Kuva: Susanna Kekkonen
- Kaupunkisuunnittelun tulee olla sensitiivistä
Kaupunki ei ole vain fyysinen tila. Helsinki on myös asukkaidensa mielenmaisema ja vahva osa identiteettiä ja elämää. Asukkaat ovat lisäksi kaupunkiin liittyvien tarinoiden kertojia ja kaupungin historiallisten kerrostumien välittäjiä.
Kaupunki on aina monimuotoinen ja monimerkityksinen. Kaupunkilaisilla on erilaisia tarpeita ja kokemuksia, ja kaupunki merkityksellistyy eri tavoin eri ihmisille. Tästä huolimatta voidaan hahmottaa selkeitä laajasti jaettuja kaupunkiympäristön arvoja. Sensitiivinen kaupunkisuunnittelu tunnistaa sekä nämä jaetut arvot että paikalliset ja erilaisten kaupunkilaisten tarpeet ja kokemukset.
2. Kulttuurihistoriaa tulee kunnioittaa
Kaupunkiympäristö kertoo omaa tarinaansa historiasta: sen asukkaista ja kaupungin kehittymisestä. Tämän vuoksi kulttuuriympäristön asemaa kaupunkisuunnittelussa tulee vahvistaa.
Kansainväliset yleissopimukset ja lainsäädäntömme takaavat kaikille oikeuden kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön. Kaavoituksessa tulee aina huomioida vaikutukset kulttuuriympäristöön.
Historialliset kaupunkikerrostumat kulttuurihistoriallisesti arvokkaine kiinteistöineen tulee tehdä näkyviksi ja niitä tulee voida vaalia. On tärkeää tunnistaa myös kohteet, jotka ovat vailla kartoitusta ja suojelua. Monet asemakaavat ovat vanhentuneita, jolloin rakennusperintöäkään ei ole arvotettu tai suojeltu. Erityisen uhattuna ovat teollisuusalueet, vanhat pientaloalueet, 1960-luvun jälkeen rakennetut kerrostalot sekä muu moderni rakennusperintö.
Taloudelliset reunaehdot tai käyttötarkoituksen puute eivät saa olla rakennusten purkamisen peruste, vaan säilyttämistä tulee arvioida rakennussuojelun näkökulmista. Helsingissä rakennuksille löytyy kysyntää ja tarvittaessa uusi käyttötarkoitus. Helsingin kaavoituksessa tulee vahvistaa tietoa kulttuuriperinnöstä sekä tämän tiedon asemaa päätöksenteossa.
3. Helsingistä maailman luontopääkaupunki
Keskuspuisto, Vantaanjoen varret, Mustikkamaan kalliot: Helsingin vetovoimana on ainutlaatuinen luonto ja vehreys. Kaikille kaupunkilaisille tulee taata pääsy lähiluonnon pariin. Lähiluonnon vaikutus terveyteen sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin on huomattava. Helsinkiin tulee istuttaa lisää kukkia, pensaita ja puita. Arvokasta lähiluontoa tulee vaalia kaavoituksessa.
Pihapuut, puistot, lähiviheralueet ja kaupunkimetsät myös viilentävät ja vaikuttavat tulvariskeihin edistäessään hulevesien sitoutumista. Kaupunkiluonnon tulee olla monimuotoista, sillä tällainen luonto kestää paremmin muutosten aiheuttamia vaikutuksia sekä sopeutuu ja palautuu muutoksista nopeammin.
Helsingin rakennetun viherympäristön lisäksi tulee jättää mahdollisimman laajasti luonnontilaisia alueita, sillä luonnon monimuotoisuusarvot ovat niillä suurempia. Näin Helsinki menestyy kansainvälisesti houkuttelevana pienenä suurkaupunkina.
- Avoimuutta ja arvoja kiinteistöpolitikkaan
Kaupungin roolina on mahdollistaa hyvä ja kestävä elämä. Kaupungin ei pidä koskaan toimia vain kiinteistösijoittajan periaattein tai toimia heidän hyödykseen. Kaupunki muodostuu asukkaistaan ja toimii heitä varten. Kiinteistöpolitiikan avoimuus ja läpinäkyvyys ehkäisevät rakenteellista korruptiota ja mahdollistavat asukkaille osallistumisen maankäytön ja kiinteistöpolitiikan päätöksenteon seuraamiseen. Tontteja voi luovuttaa pienempinä kokonaisuuksina, jolloin rakentamiseen saadaan uusia toimijoita ja lisää ryhmärakennuttamishankkeita. Kilpailun lisääntymisellä ja riittävällä kaupungin vuokra-asuntotuotannon osuudella mahdollistetaan kohtuuhintaista asumista.
Kaupungin kiinteistöpolitiikan nykyisenä linjana on, että kaupunki luopuu tiloista, joita se ei tarvitse tai joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä. Tällainen linjaus ohjaa kapeaan kaupungin määrittelyyn.
Moniin rakennuksiin sopii yhteisöllinen toiminta, joka kytkee käyttäjät paitsi kaupungin yhteiseksi koettuun historiaan myös toiminnan kautta toisiinsa. Kaupungin tulisi hahmottaa roolinsa nykyistä enemmän mahdollistajana, jolloin tarjolla ovat myymisen sijaan myös rakennusten ja muiden tilojen vuokraaminen ja muut yhteistyömallit. Kaupunkiin on syntynyt useita kiistanalaisia projekteja, joissa määritysvaltaa kaupunkitilasta annetaan rakennuttajille. Helsingin tulee pitää ohjakset demokraattisesti hallussa.
- Rakentamisen määrällisiä tavoitteita tulee maltillistaa
On selvää, että pääkaupunkiin tulee rakentaa lisää, mutta samalla ympäristön ja luonnon kannalta kestävää rakentamisen tasoa ja vauhtia tulee arvioida kriittisesti. Mitä enemmän rakentamista tavoitellaan, sitä kovemmat paineet kohdistuvat luonto- ja virkistysalueisiin sekä kulttuuriympäristöihin. Suomeen mahtuu useampi kestävästi kasvava ja kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen nojaava kaupunkiseutu, jolloin kasvupainetta voidaan jakaa useampaan pisteeseen. Ihmisten päivittäinen liikkuminen kohdistuu lähialueille. Täydennysrakentaminen ei ole aina toimiva ratkaisu, varsinkaan jos se kohdistuu arvokkaille viheralueille. Asuntorakentamisessa tulee tarkastella paitsi määrällisiä myös laadullisia tavoitteita, ja kaavoituksessa tulee olla muitakin mittareita kuin pelkkä kerrosalan määrä.
Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt nostaa asuntotuotannon tavoitteen 8000 asuntoon vuosittain. Jotta laatutavoitteet, asukkaiden osallisuus, lähiluonto ja kulttuuriympäristö voidaan ottaa riittävästi huomioon, määrän olisi hyvä olla maltillisempi. Pidämme noin 6000-7000 asunnon vuositavoitetta ylärajana, jonka tulee joustaa myös alaspäin laadukkaan toteutuksen ehdoilla.
- Kaupunginosien omaleimaisuus on vahvuus
Helsingissä on tiiviitä umpikorttelirakenteisia entisiä työläiskaupunginosia, kauniita metsälähiöitä, värikkäitä puutaloalueita, siirtolapuutarhoja ja melkein pilvenpiirtäjiä. Rakentamaton ei ole vain hyödytöntä rakennusreservaattia. Kaupunginosien omaleimaisuutta kannattaa vahvistaa, ja alueiden luonne ja erityispiirteet tulee ottaa tarkkanäköisesti sekä kulttuuriympäristöselvityksiä kunnioittaen huomioon täydennysrakentamisessa. Kun rakennetaan uutta, tehdään se kestävästi ja paikan hengen mukaisesti. Paikallisuutta ja osallisuutta vahvistetaan, kun asukkaat pääsevät vaikuttamaan lähiympäristönsä kehittämiseen.
Vahvat paikallisuudet eivät ole ristiriidassa koko kaupungin kehittämisen kanssa, vaan ne vankistavat sitä. Luottamus siihen, että kaupunki kuuntelee sekä tarjoaa osallisuuden välineitä, kasvattaa kuulumisen tunnetta myös kaupunginosan asukkaana.
- Osallistetaan kaupunkilaiset rakentamaan kaikkien kaupunkia
Osallistaminen ei saa olla vain muodollisuus. Osallistetaan helsinkiläiset kotikaupunkinsa kehittämiseen entistä paremmin. Kun asukkaat voivat oikea-aikaisesti vaikuttaa kaupungin kehittämiseen, he haluavat myös kantaa siitä vastuuta. Toimivia osallisuuden menetelmiä on jo käytössä, kuten osallistuva budjetointi.
Lisäksi tulee ottaa käyttöön keinoja, joilla saadaan näkemyksiä niiltäkin, jotka eivät muutoin osallistu tai kerro mielipidettään. Uusia osallistamisen tapoja voivat olla asukasbarometri, kanssakävelyt asukkaiden kanssa ja pelillistämisen eri muodot. Jokainen Helsingin toimiala tarvitsee käytännönläheisen osallisuussuunnitelman, jossa kuvataan osallisuutta koskevat tavoitteet ja kärkihankkeet. Vaikka kaupunkiin mahtuu monenlaisia näkökulmia ja eri toimijoiden tarpeita tulee sovittaa yhteen, on prosessien avoimuus ja ratkaisujen etsiminen yhdessä keskeistä. Oleellista on avata suunnitelmat ajoissa, jo siinä vaiheessa, kun niihin on aidosti mahdollista vaikuttaa.
- Suunnitellaan Helsinkiä erilaisten kaupunkilaisten ehdoilla
Rakentaminen on perinteisesti sukupuolittunut toimiala. Kaupunkisuunnittelussa tulee pyrkiä huomioimaan entistä paremmin erilaisten asukkaiden tarpeita, toiveita ja kokemuksia. Sukupuoli, äidinkieli, ikä tai esimerkiksi kyky liikkua eivät saa olla esteinä toimia turvallisesti kaupungissa.
Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat yleensä aikuisia heikommat. Otetaan lapset ja nuoret rohkeasti mukaan päiväkotien, koulupihojen, asuinympäristöjen ja koko kaupungin suunnitteluun. Huomioidaan lapsille ja nuorille tärkeät paikat, kuten koulut ja kulkureitit, entistä huolellisemmmin kaavoituksessa. Huolehditaan siitä, että päiväkotien ja koulujen läheisyydessä on puita ja viheralueita. Lapsiystävälliset tavoitteet parantavat ympäristön laatua myös aikuisten näkökulmasta. Feministinen kaupunkisuunnittelu huomioi nekin ryhmät, jotka elävät kaupungissa, mutta joiden ääni ei perinteisesti kuulu.
- Laadukkaampaa rakentamista
Nykyisestä rakennusten ja rakennusmateriaalien 50-100 vuoden elinkaaresta on siirryttävä kestävämpään. Voimme ottaa oppia vanhoista rakennuksista, jotka ovat kestäneet aikaa. Massiivirakenne ja yksinkertaiset rakenneratkaisut mahdollistavat peruskorjauksen ja rakennusosien uusimisen. Kunnostetaan ja korjataan – ei pureta ja rakennetta uutta tilalle heikommin kestävämmistä materiaaleista.
Kiertotalous on osa kestävän kaupungin rakentamista. Koska suuri osa hiilijalanjäljestä syntyy rakentamisen yhteydessä, vanhan rakennuksen kunnostaminen on lähes poikkeuksetta ekologisempaa kuin purkaminen ja uudelleenrakentaminen. Rakennuksia voi rohkeasti muuntaa uusiin käyttötarkoituksiin. Omannäköisiä ratkaisuja kannattaa kehittää, ja esimerkiksi puurakentamisessa voidaan kasvattaa vahvaa osaamista, myös kansainväliseksi vientituotteeksi asti.
Rakennuskannan säännöllisellä ylläpidolla vähennetään hiilidioksidipäästöjä. Rakentamisen laatuun tarvitaan suunnittelu- ja rakentamisaikaista seurantaa, ja tässä apuna voivat toimia esimerkiksi ryhmärakennuttamishankkeet, joissa valtaa valinnoista päästään siirtämään asukkaille.
- Kiinnostava arkkitehtuuri houkuttelee Helsinkiin
Arkkitehtuurin pitää olla kunnianhimoista ja kestävää. Tarvitsemme lisää monimuotoisia ja kiinnostavia kaupunginosia sekä vuoropuhelua arkkitehtien ja kaupunkilaisten välille. Arkkitehtien tulisi voida toteuttaa nykypäivän rakennustaidetta eikä vain toimia kustannustehokkuuden ehdoilla. Asemakaavassa ja tontinluovutusehdoissa tulee määritellä riittävät arkkitehtuurin laatuvaatimukset.
Puutarhakaupunki-idea on keino yhdistää vehreys ja kaupunkimainen rakenne. Esimerkkejä löytyy Käpylästä ja vanhasta Herttoniemestä. Pienkerrostalojen välissä mahtuu kasvamaan mäntyjä ja lehtipuita. Tarvitsemme urbaanin keskustaympäristön lisäksi vehreitä ja ekologisia, raideliikenteeseen tukeutuvia kaupunkikeskuksia, niin Helsinkiin kuin pääkaupunkiseudulle ja koko maahan.
Kirjoitus: Mari Holopainen ja Terhi Ainiala
