”kaupungin sitoutua uusiin, kauaskantoisiin menokohteisiin, jotka eivät kuulu helsinkiläisten välttämättömien peruspalveluiden piiriin.” (Helsingin vanhusneuvoston työvaliokunta, 17.4.2012)

Kuitenkaan senttiäkään sosiaali- ja terveyssektorin rahoituksesta ei valu Guggenheimiin. Jatkossakin kaupunki arvioi käyttävänsä yli puolet verovaroistaan ja muista tuloistaan sosiaali- ja terveystoimeen. Vain vertailun vuoksi: sosiaali- ja terveysmenoihin käytetään vuosittain 586-kertaisesti se summa, joka arkkitehtuurikilpailuun kuluisi kertaluontoisesti. (Helsinkin kaupunki: Talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2012–2014)

Vasta seuraava valtuusto päättäisi edetäänkö hankkeessa mahdollisen arkkitehtuurikilpailun jälkeen, mutta kansainvälisen ja avoimen kilpailun tulokset jäisivät joka tapauksessa Helsingin käytettäväksi. Mikäli edettäisiin kolmanteen vaiheeseen, vuosina 2013-2018 kuluja on museohankkeesta arvioitu tulevan kaupungille 7,4 milj. euroa (1,2 miljoonaa euroa vuodessa). Aloittaessaan toimintansa toimintamenojen on arvioitu kasvavan 3,7 miljoonaa euroa vuodessa taidehankinnat mukaan lukien. Merkittävä lisäys kuvataiteeseen, mutta edelleen kaupungin kokonaismenoissa pieni siivu. Guggeheim-lisenssimaksu kerättäisiin yksityisenä rahoituksena.

Bilbaon Guggenheim-museo tuo seudulle lähes 200 miljoonaa euroa vuodessa

Suurin kustannus tulisi tiloista. Helsingin taidemuseon entiset tilat Meilahdessa ovat homeessa ja on arvioitu, että riippumatta Guggenheimista Helsingin tulisi joka tapauksessa investoida uuteen taidemuseorakennukseen, jonka hintalappu olisi vähintään 100 miljoonaa euroa. Tässä tilanteessa Guggenheim yhteistyö on todellinen mahdollisuus Helsingille.

Guggenheim-taidemuseon suunnittelu- ja rakentamiskustannukset olisivat arviolta 140 miljoonaa euroa, ja tavoitteena on saada puolet valtiolta. Jaettuna 30 vuodelle tämä tekisi noin 8 miljoonaa euroa vuosittaisina laina- ja vuokrakuluina. Vuosittain kaupunki käyttää noin 380-500 miljoonaa euroa investointeihin (Helsingin talous- ja suunnittelukeskus, 2012). Suurin osa investointibudjetista kuluu talonrakennukseen ja liikenneväyliin. Kyseessä olisi harvinainen, suuri investointi kulttuuriin, mutta toisaalta taidemuseorakennus olisi Helsingin omaisuutta. Investoinnin perustavoitteena on, että se tuottaa enemmän kuin siihen on sijoitettu. Välillisiä hyötyjä tuo mm. kansainvälinen näkyvyys. Näin ollen onnistuessaan taidemuseohanke toisi tuloja (elinkeinopoliittinen näkökulma), mutta toki osa sen hyödyistä tulisi taide-elämyksinä. Aineettomiin investointeihin satsaaminen tuntuu epävarmemmalta, koska niissä on useampia muuttujia, mutta Helsinki ei ole pitkään aikaan ollut teollisuuskaupunki, vaan elää palveluista. Guggenheimin merkitys piilee laajemmin tunnettuuden lisääjänä ja työllistäjänä, ei lipputuloissa.

Esimerkiksi Guggenheim-museon taloudellinen vaikutus Bilbaon seudulle arvioitiin jo pian museon avaamisen jälkeen vuonna 2001 olevan vuosittain 168 miljoonaa euroa  ja vastaavan 4415 työpaikkaa. Vierailijoista 82% tuli Bilbaoon Guggenheim-museon takia. (Forbes, 2002). Vuonna 2010 luku oli jo lähes 200 miljoonaa euroa. Mikäli Helsingin Guggenheimin vaikutukset olisivat esimerkiksi puolet Bilbaon vaikutuksista, olisi investointi erinomainen. Bilbaossa käy vuosittain vajaa miljoonaa vierailijaa ja Helsingin Guggenheim-museossa on arvioitu käyvän puolen miljoonan molemmin puolin. Onko meillä varaa jättää tilaisuus käyttämättä?

Katajanokan tontti

Kauppatorin karvalakkien ja poron taljojen vetovoima ei riitä kaikille. Moni Pohjoismaihin matkustava ei näe tarpeeksi syytä poiketa Helsingissä. Kaupungin omistama merenrantatontti seisoo rähjäisenä, vaikka kaupungilla olisi käsissään kaikki avaimet toteuttaa viihtyisää, kulttuurikaupunkia. Yritystä on ollut. Katajanokan hotelli kaatui vuonna 2010 täpärästi valtuustossa (kuvassa). Valitettavasti hotelli ei ollut arkkitehtuuriltaan yllättävä. Hotelleja Helsingissä on, joten konsepti ei myöskään tarjonnut uutta. Rantaan haluttiin avoimempaa tilaa ja kulttuuria. Taidemuseo puistoineen avoimen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun kautta tuntui vastaavan mitä parhaiten valtuuston tahtoa.

Made in Finland

Guggenheimille on esitetty vaihtoehtoja viimeisempänä Checkpoint. Mutta mitä vaihtoehtoisuutta on se, että ei uskota, että useampi asia voi elää rinnakkain. Voisivatko sekä Guggenheim että suomalaisten taiteilijoiden Checkpoint-verkosto tai vastaava organisaatio elää molemmat? Ehkä yhteistyössäkin. Suomalainen kuvataide on korkeatasoista ja kestää kansainvälisen vertailun. Laajempi kiinnostus kuvataiteisiin lisää takuuvarmasti kotimaisen kuvataiteen arvostusta ja kysyntää.

Kandinsky vs. Le Bic Mac

Guggenheim edustaa ainulaatuista arkkitehtuuria ja taidekokoelmia, mutta Suomessa keskusteluissa esiintyy paikoin amerikkalainen hampurilaisketjua muistuttava franchising-konsepti. Guggenheim omistaa yhden maailman arvokkaimmista modernistisen taiteen kokoelmista. Kandinskyn taiteen vertaaminen BigMaciin osoittaa, ettei asiaan ole ehditty perehtyä. Ketjuvaikutuksista ollaan huolissaan, mutta suurempi uhka saattaa vaania  joka pitäjää koristavissa ABC-torneissa.

Guggenheim on New Yorkissa, Bilbaossa, Venetsiassa ja pian Abu Dhabissa. Erityisesti esiin on kaivettu Berliinin Guggenheim, joka ei ollut uudessa rakennuksessa, jonka näyttelytila oli pieni ja unohdettu Bilbao, josta ei ilman Guggenheimia tai Frank Gehrya tiedettäisi mitään. Totta on, että brändin laajentaminen on herkkä asia. Toisaalta on arkipäivää, että taidemuseot lainaavat kokoelmiaan toisille museoille. Helsingin hallussa ei ole sellaista kokoelmaa, jonka painoarvolla saisimme ilman suurta hintalappua suuria näyttelyjä. Pitkälti tämän vuoksi Guggenheim-yhteistyöstä olisi meille hyötyä. Arkkitehtuuri ratkaisisi paljon myös Helsingissä. Sen vuoksi kannattaisi katsoa ainakin siihen saakka, että nähdään saadaanko Helsinkiin kenties oma Sydneyn oopperatalo.  Mahdotonta sanoo joku, mutta New Yorkin ja Bilbaon Guggenheim-museot ovat maamerkkejä ja huippuarkkitehdit ovat jo osoittaneet jo kiinnostusta Helsingin taidemuseon suunnitteluun.

Sopimusehdot huolettavat

Sopimuksissa on yhtä tärkeää se mitä niissä ei lue kuin se, mitä niissä lukee. Asiat, joihin sopimusjuridiikkaa tuntemattomat kiinnittävät huomiota, saattavat olla vääriä huolenaiheita ja todelliset huolenaiheet piilevät jossain muussa pykälässä. Tai pykälän puuttumisessa. Harva valtuutettu on sopimusjuridiikkaan erikoistunut juristi, ja varsinkaan anglo-amerikkalaiseen lainsäädäntöön. Sopimuksen arvioimiseen tulisi pyytää apua mieluiten ulkopuoliselta, erikoistuneelta taholta. Kaupungin lakimiehet, jotka ovat olleet mukana sopimusneuvotteluissa, pystyvät varmasti vastaamaan perusasioihin. Mikäli sopimuksessa olisikin puutteita, heidän voi olla vaikea myöntää niitä avoimesti. Tämän ei pitäisi johtaa siihen, ettei kenenkään muun paitsi tutun ja suomalaisen kumppanin kanssa kannata sopia mitään koskaan. Ne kysymykset, joita valtuutetuilla on sopimukseen liittyen, tulisi kuitenkin nostaa esiin ja selvittää.

Keskustakirjasto

Valtuutetut ovat olleet huolissaan keskustakirjastosta, jonka suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Valtuutettujen ei pitäisi olla huolissaan, koska kuka muu päättää hankkeen toteuttamisesta kuin valtuusto. Keskustakirjastolla on erittäin vahva tuki yli puoluerajojen.

Mitä tapahtuu?

Ensin Guggenheim-hanke tuotiin suoraan kaupunginhallitukselle. Mm. Vihreiden pyynnöstä haettiin lausunnot tärkeimmiltä lautakunnilta. Lausunnot ovat myönteisiä ja luettavissa kaupunginhallituksen sivuilta. Kritiikki ja aikalisä tekivät hyvää. Asteittaisessa etenemisessä on myös yksityisillä tahoilla tilaisuus näyttää ovatko he valmiina tulemaan mukaan rahoittamiseen.

Harvoin politiikassa saadaan kaikkia miellyttävää esitystä aikaiseksi. Hanke olisi parasta mitä suomalaiselle kuvataiteelle on pitkään aikaan tapahtunut. Se loisi sisältöjä, varjosisältöjä, ristiriitoja, keskustelua ja kiinnostusta. Lahden kaupunginvaltuusto päätti aikoinaan yhden äänen enemmistöllä toteuttaa Vesijärven rantaan nousseen Sibelius-talon, jota kukaan tuskin katuu nykyään. Kun Katajanokan tontille on ollut tuskaa löytää enemmistölle sopivaa tulevaisuutta, olisi viisas tapa edetä arkkitehtuurikilpailuun. Noussut kohu viittaa siihen, ettei Guggenheimista tulisi mitään tavanomaista, vaan se voisi pöllyttää ilmapiiriä sopivasti.

Tweet

WDC-vuosi on pian pyörinyt ensimmäisen neljänneksen. Pääsin mukaan WDC-valtuuskuntaan, ja sen myötä olen seurannut vuoden toteutumista myös WDC-organisaation esittelemänä.  Kansainväliseen näkyvyyteen lehdistössä ollaan tyytyväisiä. Mediaseurannan tulokset ovat ylittäneet kaikki odotukset. Helsinkiä hehkutetaan maailmalla. Mm. kauko-ohjattava Kauko-kahvila levisi Youtubessa. WDC:tä voidaan jo kiittää ainutkertaisesta näkyvyydestä, jossa Suomea tuodaan myönteisellä tavalla esiin.

Designpääkaupunkiviikonloppuna 3.-5.2. oli paljon tapahtumia, vaikka viestintä aloitettiin liian myöhään. Viikonloppuna oli upea pakkassää ja olin itse Senaatorilla, jossa osana ohjelmaa promottiin sähköautoja ja tarjottiin glögiä. Elämys näytti olevan myös kirkon portailla oleva pulkkamäki turisteille ja muille.

Koska vuoden pääasiallinen viesti on, että design ei ole pelkästää kippoja ja kuppeja, vaan luovia ratkaisuja, niin ohjelmassa on paljon myös ns. kehittämishankkeita, jotka eivät välttämättä näy suurelle yleisölle esim. TE-toimiston uudistushanke, jossa pyritään kehittämään asiakaspalvelua. Kiinnostava hanke on Helsingin kaupungin opastepilottihanke. Nuorille on tarjolla ruokakulttuurijuhla Nuorisoasiankeskuksen toimesta.

WDC-valtuuskunnan viime kokouksessa puhuttiin myös yritysyhteistyöstä. Monet yritykset ovat lähteneet innolla mukaan. Kritiikkiäkin on noussut sosiaalisessa mediassa. Olemassa olevien tuotteiden, palveluiden  tai hankkeiden jälkikäteisbrändääminen muotoiluinnovaatioiksi ei ole mielestäni kovin uskottavaa. Pitäisi tuoda esiin uusia asioita esimerkiksi puukorttelihanke Jätkäsaaressa on jotain uutta Helsingissä. Kuitenkin se, että isot yritykset innostuvat muotoilusta ja käyttäjälähtöisyydestä on hyvä asia. Ja mahtavaa olisi, jos rakennusteollisuuskin innostuisi.

Kaupunkikuvassa näkyviä hankkeita ovat toukokuussa avautuva puupaviljonki/kahvila/kohtaamispaikka Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välisellä tyhjällä tontilla.  Puupaviljonki etsii sijoituspaikkaa WDC-kesän jälkeen, joten hyviä ehdotuksia voi esittää. Odotan innolla myös sitä mitä Kulttuurisauna tuo Merihakaan. Yhteistyökumppani Fortumin tiedotteen mukaan Tuomas Toivonen ja Nene Tsuboi ja Fortum rakentavat ekologisen, urbaanin saunakulttuurin keskuksen, Kulttuurisaunan Helsingin Merihakaan. Saunan on tarkoitus valmistua elokuussa 2012.

Ohjelmaan kannattaa tutustua tarkemmin WDC-sivuilla. http://wdchelsinki2012.fi/

Tweet

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee tiistaina 29.11. Helsingin korkean rakentamisen periaatteet. Yli 50 korkean rakentamisen hanketta on käynnissä. Sen vuoksi on valaisevaa tehdä laajempi tarkastelu eikä tehdä päätöksiä torni kerrallaan. Tarkastelussa kaupunki on jaettu vyöhykkeisiin, joihin voi rakentaa korkeasti. Kalasatama ja Pasila tulevat olemaan korkean rakentamisen suurimmat keskittymät. Keskustan tuntumaan,”vanhaan kaupunkiin” ei haluta korkeita rakennuksia. Todella korkeita nämä helsinkiläiset pilvenpiirtäjät eivät tule olemaan. Kalasataman torneissa on 20-32 kerrosta.

Laatu on tärkeää sijainnin lisäksi. Huonolla suunnittelulla ja halvoilla julkisivuilla toteutettuina tornit muuttuvat hyvin nopeasti rähjäisiksi. Hyvällä suunnittelulla ja laadukkailla materiaaleilla torneista voi tulla kiinnostavia maamerkkejä. Tätä näkökulmaa lautakunta on halunnut korostaa.