Kategoria: Blogi (Page 7 of 18)

10 teesiä kaupunkisuunnittelusta – kohti osallistavaa ja omaperäistä Helsinkiä


 Kuva: Susanna Kekkonen

  1. Kaupunkisuunnittelun tulee olla sensitiivistä

Kaupunki ei ole vain fyysinen tila. Helsinki on myös asukkaidensa mielenmaisema ja vahva osa identiteettiä ja elämää. Asukkaat ovat lisäksi kaupunkiin liittyvien tarinoiden kertojia ja kaupungin historiallisten kerrostumien välittäjiä.

Kaupunki on aina monimuotoinen ja monimerkityksinen. Kaupunkilaisilla on erilaisia tarpeita ja kokemuksia, ja kaupunki merkityksellistyy eri tavoin eri ihmisille. Tästä huolimatta voidaan hahmottaa selkeitä laajasti jaettuja kaupunkiympäristön arvoja. Sensitiivinen kaupunkisuunnittelu tunnistaa sekä nämä jaetut arvot että paikalliset ja erilaisten kaupunkilaisten tarpeet ja kokemukset.  

 

          2. Kulttuurihistoriaa tulee kunnioittaa

Kaupunkiympäristö kertoo omaa tarinaansa historiasta: sen asukkaista ja kaupungin kehittymisestä. Tämän vuoksi kulttuuriympäristön asemaa kaupunkisuunnittelussa tulee vahvistaa.  

Kansainväliset yleissopimukset ja lainsäädäntömme takaavat kaikille oikeuden kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön. Kaavoituksessa tulee aina huomioida vaikutukset kulttuuriympäristöön.

Historialliset kaupunkikerrostumat kulttuurihistoriallisesti arvokkaine kiinteistöineen tulee tehdä näkyviksi ja niitä tulee voida vaalia. On tärkeää tunnistaa myös kohteet, jotka ovat vailla kartoitusta ja suojelua. Monet asemakaavat ovat vanhentuneita, jolloin rakennusperintöäkään ei ole arvotettu tai suojeltu. Erityisen uhattuna ovat teollisuusalueet, vanhat pientaloalueet, 1960-luvun jälkeen rakennetut kerrostalot sekä muu moderni rakennusperintö. 

 

Taloudelliset reunaehdot tai käyttötarkoituksen puute eivät saa olla rakennusten purkamisen peruste, vaan säilyttämistä tulee arvioida rakennussuojelun näkökulmista. Helsingissä rakennuksille löytyy kysyntää ja tarvittaessa uusi käyttötarkoitus. Helsingin kaavoituksessa tulee vahvistaa tietoa kulttuuriperinnöstä sekä tämän tiedon asemaa päätöksenteossa.

 

       3. Helsingistä maailman luontopääkaupunki

Keskuspuisto, Vantaanjoen varret, Mustikkamaan kalliot: Helsingin vetovoimana on ainutlaatuinen luonto ja vehreys. Kaikille kaupunkilaisille tulee taata pääsy lähiluonnon pariin. Lähiluonnon vaikutus terveyteen sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin on huomattava. Helsinkiin tulee istuttaa lisää kukkia, pensaita ja puita. Arvokasta lähiluontoa tulee vaalia kaavoituksessa.

Pihapuut, puistot, lähiviheralueet ja kaupunkimetsät myös viilentävät ja vaikuttavat tulvariskeihin edistäessään hulevesien sitoutumista. Kaupunkiluonnon tulee olla monimuotoista, sillä tällainen luonto kestää paremmin muutosten aiheuttamia vaikutuksia sekä sopeutuu ja palautuu muutoksista nopeammin.

Helsingin rakennetun viherympäristön lisäksi tulee jättää mahdollisimman laajasti  luonnontilaisia alueita, sillä luonnon monimuotoisuusarvot ovat niillä suurempia. Näin Helsinki menestyy kansainvälisesti houkuttelevana pienenä suurkaupunkina. 

 

  1. Avoimuutta ja arvoja kiinteistöpolitikkaan  

Kaupungin roolina on mahdollistaa hyvä ja kestävä elämä. Kaupungin ei pidä koskaan toimia vain kiinteistösijoittajan periaattein tai toimia heidän hyödykseen. Kaupunki muodostuu asukkaistaan ja toimii heitä varten. Kiinteistöpolitiikan avoimuus ja läpinäkyvyys ehkäisevät rakenteellista korruptiota ja mahdollistavat asukkaille osallistumisen maankäytön ja kiinteistöpolitiikan päätöksenteon seuraamiseen. Tontteja voi luovuttaa pienempinä kokonaisuuksina, jolloin rakentamiseen saadaan uusia toimijoita ja lisää ryhmärakennuttamishankkeita. Kilpailun lisääntymisellä ja riittävällä kaupungin vuokra-asuntotuotannon osuudella mahdollistetaan kohtuuhintaista asumista. 

Kaupungin kiinteistöpolitiikan nykyisenä linjana on, että kaupunki luopuu tiloista, joita se ei tarvitse tai joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä. Tällainen linjaus ohjaa kapeaan kaupungin määrittelyyn.

Moniin rakennuksiin sopii yhteisöllinen toiminta, joka kytkee käyttäjät paitsi kaupungin yhteiseksi koettuun historiaan myös toiminnan kautta toisiinsa. Kaupungin tulisi hahmottaa roolinsa nykyistä enemmän mahdollistajana, jolloin tarjolla ovat myymisen sijaan myös rakennusten ja muiden tilojen vuokraaminen ja muut yhteistyömallit. Kaupunkiin on syntynyt useita kiistanalaisia projekteja, joissa määritysvaltaa kaupunkitilasta annetaan rakennuttajille. Helsingin tulee pitää ohjakset demokraattisesti hallussa.

 

  1. Rakentamisen määrällisiä tavoitteita tulee maltillistaa

On selvää, että pääkaupunkiin tulee rakentaa lisää, mutta samalla ympäristön ja luonnon kannalta kestävää rakentamisen tasoa ja vauhtia tulee arvioida kriittisesti. Mitä enemmän rakentamista tavoitellaan, sitä kovemmat paineet kohdistuvat luonto- ja virkistysalueisiin sekä kulttuuriympäristöihin. Suomeen mahtuu useampi kestävästi kasvava ja kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen nojaava kaupunkiseutu, jolloin kasvupainetta voidaan jakaa useampaan pisteeseen. Ihmisten päivittäinen liikkuminen kohdistuu lähialueille. Täydennysrakentaminen ei ole aina toimiva ratkaisu, varsinkaan jos se kohdistuu arvokkaille viheralueille. Asuntorakentamisessa tulee tarkastella paitsi määrällisiä myös laadullisia tavoitteita, ja kaavoituksessa tulee olla muitakin mittareita kuin pelkkä kerrosalan määrä.

Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt nostaa asuntotuotannon tavoitteen 8000 asuntoon vuosittain. Jotta laatutavoitteet, asukkaiden osallisuus, lähiluonto ja kulttuuriympäristö voidaan ottaa riittävästi huomioon, määrän olisi hyvä olla maltillisempi. Pidämme noin 6000-7000 asunnon vuositavoitetta ylärajana, jonka tulee joustaa myös alaspäin laadukkaan toteutuksen ehdoilla.

 

  1. Kaupunginosien omaleimaisuus on vahvuus

Helsingissä on tiiviitä umpikorttelirakenteisia entisiä työläiskaupunginosia, kauniita metsälähiöitä, värikkäitä puutaloalueita, siirtolapuutarhoja ja melkein pilvenpiirtäjiä. Rakentamaton ei ole vain hyödytöntä rakennusreservaattia. Kaupunginosien omaleimaisuutta kannattaa vahvistaa, ja alueiden luonne ja erityispiirteet tulee ottaa tarkkanäköisesti sekä kulttuuriympäristöselvityksiä kunnioittaen huomioon täydennysrakentamisessa. Kun rakennetaan uutta, tehdään se kestävästi ja paikan hengen mukaisesti. Paikallisuutta ja osallisuutta vahvistetaan, kun asukkaat pääsevät vaikuttamaan lähiympäristönsä kehittämiseen.

Vahvat paikallisuudet eivät ole ristiriidassa koko kaupungin kehittämisen kanssa, vaan ne vankistavat sitä. Luottamus siihen, että kaupunki kuuntelee sekä tarjoaa osallisuuden välineitä, kasvattaa kuulumisen tunnetta myös kaupunginosan asukkaana.

 

  1. Osallistetaan kaupunkilaiset rakentamaan kaikkien kaupunkia

Osallistaminen ei saa olla vain muodollisuus. Osallistetaan helsinkiläiset kotikaupunkinsa kehittämiseen entistä paremmin. Kun asukkaat voivat oikea-aikaisesti vaikuttaa kaupungin kehittämiseen, he haluavat myös kantaa siitä vastuuta. Toimivia osallisuuden menetelmiä on jo käytössä, kuten osallistuva budjetointi.

Lisäksi tulee ottaa käyttöön keinoja, joilla saadaan näkemyksiä niiltäkin, jotka eivät muutoin osallistu tai kerro mielipidettään. Uusia osallistamisen tapoja voivat olla asukasbarometri, kanssakävelyt asukkaiden kanssa ja pelillistämisen eri muodot. Jokainen Helsingin toimiala tarvitsee käytännönläheisen osallisuussuunnitelman, jossa kuvataan osallisuutta koskevat tavoitteet ja kärkihankkeet. Vaikka kaupunkiin mahtuu monenlaisia näkökulmia ja eri toimijoiden tarpeita tulee sovittaa yhteen, on prosessien avoimuus ja ratkaisujen etsiminen yhdessä keskeistä. Oleellista on avata suunnitelmat ajoissa, jo siinä vaiheessa, kun niihin on aidosti mahdollista vaikuttaa.

 

  1. Suunnitellaan Helsinkiä erilaisten kaupunkilaisten ehdoilla

Rakentaminen on perinteisesti sukupuolittunut toimiala. Kaupunkisuunnittelussa tulee pyrkiä huomioimaan entistä paremmin erilaisten asukkaiden tarpeita, toiveita ja kokemuksia. Sukupuoli, äidinkieli, ikä tai esimerkiksi kyky liikkua eivät saa olla esteinä toimia turvallisesti kaupungissa. 

Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat yleensä aikuisia heikommat. Otetaan lapset ja nuoret rohkeasti mukaan päiväkotien, koulupihojen, asuinympäristöjen ja koko kaupungin suunnitteluun. Huomioidaan lapsille ja nuorille tärkeät paikat, kuten koulut ja kulkureitit, entistä huolellisemmmin kaavoituksessa. Huolehditaan siitä, että päiväkotien ja koulujen läheisyydessä on puita ja viheralueita. Lapsiystävälliset tavoitteet parantavat ympäristön laatua myös aikuisten näkökulmasta. Feministinen kaupunkisuunnittelu huomioi nekin ryhmät, jotka elävät kaupungissa, mutta joiden ääni ei perinteisesti kuulu.

 

  1. Laadukkaampaa rakentamista

Nykyisestä rakennusten ja rakennusmateriaalien 50-100 vuoden elinkaaresta on siirryttävä kestävämpään. Voimme ottaa oppia vanhoista rakennuksista, jotka ovat kestäneet aikaa. Massiivirakenne ja yksinkertaiset rakenneratkaisut mahdollistavat peruskorjauksen ja rakennusosien uusimisen. Kunnostetaan ja korjataan – ei pureta ja rakennetta uutta tilalle heikommin kestävämmistä materiaaleista.

Kiertotalous on osa kestävän kaupungin rakentamista. Koska suuri osa hiilijalanjäljestä syntyy rakentamisen yhteydessä, vanhan rakennuksen kunnostaminen on lähes poikkeuksetta ekologisempaa kuin purkaminen ja uudelleenrakentaminen. Rakennuksia voi rohkeasti muuntaa uusiin käyttötarkoituksiin. Omannäköisiä ratkaisuja kannattaa kehittää, ja esimerkiksi puurakentamisessa voidaan kasvattaa vahvaa osaamista, myös kansainväliseksi  vientituotteeksi asti. 

Rakennuskannan säännöllisellä ylläpidolla vähennetään hiilidioksidipäästöjä. Rakentamisen laatuun tarvitaan suunnittelu-  ja rakentamisaikaista seurantaa, ja tässä apuna voivat toimia esimerkiksi ryhmärakennuttamishankkeet, joissa valtaa valinnoista päästään siirtämään asukkaille.

 

  1. Kiinnostava arkkitehtuuri houkuttelee Helsinkiin 

Arkkitehtuurin pitää olla kunnianhimoista ja kestävää. Tarvitsemme lisää monimuotoisia ja kiinnostavia kaupunginosia sekä vuoropuhelua arkkitehtien ja kaupunkilaisten välille. Arkkitehtien tulisi voida toteuttaa nykypäivän rakennustaidetta eikä vain toimia kustannustehokkuuden ehdoilla. Asemakaavassa ja tontinluovutusehdoissa tulee määritellä riittävät arkkitehtuurin laatuvaatimukset. 

Puutarhakaupunki-idea on keino yhdistää vehreys ja kaupunkimainen rakenne. Esimerkkejä löytyy Käpylästä ja vanhasta Herttoniemestä. Pienkerrostalojen välissä mahtuu kasvamaan mäntyjä ja lehtipuita. Tarvitsemme urbaanin keskustaympäristön lisäksi vehreitä ja ekologisia, raideliikenteeseen tukeutuvia kaupunkikeskuksia, niin Helsinkiin kuin pääkaupunkiseudulle ja koko maahan.

Kirjoitus: Mari Holopainen ja Terhi Ainiala

Vanhemmuus ei ole välineurheilua – syntyvyyttä tuetaan myönteistä asenneilmapiiriä vahvistamalla

Kuva: Susanna Kekkonen

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää vaivaannuin vertaistukena tarjotusta excelistä, jossa oli eri vaunumerkkien ominaisuudet vertailtuna. Vanhemmuuden ei kuitenkaan tarvitse olla äärimmilleen viritettyä suorittamista, eikä ainakaan välineurheilua, jos ei halua. Sen sijaan vauva repussa tai kainalossa voi edelleen lähteä moniin paikkoihin.

Suomalaisvanhemmat kuuluvat vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan maailman uupuneimpien joukkoon. Uupumisriskiin vaikuttaa esimerkiksi yksilökeskeinen kulttuuri sekä suorituskeskeisyys – koko kylä kasvattaa -asenne ei ole yhteiskunnassamme läsnä. On alettu puhua niin sanotusta vanhemmuuden uupumuksesta (engl. “parental burnout”).

Suomessa syntyvyys aleni 2010-luvulla jopa neljänneksellä ja erkaantui muiden Pohjoismaiden kehityksestä. Entuudestaan korkea lapsettomien osuus, joko omana valintana tai ei-toivottuna, on kasvanut nopeasti vuoden 2010 jälkeen. Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotrichin mukaan lastensaantia lykätään tai siitä luovutaan mm. työsuhteesta, taloudellisesta pärjäämisestä, omasta jaksamisesta tai parisuhteesta koetun epävarmuuden vuoksi.

Yhteiskunnasta tulevat paineet ja kuvitelmat täydellisestä perheenperustamisen ajankohdassa, kuten vakaasta parisuhteesta tai oikeanlaisesta työtilanteesta, kaventavat lastenhankinnan aikaikkunaa. Naisilla hedelmällisyys alkaa laskea merkittävästi jo 30 ikävuoden jälkeen, viimeistään 35-vuotiaana. Silti hedelmällisyyteen suhtaudutaan Suomessa liian optimistisesti: Väestöliiton mukaan vuonna 2015 suomalaisnaisista 38 prosenttia arvioi naisen hedelmällisyyden laskevan merkittävästi vasta 38. ikävuodesta eteenpäin, miehillä vastaava osuus oli peräti 59 prosenttia.

Suorituspaineiden luomisen sijaan on tärkeää, että tukea on saatavilla oli kyseessä synnytyksestä palautuminen, varhaiskasvatuspaikan löytyminen läheltä tai vanhemmuuden ja parisuhteen ongelmatilanteiden ratkaisu. Jotta lapsen saaminen olisi mahdollista yhä useammalle sitä toivovalle, tulee hedelmöityshoitojen saatavuus ja kohtuuhintaisuus sekä adoptiomahdollisuudet turvata. Perheen perustaminen voi olla mahdollista myös ilman kumppania.

Valmistelemamme perhevapaauudistus tulee edistämään vanhempainvapaiden tasaisempaa jakautumista ja tasa-arvoa, kun isien tai toisen vanhemman kiintiö ansiosidonnaisista vapaista pitenee. Vihreissä olemme ehdottaneet myös ansiosidonnaista isovanhemman vapaata, jotta tukea olisi helpommin saatavilla myös lähipiiristä. Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on palautettu ja sen maksuttomuutta laajennettu. Ruotsalainen tuttava kertoi, että useat vanhemmat lähtevät ajoissa hakemaan lapsia päiväkodista. Sen katsotaan kuuluvan siihen elämänvaiheeseen, kun lapset ovat pieniä. Tarvitsemme myös Suomessa työelämän joustoja.

Useista tasa-arvoa edistävistä palveluista, kuten maksuttomasta koulutuksesta, kouluruokailusta, neuvolasta, hammashoidosta, leikkipuistoista ja kirjastoista on pidettävä jatkossakin kiinni. Neuvolan kaltaista tukea tarvitaan myös teini-iässä. Kaikille koululaisille maksuton harrastamisen Suomen malli on saatava pilottivaiheen jälkeen kaikkiin kuntiin.

Ennen kaikkea tarvitsemme koko elämänkirjon huomioivaa suhtautumista vauvoihin, lapsiin ja perheisiin. Siinä missä koronavuonna syntyvyys romahti useassa maassa, vuonna 2020 vauvoja syntyi Suomessa 900 edellisvuotta enemmän. Ajoittain vähäunisia öitä, makaronipalojen keräilyä syöttötuolin alta ja tunteita laidasta laitaan, mutta ennen kaikkea iloista naurua, pulleita käsiä ja paljon rakkautta on siis luvassa lisää.

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden naisten verkkosivuilla. 

Mari Holopainen & Pirkka-Pekka Petelius: Jäljityksen valmiudet on saatava kuntoon

Siinä missä testaaminen on saatu toimimaan sujuvasti, tartunnanjäljityksen viiveet ovat ajoittain hankaloittaneet koronaepidemian torjumista. Tartunnoista ja altistumisista esimerkiksi tiedotetaan hitaasti ja eri kunnissa ja sairaanhoidon yksiköissä noudatetaan osin vaihtelevia karanteenikäytäntöjä.

Koronaepidemiatilanne on ollut vaikea erityisesti tiheämmin asutuilla seuduilla ja helpommin leviävien virusmuunnosten seurauksena. Tartunnan lähde on saatu selville vain osassa tapauksista ja yleensä tapausmäärien kasvu on ruuhkauttanut ja vaikeuttanut jäljitystä.

Vaikka tartunnanjäljitykseen ja epidemiayksiköihin on palkattu lisää henkilökuntaa, ei tämä riitä korvaamaan prosesseissa esiintyviä puutteita. Kuntien ja valtion yhteistyötä on lisättävä ja tartunnanjäljityksen resursseja on kasvatettava, jotta koronavirustartunnat pystytään jäljittämään niin nopeasti kuin mahdollista. Tarvittaessa myös lainsäädäntöä on muutettava, jos jäljitystyö ei onnistu nykyisen lainsäädännön puitteissa. Tämä on tärkeää myös tuleviin epidemioihin varautuessa.

On pohtimisen arvoista, tulisiko tartunnoista ilmoittamiselle asettaa tavoitteellinen aikaraja muiden terveydenhuollon toimenpiteiden tapaan. Jäljitystehtäviin on tärkeää palkata myös muita kuin terveydenhuollon ammattilaisia, jotta terveydenhuollon saatavuus ei terveydenhuollon henkilöstön siirtämisen vuoksi kärsisi.

Aikainen reagointi ja avoimuus auttavat torjumaan epidemiaa. Jäljityksen tarjoama tieto tartuntalähteistä kertoo, mihin vaikuttavimmat toimet tulisi kohdistaa. Rakentaminen on ollut ammattikohtaisten tartuntatilastojen kärjessä. Rakennustyömaita ei kuitenkaan ole yleensä suljettu edes väliaikaisesti, vaikka niiltä löytyisi laajoja tartuntaketjuja. Toisilla toimialoilla näin on tehty ennakoiden.

Huolestuneita viestejä jäljityksen kestosta on kantautunut myös koululaisten vanhemmilta. Opettajat eivät ole esimerkiksi aina voineet kertoa oppilaille luokassa esiintyvistä koronatartunnoista, jos jäljitystyö on vielä kesken, vaikka tieto tartunnasta olisi. Tartunnan jäljityksen sähköistäminen on tärkeä tavoite, jota muun muassa Helsingissä on pyritty viemään eteenpäin.

Apua tartuntaketjujen katkaisemiseen on osaltaan toivottu Koronavilkku-sovelluksesta, joka ilmoittaa käyttäjälleen virukselle altistumisesta, mikäli sovellus on asennettu asianmukaisesti. Koronavilkun altistumisilmoituksen tulkintaa vaikeuttaa kuitenkin ainakin se, ettei ilmoituksen saaneella ole tietoa, milloin mahdollinen altistuminen on tapahtunut. Koronavilkun altistumisilmoitukset tulevat usein viiveellä.

Jätimme sosiaali- ja terveysministeriölle kirjallisen kysymyksen siitä, mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy testaa, jäljitä, eristä ja hoida -strategian ja erityisesti koronavirusjäljityksen tehostamiseksi ja miten altistumisesta kertovien apuvälineiden kuten Koronavilkun toimivuutta aiotaan parantaa.

Mari Holopainen
Vihreiden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu

Pikka-Pekka Petelius
Vihreiden kansanedustaja

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden verkkosivuilla.

Mari Holopainen & Noora Koponen: Maakunta­veron lykkäys vaarantaisi sote-uu­dis­tuksen tavoitteet

Maakuntaveroa käsitellyt parlamentaarinen komitea sai työnsä valmiiksi. Komitea ei päässyt yhteisymmärrykseen, ja työhön jätettiin useita eriäviä mielipiteitä. Vihreät ja Vasemmistoliitto jättivät yhteisen eriävän mielipiteen komitean mietintöön.

Maakuntavero on oleellinen osa hallituksen sote-rahoituksen ratkaisua, sillä se parantaa kustannustehokkuutta, lisää alueiden autonomiaa ja vahvistaa demokratiaa. Hallitus on viiden puolueen kesken linjannut, että se käynnistää välittömästi valmistelun maakuntaveron käyttöönotosta.

Komitean enemmistö kuitenkin päätyi ehdottamaan, että veroa lykättäisiin. Näin siitäkin huolimatta, että asiantuntijoiden vahva enemmistö näkee maakuntaveron olennaisena osana sote-ratkaisua.

Komitean mietintö oli pannukakku, sillä perusteet maakuntaverolle ovat selkeät. Verotusoikeus synnyttää kannustimet vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden edistämiseen hyvinvointialueilla. Jo pienelläkin maakuntaverolla on vaikutusta esimerkiksi hyvinvointialueiden investointimahdollisuuksiin, kun alueilla on omia varoja ja mahdollisuus saada lainaa. Esimerkiksi Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, VATT, on korostanut näitä seikkoja.

Yksistään valtionrahoitukseen nojaava malli olisi haastava – mitä pidemmälle aika kuluu, sen vaikeammaksi rahoituksen oikeanlainen kohdentaminen muodostuu. Väliaikaiseksi tarkoitettua valtion rahoitusjärjestelmää jouduttaisiin korjaamaan jatkuvasti. Rahoitusmallin epäonnistuminen pahimmillaan romuttaa koko sote-uudistuksen tavoitteet palvelujen laadun ja yhdenvertaisuuden edistämisestä.

Komitean mietinnön johtopäätöksissä todetaan, että maakuntavero johtaisi alueellisten veroprosenttien eriytymiseen. Rahoituksen määrää alueiden välillä kuitenkin tasattaisiin, kuten jo kunnallisverotuksen kohdalla toimitaan. Hyvinvointialueiden määrällä ei voida perustella sitä, etteikö valtion rahoituksen ja verotusoikeuden yhdistelmä sopisi myös nyt perustettavien alueiden rahoitusmalliksi – hyvinvointialueita olisi huomattavasti vähemmän kuin hyvin eri tulopohjaisia kuntia, joilla on verotusoikeus.

Ennen kaikkea verotusoikeus hyvinvointialueilla vahvistaisi demokratiaa, paikallista itsehallintoa ja taloudellista itsenäisyyttä sekä loisi tilivelvollisuutta veroja maksavia asukkaita kohtaan. Kansanvaltaisuuden näkökulmasta on tärkeää, että hyvinvointialueen asukkaat pääsevät vaikuttamaan alueensa sosiaali- ja terveyspalveluihin ja niiden rahoitukseen.

Komitean mietinnössä päädyttiin tarkastelemaan verotusoikeutta varsin yksipuolisesti. Kattavamman tarkastelukulman ja tutkimustiedon hyödyntäminen olisi ollut tarpeellista. Vihreiden lähtökohtana on, että hyvinvointialueiden verotusoikeuden valmistelua jatketaan osana sote-uudistusta.

Kansanedustaja Mari Holopainen on Vihreiden talousvaliokunnan vastaava ja toimi Vihreiden jäsenenä parlamentaarisessa maakuntaverokomiteassa

Kansanedustaja Noora Koponen on Vihreiden sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden verkkosivuilla.

Suomen TKI-panos­tukset nostettava kahdeksaan prosent­tiin bruttokan­san­tuot­teesta

Pidin tänään eduskunnan täysistunnossa Vihreiden ryhmäpuheenvuoron EU:n omien varojen järjestelmästä, eli unionin monivuotisesta rahoituskehyksestä, kerättävistä omista varoista ja elpymisvälineestä.

Puheessani korostin yhteisten eurooppalaisten markkinoiden tärkeyttä. Suomen osalta on keskeistä, että EU:n elvytysrahat käytetään ilmastokriisin ja luontokadon torjumiseen sekä tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin liittyviin investointeihin.

Vahva EU on Suomenkin etu. Pieni talous tarvitsee ympärilleen kestäviä markkinoita, yhteistä ulkopolitiikkaa, kumppaneita ja siten mahdollisuuksia vaikuttaa. Nollasummapelin osuus on pieni: Hyvinvointi yhdessä EU-maassa lisää hyvinvointia toisessa.

EU:n muovipakkausjätteeseen perustuva maksu on toimiva järjestelmä myös Suomen näkökulmasta.

Euroopan jälleenrakennusta ei voida hoitaa lyhytnäköisesti, on kyettävä katsomaan pitkälle tulevaisuuteen. Euroopan on 50 ja 100 vuodenkin päästä oltava paikka, jossa ihmisillä on työtä ja toimeentuloa, ihmiset ja ympäristö voivat hyvin ja jossa ihmis- ja perusoikeuksia kunnioitetaan.

Päättäjien on tärkeä päätöksillään luoda hyviä edellytyksiä kestäville kasvuyrityksille koulutuksen ja tutkimuksen avulla. Vaikutamme ainakin välillisesti valinnoilla siihen, onko painopiste kustannuskilpailussa, raaka-aineissa ja arvoketjujen alkupäässä, jolloin hyvinvointiyhteiskuntaa ei enää rahoiteta nykyisenkaltaisesti.

Vai vahvistammeko sellaista tulevaisuudenuskoa, huolenpitoa ja osaamista, että kun seuraava pandemia iskee, jotkut nuorista, jotka nyt opiskelevat Itäkeskuksessa tai Enontekiöllä etäopetuksessa, ovat kehittämässä maailman ensimmäisen rokotteen ja robotin, joka sen valmistaa.

Suomalaisen Tiedeakatemian asiantuntijaryhmä on esittänyt, että Suomen TKI-panostukset tulee nostaa 8%:iin BKT:sta vuoteen 2035 mennessä. Kannatan tätä esitystä.

Suomeen on muodostumassa yksi maailman lupaavimmista uusien yritysten kasvualustoista. Meillä on halutessamme mahdollisuus olla Euroopan Piilaakso, joka ratkaisee puhtaan veden puutetta ja köyhyyttä. Käytetään EU:n elpymisvälineen varat viisaasti.

Ryhmäpuhe on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Erityisosaajien työlupaprosessit täytyy tehdä joustaviksi

Suomella ei ole varaa jättää EU-alueen ulkopuolelta muuttavia eri alojen erityisosaajia ja heidän perheitään ulkopuolelle.  Kaipaamme lisää esimerkiksi teknologia-alan osaajia. Työskentelyyn ja yrittäjyyteen liittyviä lupaprosesseja tulisi nopeuttaa. Myös epätyypillisemmät tilanteet, kuten alkuvaiheen kasvuyritykset ja sijoittaminen, tulisi huomioida paremmin.  Jätin kirjallisen kysymyksen siitä, mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta osaajapulaa pystytään ratkomaan mahdollisimman joustavasti ja miten erityisesti työperusteisia ja yrittäjyyteen liittyviä lupaprosesseja helpotetaan.

Suomeen muodostunut viime vuosina lupaava kansainvälisten startup-yritysten alusta, johon esimerkiksi kasvuyrittäjyys- ja sijoittajatapahtumaverkosto Slush on osaltaan myötävaikuttanut. Työ- ja elinkeinopolitiikan osalta on edelleen mahdollisuuksia tunnistaa ja huomioida paremmin, että kymmenet erittäin lupaavat nykyiset ja tulevat kasvuyritykset muodostavat keskeisesti tulevan pärjäämisemme edellytyksiä.

Suomi on pitkä maa, jossa on useita muuttotappioalueita. Kun toivotamme kymmeniätuhansia eri alojen osaajia tervetulleiksi, vaikutamme myönteisesti ja laajasti Suomen tulevaisuuteen. (Kirjallinen kysymys kuvan alla)


Kirjallinen kysymys yrittäjyys- ja työperusteisten lupien joustavoittamisesta

Osaajapula on haasteena erityisesti nopeasti kasvavien toimialojen pärjäämiselle. Erityisasiantuntijoiden joustavien maahanmuuttamisen ja työskentelymahdollisuuksien avaaminen EU-maiden ulkopuolelta tuleville henkilöille on keskeistä.

Yhteiskunnan toimintojen, infrastruktuurin ja palveluiden turvaamisen mahdollisuuksiin vaikuttavat muun muassa väestön ikääntyminen ja työllisyyshaasteet. Koulutusaste ja tuottavuus eivät Suomessa ole kehittyneet tavoitellusti. Kunnianhimoinen koulutusasteen nosto ja talouden rakenteiden uudistaminen ovat keskeisiä toimia, jotta kattavat julkiset palvelut voidaan taata ja valtion tulopohja turvata nykyistä paremmin tulevaisuudessa. Suomessa on myös useita alueita, joissa muuttotappio on suurta ja asumisen ja työskentelyn edellytykset heikentyneet. Riittävän työperäisen maahanmuuton mahdollistaminen vaikuttaisi todennäköisesti myönteisesti myös nykyisten muuttotappioalueiden kehittymiseen.

Suomeen muodostunut viime vuosina lupaava kansainvälisten startup-yritysten alusta, johon esimerkiksi kasvuyrittäjyys- ja sijoittajatapahtumaverkosto Slush on osaltaan myötävaikuttanut. Työ- ja elinkeinopolitiikan osalta on edelleen mahdollisuuksia tunnistaa ja huomioida paremmin, että kymmenet erittäin lupaavat nykyiset ja tulevat kasvuyritykset muodostavat keskeisesti tulevan pärjäämisen edellytyksiä. Kasvuyritysten toimintaedellytysten mahdollistaminen on taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta kriittistä, koska startup-yritykset toimivat merkittävinä työllistäjinä ja kasvun edistäjinä. Osa yrityksistä osallistuu globaalien ongelmien, kuten ilmastokriisin ratkaisemiseen. Suomalainen startup-ekosysteemi toimii kansainvälisestikin vertaillen erittäin vetovoimaisena sijoituskohteena, ja sen jatkuvuuden turvaaminen on keskeistä.

Osaajien rekrytointi ja maahanmuuton tärkeys on laajasti tunnistettu. Työlupien tulisi huomioida paremmin myös opiskelijoiden, yrittäjien, erityisosaajien, teknologiaosaajien ja epätyypillisissä työtilanteissa olevien, kuten esimerkiksi sijoitustoimintaa harjoittavien mahdollisuudet hakea lupaa asua ja työskennellä Suomessa. Kasvuyritysten elinkaaren eri vaiheet ja erilaiset roolit olla niissä osallisena olisi huomioitava. Alkuvaiheessa voimakkaaseen kasvuun pyrkivillä yrityksillä ei useinkaan ole merkittävää liikevaihtoa, eikä palkkatuloja, vaikka toiminta olisi kasvavaa ja houkuttelisi pääomasijoittajia. Erityisasiantuntijoiden oleskeluluvan joustavoittaminen olisi tärkeää, jotta erilaiset yritykset ja työtilanteet tulisivat huomioiduksi.

Keskeistä Suomen houkuttelevuudessa on myös se, miten helposti tulijan perhe saa luvan tulla, jäädä maahan ja pystyy sopeutumaan uuteen ympäristöön. Saapumisen mahdollisuuksiin vaikuttaa tällä hetkellä paikoittain englanninkielisen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen huono saatavuus. Myös muiden kieliryhmien huomioiminen on tärkeää. Koulutusmahdollisuudet eri kielillä ovat tärkeitä erityisesti, mikäli tulijat eivät ole jäämässä maahan pitkäaikaisesti.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta osaajapulaa pystytään ratkomaan mahdollisimman joustavasti,

millaisiin toimiin hallitus ryhtyy erityisesti työperusteisten ja yrittäjyyteen liittyvien lupaprosessien helpottamiseksi,

ja miten hallitus aikoo edistää hakujen digitalisoimista ja nopeuttamista, erilaisten työ- ja elämäntilanteiden huomioimista, erityisasiantuntijoiden ja kasvuyritysten erityispiirteiden parempaa tunnistamista ja perheiden joustavampaa maahantuloa, jotta talouden ja työllisyyden kannalta keskeiset toimintaedellytykset turvataan?

Mari Holopainen, Vihreä eduskuntaryhmä

Helsingin Uutisten kolumni: Yö Helsingissä –  kestävämpää matkailua tarvitaan myös pandemian jälkeen

Kuva: Susanna Kekkonen

Lähimatkailu on kasvattanut suosiotaan kansainvälisen matkailun äkkipysähdyksen myötä. Staycationille pääsee Helsingissä metrolla tai pyörällä. Yö kotikaupungissa on viimeistään nyt ilmiö. Samalla kun turistivirrat ovat tyrehtyneet, useat matkailuyrittäjät ovat joutuneet todella ahtaalle. Matkailu työllistää Suomessa noin 140 000 ihmistä, joista viidesosan Helsingissä.

Pandemian jälkeiseen aikaan valmistautuessa on kuitenkin mahdollisuus miettiä, millaista liikkumista ja matkailua haluamme tulevaisuudessa rakentaa ja millä hinnalla. Koronan jälkeinen aika tuo esiin patoutuneita matkustustarpeita, joista osa, kuten perheiden jälleennäkeminen, on kaivattuja ja tarpeellisia. Suomen lentoliikenteen päästöjen on kuitenkin arvioitu lähes kaksinkertaistuneen vuodesta 1990. Nopeiden lentopyrähdysten sijaan pitäisi palata aikaan, jossa ilmastoa kuormittavat reissut olivat harvassa.23

Keskeistä on kestävien liikkumismuotojen, kuten maan sisäisten ja kansainvälisten raideliikenneyhteyksien edistäminen. Myös viikonloppumatka kansallispuistossa voi olla elämys. Tällä hallituskaudella olemme satsanneet ennätyksellisesti luontokohteiden kunnostamiseen: reittien, nuotiopaikkojen ja pitkospuiden uusimiseen.

Matkailijoiden jälkeensä jättämät ympäristöongelmat mielletään usein etäisempiin kysymyksiin esimerkiksi Tyynenmeren rannoille kasautuvasta muoriroskasta. Uutinen vakavasta ympäristörikoksesta, jossa matkailuyrittäjä hautasi maahan satoja tonneja jätettä rakennusprojektin jäljiltä Lapissa muistuttaa, että vaikka vastuullisuus näkyy yhä vahvemmin, korjattavaa löytyy myös omalta maaperältä.

Kestävän matkailun edistäminen on otettu yhdeksi tavoitteeksi hallituksen selonteossa kestävän kasvun ohjelmasta, joka ohjaa oman osuutemme käyttöä EU:n elpymispaketista. Kulttuurimatkailukohteiden korjausvelkaa riittää. Kulttuuriperinnön säilymisestä tulee huolehtia niin Helsingissä kuin muualla Suomessa. Lisäksi esimerkiksi vähähiilisyyslaskentaa, vierailupalvelujen kestävyyden arviointia ja digitalisaatiota on mahdollista hyödyntää nykyistä laajemmin.

Edestakaisin lentämisen sijaan etätyö voi mahdollistaa pidempiaikaisen asumisen eri puolilla maailmaa – Pohjois-Karjalassa, Japanissa tai Helsingissä. Helsingillä on paljon annettavaa maailman luontopääkaupunkina.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu (vihr.)


Teksti on julkaistu alunperin Helsingin Uutisissa 23.12.2020.

Helsingin pormestarimallin tulee vahvistaa osallisuutta

Kuva: Susanna Kekkonen

Helsingin kuntavaaleissa vuonna 2017 otettiin käyttöön pormestarimalli, jossa virkasuhteessa toimivan kaupunginjohtajan sijaan kaupunkia johtamaan valitaan pormestari ja apulaispormestarit. Tarkoituksena on vahvistaa vaalitulokseen pohjautuvaa kaupungin poliittista ohjausta, mikä on hyvä tavoite.

Julkisen keskustelun kautta on muodostunut kuva siitä, että yksi tärkeä tavoite – asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien ja osallisuuden edistäminen – on jäänyt pormestarimalliin käytetyn energian jalkoihin. Kuntavaaleissa ratkaistaan ihmisten arkeen vaikuttavia asioita, joihin kuntalaisilla on laajasti näkemyksiä ja annettavaa.

Osallisuuden ja asukaslähtöisyyden edistäminen ovat kaupungille keskeisiä tavoitteita, joiden vahvistamiseen pormestarimalli tarjoaa hyvät eväät. Helsinki lupaa, että parempaa Helsinkiä rakennetaan yhdessä, ja osallisuusmallin perustaksi on valittu kaupunkilaisten tieto ja osaaminen. Käytännössä kaupunkilaisten mahdollisuudet ja kyky vaikuttaa päätöksentekoprosesseihin oikea-aikaisesti ovat kuitenkin edelleen rajalliset. Syynä siihen on erityisesti se, ettei asukkaita oteta riittävän vakavasti valmistelun alkuvaiheessa, jolloin vaihtoehdot ovat aidosti avoinna.

Jotta jokaisen idealla olisi tasapuolinen mahdollisuus toteutua, Helsinki on etsinyt ratkaisuja osallisuuden kehittämiseen äänestyksen kautta toteutuvasta osallistuvasta budjetoinnista, vapaaehtoistyön helpottamisesta ja stadiluotseista. Stadiluotsit ovat läsnä esimerkiksi kaupunginosien some-ryhmissä ja kertovat ajankohtaisista teemoista. Tämän työn pitää saada lisää painoarvoa. Pelkkä tiedotus ei riitä, vaan tarvitaan tapoja lisätä asukkaiden todellista vaikutusvaltaa.

Kevään pormestarivaalissa ratkotaankin tärkeää asiaa; Osallisuusmallin mukaan pormestari vastaa kuntalaisten osallisuuden ja vuorovaikutuksen toteutumisesta. Kunkin toimialan – koulutuksen ja kasvatuksen, kaupunkiympäristön ja kulttuurin ja vapaa-ajan ja sosiaali- ja terveystoimen – tulee laatia osallisuussuunnitelma, joka kuvaa osallisuutta koskevat tavoitteet ja kärkihankkeet. Seuraavalla valtuustokaudella kunkin lautakunnan uusien luottamushenkilöiden kannattaisi käydä suunnitelma alussa läpi ja vaikuttaa siihen, miten osallisuus toteutuu.

Vihreissä haluamme edistää kaupungin avoimuutta myös tiedon saatavuutta parantamalla. Helsingin kaupungin budjetin sisältämät suunnitelmat ja investoinnit olisi oltava helposti luettavissa, jolloin niitä tulisi tarkastella muun muassa kaupunginosittain. Budjettikirjan riveihin peittyy muuten helposti se, ettei pitkään kaivattua uimahallia tai lähikirjastoa olekaan toiveista huolimatta näköpiirissä. Eri kaupunginosien säännöllisen vuorovaikutuksen toteutumiseksi tulisi koota kaupungin organisaation eri tahot asukkaiden kanssa yhteen. Hyvällä suunnittelulla säästetään esimerkiksi arvokkaita lähiviheralueita.

Kaupunkien merkitys kasvaa tulevaisuudessa. On esitetty, että kaupungit tulevat syrjäyttämään kansallisvaltioiden merkityksen suurten ongelmien ratkaisemisessa ketterämmän luonteensa ansiosta. Muutaman henkilön tai yksipuolisen näkemyksen tai tiedon varaan rakennettu kaupunki ei kuitenkaan ole kriisinkestävä, muuntautumiskykyinen tai vastaa riittävästi erilaisten ihmisten tarpeisiin. Mukaan yhteiseen kehittämiseen tarvitaan niin vaaleilla valittuja edustajia kuin monipuolisesti asukkaita eri alueilta ja väestöryhmistä. Yksi hyvän johtajan ominaisuus on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Tässä haastetta ensi keväänä valittavalle uudelle pormestarille.

Vihreät hyväksyivät syksyllä uuden kunta- ja kaupunkivision, joka tavoittelee laajaa osallisuutta. Helsingin osallisuuden periaatteet on jo kirjattu kaupungin hallintosääntöön, mikä tarkoittaa, että ne sitovat koko kaupunkiorganisaatiota. Hyvät tavoitteet ovat jo olemassa, mutta niiden toteuttaminen tulisi nostaa kärkeen. Kaupungin päätöksenteon on oltava aidosti avointa ja osallistavaa. Pormestarit ja tuleva valtuusto voivat olla sidos, joka vahvistaa, että kaupunkiorganisaatio toimii yhdessä samaan suuntaan asukkaiden kanssa.

Teksti on julkaistu alunperin Helsingin Vihreiden verkkosivuilla.

Psykote­ra­piaa tarvitsevat eivät saa jäädä tyhjän päälle Vastaamon tietomurron seurauk­sena!

Kuva: Martiina Woodson

Vastaamo on vastannut suuresta osasta psykoterapiapalveluita esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja yritys on tuotteistanut palvelunsa näkyvästi. Tietomurto koskettaa jopa 40 000 henkilöä. Jätin kirjallisen kysymyksen psykoterapiapalveluiden järjestämisen turvaamisesta.

On iso haaste järjestää psykoterapian saatavuus, mutta apu on järjestettävä uudelleen nopeasti sitä tarvitseville. Tietomurron seurauksena luottamus kyseiseen yritykseen on ymmärrettävästi monilla kadonnut ja osa hoitosuhteista katkennut. Neuvonnan ja akuutin kriisiavun lisäksi tarvitaan nopeasti jatkoa korvaaville psykoterapiapalveluille. Vastaamon tapaus osoittaa  myös karulla tavalla, että matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen järjestämisessä on vielä paljon korjattavaa.

Julkisesti rahoitetun psykoterapian riittävyys on varmistettava.  Psykoterapiakeskus Vastaamo on kasvattanut nopeasti toimintaansa viime vuosina. Omistajaperheen yrityskauppojen jälkeen pääomasijoittajiin kuuluvat myös muun muassa valtion Valtion Eläkerahasto ja Teollisuussijoitus Oy. Yksityisesti tuotetuissa sosiaali- ja terveyspalveluissa tavoitteena on usein kasvattaa markkinaosuutta, mutta ongelmien ilmaantuessa tai kannattavuuden heikentyessä vastuu voi kaatua julkiselle puolelle, jonka täytyy äkkiseltään huolehtia, että palveluita on jatkossakin saatavilla.

Taustaongelmana on, että psykoterapiapalveluiden rahoitustarve ylittää huomattavasti nykyisen palvelutarjonnan. Meneillään olevassa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa rahoitusta esitetään supistettavan usealla alueella tarpeen kasvuun nähden. Julkisen sektorin psykoterapiapalvelut ovat huomattavan alimitoitettuja sekä psykoterapiakoulutuksen että palveluiden rahoituksen riittävyyden osalta.

On väärin, että avun hakeminen mielenterveyden haasteisiin jää liiaksi ihmisten oman aktiivisuuden ja rahoituksen varaan. Siksi on aiheellista selvittää huolellisesti, että onko sote-uudistuksen rahoitusmallissa ja sen jakoperusteissa huomioitu riittävällä tavalla se, että useat nuoret ja aikuiset ovat tällä hetkellä ilman riittäviä matalankynnyksen mielenterveyspalveluita.

Vastaamon tietomurto on tuonut karulla tavalla esiin järjestelmän haavoittuvaisuuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n selvityksen mukaan mielenterveyshäiriöistä kärsii joka viides aikuinen. Niiden elinaikainen kokonaisesiintyvyys on lähes 50 %. Mielenterveyden murtumisen inhimilliset ja yhteiskunnalliset kustannukset ovat suurimpia: ne ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle päätymiselle. Tuetaan mielenterveyttä ajoissa.

Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden verkkosivuilla.

HS Mielipide: Rakentamisessa pitää muistaa lähiluonnon merkitys (Mari Holopainen & Leo Stranius)

Helsingin rakentamistavoitteita on syytä arvioida suhteessa viheralueiden säilymiseen.

Helsingissä käsitellään parhaillaan maankäytön ja asumisen ohjelmaa. Viranhaltioiden pohjaesityksessä tavoitteena on rakentaa kaupunkiin vuosittain vähintään 7 000 asuntoa. Tämä tarkoittaisi tuleville vuosille mittavaa rakentamisen painetta.

On selvää, että Helsinkiin tulee rakentaa lisää, mutta samalla ympäristön ja luonnon kannalta kestävää rakentamisen tasoa ja vauhtia tulee arvioida kriittisesti. Mitä enemmän tavoittelemme rakentamista, sitä kovemmat paineet kohdistuvat asukkaille tärkeisiin luonto- ja virkistysalueisiin sekä kulttuuriympäristöihin.

On myönteistä, että kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen nojaava kaupunkirakenne etenee myös uusilla kaupunkiseuduilla Suomessa. Luontokadon estämisen ja ilmastokriisin torjunnan pitäisi olla rakentamisen tärkeimpiä periaatteita ja mittareita koko maassa.

Pääkaupunkiseudun asuntotuotanto on ollut viime vuosina kansainvälisestikin poikkeuksellisen mittavaa. Viime vuosikymmeninä muiden Pohjoismaiden pääkaupungeista vain Kööpenhaminassa vuonna 2018 on rakennettu enemmän kuin 6 000 asuntoa. Nyt valitulla tavoitetasolla on suuri merkitys siihen, millainen kaupunki Helsingistä tulevaisuudessa muodostuu.

YK:n viides biodiversiteettiraportti esittää, että kaupungeissa vahvistetaan vihreää infrastruktuuria – tehdään tilaa luonnolle rakennetuissa ympäristöissä, jotta kaupunkilaisten terveys ja elämänlaatu paranevat. Rakennusten hiilijalanjäljen vähentämiseksi niiden elinkaaren tulisi olla pitkä. Tätä tavoitetta ei nykyasuntorakentaminen usein riittävästi täytä. Rakentamisen laatu heikkenee, kun tehdään kiireellä.

Etenkin niinä vuosina, kun merkittäviä uusia asuntorakentamiselle vapautuvia alueita, jonne kasvua voidaan ohjata kestävästi, ei ole käytössä, maankäytön ja asumisen ohjelman rakentamistavoitetta olisi hyvä maltillistaa. Kaupunginosien omaleimaisuus tulee huomioida paremmin. Lisäksi kaupungin vuokra-asuntojen osuutta olisi tärkeä kasvattaa nykyisestä.

Lähiluonnon hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomia. Mielestämme myös tulevilla helsinkiläisillä on oikeus nauttia niistä.

Mari Holopainen
kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (vihr), Helsinki

Leo Stranius
kaupunginvaltuutettu (vihr), Helsinki

Teksti julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 19.9.2020.

« Older posts Newer posts »

© 2026 Mari Holopainen

Theme by Anders Noren — Up ↑