Kategoria: Blogi (Page 5 of 17)

Suomessa ei ymmärretä tutkimuksen merkitystä


Lukijalta, julkaistu Kauppalehdessä 2.9.2021

Edellisellä vaalikaudella hallitus päätti leikata ammatillisesta koulutuksesta, heikentää varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitusta ja jäädyttää yliopistojen indeksit. Vaikka koulutukseen kohdistuneita leikkauksia on tällä kaudella korjattu, Suomen Akatemiaa ja yliopistoja uhkaa supistuvien voimavarojen kierre.

Seurauksena tulee olemaan aivovuotoa ulkomaille, ja ennen pitkää suomalaisen tutkimuksen ja tuotekehityksen näivettymistä. Tki-rahoituksen taso on jo pudonnut kansainvälisestä kelkasta.

Suomessa ei tunnuta ymmärrettävän tutkimuksen ja koulutuksen perustavanlaatuista elinkeinopoliittista merkitystä tuottavuuden kasvun ja yhteiskunnan taloudellisen pärjäämisen kannalta. Tuki kohdistetaan usein suoraan tuotekehitykseen, sattumanvaraisesti ja vain tietyille toimialoille. EU:n elpymispaketin mittavista tki-varoista kohdistettiin varsin ohuesti rahaa akateemiseen tutkimukseen, jonka tavoitteita ei olisi ennalta määritelty.

Kaikkein mieluiten poliitikot rahoittavat lyhyen tähtäimen hankkeita, joiden hyödyt ovat välittömästi nähtävissä. Tällä hallituskaudella on osoitettu esimerkiksi Suomen Malminjalostus Oy:n pääomittamiseen ja sen liitännäishankkeille 450 miljoonaa euroa ja yli 170 miljoonan euroa Kemin Metsä Groupin sellutehtaan infrastruktuuriin.

Kun siis puhutaan tutkimusrahoituksen riittävyydestä, ei ole kysymys siitä, etteikö varaa olisi. Ympäristölle haitallisten teollisuustukien tai rajattuihin paikallisiin työllisyystavoitteisiin tähtäävien hankkeiden sijaan Suomen on lähdettävä tavoittelemaan kunnianhimoista ja pitkäjänteistä tuottavuuden kasvua investoimalla uutta luovaan, kansainvälisen tason tutkimukseen, joka houkuttelee lahjakkuuksia Suomesta ja ulkomailta.

On absurdi ajatus, että ministeriöissä tai hallituksessa tiedettäisiin tutkimuslaitoksia ja tutkijoita paremmin, minkä tyyppiseen tutkimukseen rahoitusta tulee suunnata. Yliopistojen autonomia on palautettava. Parlamentaarinen tki-ryhmä voisi olla yksi työkalu yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Ensimmäiseksi on peruttava Suomen Akatemian rahoitukseen suunnitellut 40 miljoonan euron leikkaukset ja rahoitus käännettävä toivoa ja tuloksia tuovalle pysyvälle kasvu-uralle. Suomen tulee ensisijaisesti profiloitua korkean osaamisen – ei luonnonvarojen tai alkutuotannon kautta.

Mari Holopainen, kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen (vihr), Helsinki
Oula Silvennoinen, akatemiatutkija, varavaltuutettu (vihr), Helsinki

Lisää taidetta aloitteestani! Helsinki Biennaali on avautunut

 Mahtavaa ja jännittävää. Valtuustotyö on täynnä puurtamista, mutta välillä se on onnistumisen hetkiä. Parasta on, kun saamme hienoja asioita todeksi.

Ja nyt Helsinki on kulttuurin ja kuvataiteen kaupunki nykyistä vahvemmin, kun Helsinki biennaali on avautunut meille kaikille! Kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen kuvataidetapahtuma tuo korkeatasoisen nykytaiteen merelliseen Helsinkiin.

Tein aloitteen merellisen taidekeskuksen perustamisesta Johanna Sydänmaan kanssa maaliskussa 2017. Inspiraationa meille toimi Tukholman lähellä sijaitseva Artipelag. Tavoitteemme oli, että Helsingin saaristoa avattaisiin enemmän kulttuurin, matkailun ja luontoelämysten tarjoamiseen. Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala edisti hanketta tapahtumaluontoisena taidebiennaalina. Saimme kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa ja valtuustossa varmistettua biennaalin rahoituksen. Kiitos Helsingin taidemuseo HAM loistavasta työstä, jonka korona yhdellä vuodella siirsi!

Ensimmäinen taidebiennaali järjestetään ainutlaatuisessa ympäristössä, Vallisaaressa 12.6.–26.9.2021. Se esittelee 41 kuvataiteilijaa sekä Suomesta että maailmalta. Menkää Helsinki biennaaliin! Tästä me helsinkiläiset voimme olla tosi ylpeitä. Tapahtuma lisää kaupungin houkuttelevuutta, ja on niin hienoa, että kuvataide saa tilaa.

Kuvassa julkista taidetta Redin edessä. Teos Nereidi on H C Berginin. Lisätään myös julkista tilataidetta. Se tekee kaupungista hauskemman ja paremman paikan elää ja unelmoida.

Tänään voit äänestää minut jatkamaan työtäni Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kiitos tuestasi!

Lähiluonto on jokaisen helsinkiläisen asujan oikeus

Lähiluonnon ja asumisen yhteys on herättänyt kuntavaalien alla paljon keskustelua. Lähiluonnon kaipuun on kerrottu näkyvän myös asuntomarkkinoilla, kun omakotitalokauppoja on korona-aikana tehty aiempaa enemmän (HS 30.5.). Tätä asuntomarkkinoilla tapahtunutta muutosta on selitetty sillä, että tiiviin kaupunkiasumisen sijaan yhä useampi haluaa vahvistaa yhteyttään luontoon ja unelmoi omasta pihasta. 

 

Luontoyhteyden kaipuu ajaa monet etsimään tämän toiveen täyttäviä asuntoja myös kauempaa, varsinaisen kaupunkirakenteen ja sen tarjoamien palveluiden ja julkisten liikenneyhteyksien ulkopuolelta.

 

Vaikka luontoyhteyden tarve onkin koronatilanteen vuoksi korostunut, kyseessä ei välttämättä ole ohimenevä ilmiö. Sen sijaan moni meistä haluaa aidosti pyrkiä sellaiseen elämäntapaan, jossa luonnon läsnäolo on myös arjessa koettua. Helsingissä on viime aikoina korostunut tiivistä ja urbaania kaupunkirakentamista edustava linja, mikä ei aina pysty vastaamaan tähän luonnon kokemisen tarpeeseen. Vaikka luontoalueita pyritäänkin säilyttämään, niiden ajatellaan sijaitsevan usein varsinaisesta asumisesta erillään, erillisillä puisto- ja virkistysalueilla.

 

Asumisen yhteys luontoon ei kuitenkaan saa olla vain omakotiasujien oikeus. Haluammekin edistää monimuotoisempaa ja laadullisesti korkeatasoisempaa kaupunkisuunnittelua, jossa määrällisten asuntorakentamistavoitteiden ohessa korostettaisiin voimakkaammin laatua sekä usein Helsingissä onnistuneesti toteutettua tapaa rakentaa asuntoja myös luontoon sulautuen. Kaupunginosien tiviistäminen ei saa tarkoittaa sitä, että ikkunan takana näkyvä metsikkö korvataan naapuritalon seinällä. 

 

Helsingin olemukseen kuuluu sekä urbaani keskusta että luontoon kietoutuneet lähiöt. Sekä vehreys että kaupunkimainen rakenne ovat yhdistettävissä esimerkiksi puutarhamaiseksi kaupungiksi. Kaupungin kasvu ei saa johtaa asumisen laadun vähenemiseen eikä lähiöasumisen tiiviin luontoyhteyden kadottamiseen.

Mari Holopainen, Terhi Ainiala ja Lari Lohikoski

Lue 10 teesiä omaperäisestä ja osallistavasta kaupunkisuunnittelusta

Ylempi kuva Martiina Woodson

Synnytysten turvallisuus on varmistettava aina

Synnytys on ainutlaatuinen tapahtuma, joka oli aikoinaan hengenvaarallinen sekä synnyttävälle että lapselle. Nykyisin Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista saada lapsia. Äiti-lapsikuolleisuus on pientä, koska ammattitaitoinen terveydenhuollon henkilökunta on paikalla synnytyksessä ja maksuttomat neuvolapalvelut mahdollistavat sen, että ongelmiin voidaan puuttua ajoissa.

Synnytyksiin liittyy kuitenkin myös pelkoa ja huolta, mikä on inhimillistä. Synnytyksissä voi tapahtua komplikaatioita ja fyysinen ja henkinen kuormitus on kova. Viime aikoina synnytyskokemuksiin on liittynyt lisääntyviä huolia: erityisesti pääkaupunkiseudulla kätilöt ja tuoreet vanhemmat ovat kertoneet kiireestä ja synnyttäjien lisääntyneestä turvattomuuden tunteesta. Synnyttäjiä on jouduttu ohjaamaan tilanpuutteen vuoksi jopa Hyvinkäälle saakka tai kotiuttamaan nopeasti uusien potilaiden tieltä. 

Selittäviä tekijöitä kokemuksiin on useita. Esimerkiksi kätilöiden tehtävänkuvien muuttuminen toimintojen tehostamisen seurauksena, koronakriisi sekä  syntyvyyden kasvu  vuonna 2020 ovat lisänneet synnytyssairaaloiden kuormitusta. Pätevää työvoimaa on toisinaan hankala löytää. 

Neuvolat keskittyvät synnytyksen jälkeen äidin sijasta pääosin vauvaan. Ja syystäkin, mutta  neuvoloissa tulisi huolehtia vauvojen hyvinvoinnin ohella myös synnyttäneiden fyysisestä toipumisesta että mielenterveydestä. Perheen voidessa hyvin myös vauva voi todennäköisesti paremmin. 

Ammattitaitoista henkilökuntaa tarvitaan lisää. Lisäresurssit mahdollistavat sen, että kätilöt saavat keskittyä ydintehtäviinsä, työvuorojärjestelyt ovat inhimillisempiä ja sijaisia helpompi rekrytoida. Osansa on luonnollisesti myös työn organisoinnin kehittämisellä ja työmotivaation lisäämisellä esimerkiksi hyödyntämällä kätilöiden erityisosaamista perhekeskuksissa sekä neuvolatoiminnan puolella. 

Myös naisvaltaisten alojen arvostusta yleisesti on syytä nostaa. Synnyttäjien keski-iän noustessa terveysongelmia ja perussairauksia esiintyy synnyttäjillä aiempaa enemmän, synnytyksiä joudutaan useammin käynnistämään ja sektioiden osuus on kasvanut. Kätilöiden palkkaus ei kuitenkaan korreloi erikoissairaanhoidon vaativuuden kanssa. Aloituspaikkojen lisääminen ei yksistään riitä, mikäli koulutukseen ei riitä hakijoita tai työssä ei jakseta.

Kätilöillä on oikeus tehdä työtään hyvin ja synnyttäjillä  on aina oikeus turvalliseen synnytykseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tarjoaa mahdollisuuksia palvelupolun sujuvoittamiseen sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiiviimpään yhteistyöhön. Uudistus ei saa johtaa kasvavien kaupunkiseutujen palveluiden heikkenemiseen. Erikoissairaanhoidon palvelut ja turvalliset synnytykset voidaan turvata myös jatkossa vain huolehtimalla riittävästä rahoituksesta.

Lähde: Our World in Data. https://ourworldindata.org/maternal-mortality (haettu 4.6.2021)

Initiative: English as an official language in Helsinki

The aim of my initiative was to make visiting and living in Helsinki easier by improving the availability of services, opportunities for citizen participation, and internationality.  At the end of 2019, more than 106 000 Helsinki residents ( 16 percent) spoke non-domestic languages as their mother tongue (Tilastokeskus, 2019). In addition, overnight stays by foreign tourists have been increasing in Helsinki. In its strategy, Helsinki has set a goal to be the most
functional city in the world, easy to get to and good to live in. The Espoo City Council has approved a similar initiative for English as the language of contact. Therefore, I proposed that Helsinki should adopt English as its third language of contact and begin examining how this goal could be implemented in different activities in an appropriate manner. Helsinki has not fully implemented the goal, therefore we must continue working towards it.

 

Mari Holopainen

Member of Parliament, Green City Councillor

Candidate for the Helsinki city council in 2021 election

Photo Martiina Woodson

Kunnallisen perhepäivähoidon voi vielä pelastaa

Päivähoidon laatuun vaikuttavat tutkimusten mukaan erityisesti lapsiryhmän koko, hoitajien ja lapsiryhmän pysyvyys sekä hoitopäivän pituus.

Perhepäivähoitajat jäävät usein sivuun keskusteltaessa laadukkaan varhaiskasvatuksen takaamisesta jokaiselle lapselle. Aikaisemmin perhepäivähoitajana saattoi toimia lähes kuka vain, mutta nykyään kunnalliset perhepäivähoitajat ovat alan ammattitutkinnon suorittaneita. Tästä huolimatta perhepäivähoidon tulevaisuus on epäselvä.

Kunnallisten perhepäivähoitajien määrä oli huipussaan vuonna 1990, jolloin heitä oli noin 26 700. Vuonna 2018 heitä oli enää noin 3 200. Suuri osa perhepäivähoitajista on jäänyt eläkkeelle, moni on vaihtanut työpaikkaa, eikä uusia hoitajia ole tullut riittävästi tilalle. Kunnallisen perhepäivähoitajan työ ei houkuttele nuoria ammattilaisia alalle palkkauksella eikä työehdoilla. Työnantajapuolella ei ole kuitenkaan ollut tarpeeksi halua perhepäivähoidon kehittämiseen.

Jätin helmikuussa Helsingin kaupunginvaltuustoon aloitteen, jonka tavoitteena on parantaa helsinkiläisten perhepäivähoitajien työoloja ja lisätä sitä kautta työn houkuttelevuutta. Aloitteessa vaaditaan, että varsinaisen työpäivän ulkopuolella tehtävä työ laskettaisiin työajaksi. Tällä hetkellä perhepäivähoitajat joutuvat huolehtimaan osittain vapaa-ajallaan muun muassa kodin siivouksesta, ruokahuollosta sekä paperitöistä. Palkka tehdystä työstä kuuluu jokaiselle.

Perhepäivähoitajille tulee määritellä kiinteä kuukausipalkka, joka ei muutu lapsiryhmän koon mahdollisesti muuttuessa. Myös perhepäivähoitajille maksettavia kustannuskorvauksia on tarkistettava niin, että ne tosiasiallisesti riittävät kattamaan työn aiheuttamat kustannukset. Tällä hetkellä näin ei ole.

Perhepäivähoidon pelastaminen vaatii konkreettisia toimenpiteitä. Siksi aloitteessa esitetään myös kokeilua perhepäivähoitajien ottamisesta mukaan kaupungin ruokapalveluiden piiriin. Toteutuessaan tämä helpottaisi perhepäivähoitajan arkea merkittävästi ja vähentäisi työn kuormitusta. Ruoan hankinta ja valmistaminen vievät paljon perhepäivähoitajan aikaa myös varsinaisen työpäivän ulkopuolella. Mikäli perhepäivähoitajat otettaisiin kaupungin ruokapalvelujen piiriin, vähenisi hoitajien työmäärä merkittävästi sekä työpäivän aikana että sen jälkeen.

Suomessa toimii tuhansia perhepäivähoitajia ja perhepäivähoidon piirissä on tuhansia lapsia. On tärkeää, että Helsinki huolehtii perhepäivähoidon edellytyksistä ja linjaa, mihin suuntaan sitä kehitetään. On aika nostaa perhepäivähoitajien tekemä arvokas työ esiin.

 

Mari Holopainen
Vihreiden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Ehdolla kuntavaaleissa Helsingissä

 

Helsingin lisättävä lukiopaikkoja nuorille

Tänä viikonloppuna jälleen tuhannet helsinkiläisnuoret päättävät 9-vuotisen taipaleensa peruskoulussa. Jo parin viikon päästä loman aloituksesta nuorelle selviää, onko tämä saanut suoraan paikan ensisijaisesta hakukohteestaan, kun yhteishaun tulokset julkistetaan. Toiveidensa mukaisen paikan voi saada vielä myöhemmin kesällä joko varasijoilta nousun tai jatkuvan haun kautta. Usein ensisijainen hakukohde helsinkiläiselle nuorelle on nimenomaan lukio.

Suuressa osassa suomalaisia kuntia lukio-opinnot on mahdollista aloittaa 7,00 keskiarvon peruskoulun päättötodistuksella. Helsingissä lukioiden yleislinjoilla tilanne ei ole ollut tämä enää vuosiin. Yhä useammassa Helsingin lukiossa sisäänpääsyyn vaaditaan vähintään hyvistä ja kiitettävistä numeroista koostuvaa todistusta. Tulevina vuosina lukioikäisten ikäluokkien on ennustettu myös kasvavan entisestään Helsingin sisällä. Tämä voi nostaa erityisesti tiettyjen alueiden jo nykyisellään korkeita keskiarvorajoja entisestään, mikäli riittäviä toimia ei tehdä ajoissa.

Sen lisäksi, että opiskelupaikan irtoaminen lukiosta ei ole Helsingissä itsestäänselvyys, monelle nuorelle päätös opiskelupaikan valinnasta osuu samaan aikaan monien muiden mullistusten kanssa. Peruskouluarvosanat eivät kerro koko totuutta nuoren opiskeluvalmiuksista tai kyvykkyydestä yleissivistäviin opintoihin.  Joku havahtuu arvosanojen merkitykseen vasta peruskoulun loppusuoralla,  toinen taas löytää oman tapansa oppia ja innostua opinnoista pienryhmäpaikan, diagnoosin varmistumisen tai opettajan vaihtumisen myötä. Yksi suoriutuu opinnoistaan tasaisesti seiskan arvoisesti. Myös näillä nuorilla tulee olla mahdollisuus lukio-opintojen aloittamiseen heti peruskoulun jälkeen.

Jotta lukiopaikka voidaan järjestää jokaiselle sen ansaitsevalle, tulee paikkoja lisätä ja toteuttaa myös alueellista tarkastelua siltä osin, missä näitä tarvitaan. Lukiopaikkojen määriä onkin kasvatettu jo kuluneella valtuustokaudella useissa lukioissa. Vuosaareen nyt kesällä valmistuva, energiatehokkaasti toimiva ja tilat 900 opiskelijalle tarjoava lukiorakennus on merkittävä askel kohti haluttua tavoitetilaa. Näitä askelia tarvitaan myös tulevina vuosina. Helsingin tulee ottaa tavoitteekseen tarjota mahdollisuus lukio-opintojen aloittamiseen jokaiselle peruskoulun päättävälle oppilaalle, jonka päättötodistus yltää 7,00 keskiarvoon lukuaineissa ja jolla on motivaatiota lukio-opintoihin.

Lukioon pääsevien ja täältä valmistuvien nuorten määrä kietoutuu myös osaksi laajempaa kokonaisuutta. Suomen pitkän ajan tavoitteena on lisätä korkeakoulutettujen osuutta väestöstä noin 50 prosenttiin. Tällä hetkellä Suomessa korkeakoulutettujen osuus on noin 41 prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo on 44 prosenttia. On väistämätöntä, että toimia tavoitteeseen pääsemiseksi tehdään jo toisella asteella. Pääkaupunkimme tulee ottaa tässä vastuunkantajan rooli. Oikea aika toimia on nyt.
 

Mari Holopainen>
Vihreiden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Ehdolla kuntavaaleissa Helsingissä

Maria Jauhiainen
Peruskoulun oppilaanohjaaja
Helsingin Vihreiden Naisten puheenjohtaja

Mari Holopainen & Marjo Tapaninen: 5 tapaa edistää feministisempää talouspolitiikkaa

Talous ei ole sukupuolesta irrallinen kysymys. Talouden sukupuolittuneisuus käy ilmeiseksi, kun tarkastellaan, ketkä taloudesta puhuvat ja päättävät. Niin taloustieteessä, talousinstituutioissa, yrityksissä kuin taloutta koskevassa päätöksenteossa naiset ja vähemmistöihin kuuluvat ovat edelleen aliedustettuina.

Sitoutuminen kansainvälisiin ohjelmiin, kuten YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, edellyttää kiinnittämään huomiota talouden ohella sosiaalista ja ekologista kestävyyttä tukeviin toimiin. Julkisen sektorin toimijoilla on esimerkin ja edelläkävijän rooli siinä, miten talouspolitiikasta muokataan tasa-arvoisempaa, yhdenvertaisempaa ja moniäänisempää.

Valtion ja kuntien päätökset vaikuttavat tasa-arvon tilaan. Talouspolitiikkaa on muokattava uudelleen feministisistä lähtökohdista. Tässä ehdotuksemme seuraavista askelista:

1. Otetaan käyttöön sukupuolitietoinen budjetointi ja sukupuolivaikutusten arviointi

Talous ei lopulta tarkoita lukuja, vaan arvovalintoja ja arjessa todellisuudeksi muuttuvia päätöksiä. Julkisella sektorilla onkin sitouduttava tarkastelemaan jo ennakolta budjettipäätösten, kuten verotuksen ja etuuksien muutosten vaikutuksia eri sukupuoliin ja vähemmistöryhmiin. Koronapandemian kaltaiset kriisit korostavat sukupuolitietoisen budjetoinnin tarvetta.

Vaikka ennaltaehkäisyn merkitystä hyvinvoinnin edistäjänä nostetaan yhä enenevissä määrin esiin, sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin ja koulutukseen liittyvistä menoista puhutaan pääsääntöisesti kustannuksina. Julkisten naisvaltaisten hoivapalveluiden leikkauksiin viitataan “säästöinä”, vaikka terveydenhuolto voitaisiin nähdä investointina hyvinvointiin.

  • Tunnistetaan talouspolitiikan sukupuolittuneisuus
  • Tuetaan sukupuolittuneita rakenteita tarkastelevan tutkimuksen edellytyksiä ja integroidaan tutkimustietoa osaksi kaikkien hallinnonalojen päätöksentekoa.
  • Kohdistetaan julkisen sektorin tuloja ja menoja sukupuolten tasa-arvoa edistävällä tavalla ja seurataan päätösten vaikutuksia. Tarvitsemme valmiutta muuttaa päätöksiä, mikäli niillä havaitaan olleen kielteisiä sukupuolivaikutuksia.
  • Kansallisten ja Euroopan laajuisten elvytystoimien on huomioitava myös aineettomien investointien, kuten hoivan ja kulttuurin merkitys talouden elpymiselle.

2. Nostetaan naisvaltaisten alojen ja naisten tekemän työn arvostusta

Naisen euro on yhä vajaa. On aika saattaa työn arvostus euroineen ajantasalle. Tulkinta siitä, että sukupuolten palkkaerot saataisiin tasattua, jos tytöt ja naiset vain kouluttautuisivat eri tehtäviin tai vaatisivat itselleen korkeampaa palkkaa, siirtää katseen yksilönvastuuseen ja pois työelämän syrjivistä rakenteista.

Kiinnostavaa on, että naisten nousseella koulutustasolla tai erilaisilla kolmikantaisilla samapalkkaisuusohjelmilla ei ole merkittävästi ollut vaikutusta nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroihin. Sukupuolen mukainen segregaatio eli jakautuminen eri aloille ja ammatteihin on Suomen työmarkkinoilla jyrkempää kuin monissa muissa maissa. Niin sanotuissa tasa-ammateissa työskentelevien osuus on laskenut 2000-luvulla ja on nyt alle 10 prosenttia.

Huomattavaa on, että naisten heikompi palkkaus ja palkattoman työn osuus heijastuvat myös myöhemmässä elämässä esimerkiksi suurempana eläkeläisköyhyytenä.

  • Tuodaan palkka-avoimuus lainsäädäntöön vahvistamaan samapalkkaisuutta
  • Seurataan ja arvioidaan vuosien 2020-2023 samapalkkaisuusohjelman tavoitteiden toteutumista
  • Toteutetaan ajantasaiset palkkatasa-arvo-ohjelmat myös kunnissa

3. Edistetään anonyymiä rekrytointia ja naisten ja vähemmistöryhmien työsuhteiden laatua

Sukupuoli vaikuttaa työsuhteiden laatuun. Naisista määräaikaista työtä tekee 19 prosenttia ja miehistä 13 prosenttia. Osa-aikatyön kohdalla ero on suurempi: naisista 22 ja miehistä 10 prosenttia teki osa-aikatyötä vuonna 2019.

Yleisin syy osa-aikatyön tekemiseen naisilla on kokoaikatyön puute ja miehillä opiskelu. Osa-aikatyö vaikuttaa sekä tuloihin että työuran jälkeisen eläkkeen määrään. Lisäksi työajat saattavat olla hankalasti yhteensovitettavissa lapsiperheen arkeen sijoittuessaan usein iltaan ja viikonloppuihin.

Erityisiä hankaluuksia työmarkkinoilla kohtaavat ulkomaalaistaustaiset naiset huolimatta hyvästä koulutuksesta tai kielitaidosta. Heidän työllisyysasteensa ei saavuta suomalaistaustaisten naisten työllisyyttä edes 15 vuoden Suomessa asumisen jälkeen. Työkokeilujen ja harjoittelujen ketjuttaminen on tyypillistä. Myös osatyökykyisillä, kuten vammaisilla henkilöillä, työllistyminen on keskimääräistä vaikeampaa.

  • Otetaan käyttöön anonyymi rekrytointi julkisella sektorilla, jotta hakijan sukupuoli, ikä tai muut ennakkoluulot eivät vaikuta rekrytointipäätökseen.
  • Tehdään työllistämistoimista aidosti yksilölähtöisiä ja työllistymiseen tähtääviä.
  • Puututaan määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamiseen.

4. Tuetaan naisten ja vähemmistöjen yrittäjyyttä ja johtotehtävissä toimimista

Johtotehtävissä toimivista reilu kolmannes on naisia. Mitä ylemmäs organisaatioissa mennään, sitä vähemmän on naisia niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Yksi tapa lisätä sukupuolten tasa-arvoa taloudellisessa päätöksenteossa on varmistaa naisten ja miesten tasapuolinen edustus yritysten hallituksissa ja päätöksenteon johtopaikoilla.

Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä on kasvanut 2010-luvulla. Vuonna 2020 naisia oli pörssiyhtiöiden hallituksissa keskimäärin 30 prosenttia. Myönteinen kehitys näyttää kuitenkin hidastuneen viime vuosina.

Naisten perustamien kasvuyritysten osuus kerätystä rahoituksesta on vain noin yksi prosenttia, Suomessa noin viisi prosenttia.

Yrittäjistä naisia on noin kolmannes. Määrä on pysynyt jo vuosikymmenen samalla tasolla, vaikka naisten koulutustaso on noussut. Yli 60% on yksinyrittäjiä, joista enemmistö on naisia. Yksinyrittäjyys asettaa haasteita yrityksen kehittymiselle ja uudistumiselle.

Naisten yritystoiminnalle on tyypillisempää etteivät ne kasva, kansainvälisty ja työllistä, vaikka rahoitus, neuvonta ja yrityspalvelujen tarjonta on kehittynyt ja toteutus yhä useammin käytännönläheistä. Tarvitsemme toimia yrittäjyyden ja johtajuuden vahvistamiseksi naisten tarpeista käsin.

  • Varmistetaan ja seurataan tilastoin, että johtotehtäviin palkataan yhtälailla myös naisia
  • Edistetään yrittäjyyden tai työn ja perhe-elämän yhteensovittamista
  • Madalletaan työnantajuuden kynnystä ja helpotetaan hallintoa digitalisaation avulla
  • Jaetaan vanhemmuuden kustannukset tasaisesti työnantajien kesken
  • Luodaan naisyrittäjille suunnattuja kasvuohjelmia

5. Uudistetaan talouden mittaamisen tapoja ja indikaattoreita

Talouspolitiikka vaikuttaa eri sukupuoliin ja väestöryhmiin eri tavoin. Eroja on esimerkiksi siinä, miten eri väestöryhmät ovat riippuvaisia etuuksista ja julkisista palveluista tai miten tulot tai kulutusvalinnat poikkeavat toisistaan.

Merkittävää on, että Tilastokeskuksen mukaan erityisesti naisten tekemä palkaton työ kasvattaisi Suomen BKT:ta jopa yli kolmanneksen. Silti esimerkiksi lastenhoito ja kotityöt jätetään kokonaan talouspoliittisen keskustelun ja talouden mittaamisen ulkopuolelle. Kotityöt ja lastenhoito myös jakautuvat edelleen epätasa-arvoisesti.

Tarvitsemme BKT:n mittaamisen rinnalle muita hyvinvoinnin mittareita.

  • Ihmisten ja ympäristön hyvinvointi sekä sosiaalinen ja ekologinen kestävyys tulee nostaa päämääräksi kilpailukyvyn ja talouskasvun rinnalle
  • Seurataan kestävyys- ja budjettivajeen ohella myös tasa-arvo- ja hoivavajetta.

Mari Holopainen
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu, Helsinki
Talousvaliokunnan jäsen

Marjo Tapaninen
puheenjohtaja, Oulun seudun Vihreät Naiset, Oulu
2. varapuheenjohtaja, Vihreät Naiset

Helsingistä pohjolan parempi Piilaakso

Helsingin seudulla on kaikki edellytykset kehittyä maailman parhaaksi kasvuyritysten liiketoimintaympäristöksi. Me olemme jo matkalla sinne: suomalaiset kasvuyritykset keräsivät myös koronavuonna ennätysmäärän rahoitusta pääomasijoittajilta. Voimme rakentaa sen paremman Piilaakson; sellaisen, jonka toiminta perustuu tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, jossa yrityksiä kannustetaan rakentamaan ratkaisuja globaalien kestävyyshaasteisiin ja joita tehdessään ne luovat taloudellista hyvinvointia. 

Kasvuyritykset eivät ole ainoastaan luomassa tulevaisuuden elinkeinoelämää ja työnantajia, vaan niiden avulla on myös mahdollisuus hakea ratkaisuja ilmastokriisiin ja maailmanlaajuisiin kestävyysongelmiin. Yksityiset toimijat ja julkinen järjestelmä voivat toimia yhteistyössä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ratkaisemiseksi. Kasvuyritysten tarpeiden huomioon ottaminen hyödyttää myös muiden yritysten tarpeita; ne voivat kirittää julkisten palveluiden kehitystä ja lisätä Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien keskuudessa.

Onnistuaksemme tässä, muutama asia on laitettava kiireellisesti kuntoon:

1. Erityisosaajien työperäinen maahantulo on tehtävä mahdolliseksi

Suomen omat kyvykkyydet eivät riitä, joten yritykset hankkivat osaavaa työvoimaa ulkomailta. Nykyinen maahanmuuttoprosessi on aivan liian hidas ja raskas ja D-viisumin puuttuminen murentaa Suomen globaalia kilpailukykyä. Kansallisella D-viisumilla voi oleskella viisumin myöntäneen maan alueella enintään yhden vuoden ajan ja se on jo käytössä muissa Schengen-maissa. Suomessa sen valmistelu on vasta vireillä. Tarvitsemme helpon maahantulon nopealla aikataululla.

2. Kansainvälisten osaajien täytyy tuntea olevansa tervetulleita Helsinkiin

Juuri julkaistussa InternNationsin selvityksessä Suomeen muuttaneiden kokemuksista Suomessa asumisesta, kiinnitettiin huomiota erityisesti heikkoon integraatioon, työelämään pääsyn vaikeuteen ja paikallisen verkoston puuttumiseen. Erityisesti kielikysymys aiheutti vaikeuksia: suomen kieli dominoi palveluissa ja työelämässä, mutta sen oppimiseen ei tarjota riittäviä resursseja. Helsingin tulee ottaa asiointikieleksi englanti ja tarjota kaikki kunnalliset palvelut englanniksi tietyissä toimipisteissä. Lisääntynyt koulutuksen ja varhaiskasvatuksen saatavuus englanniksi sekä laadukas suomen kielen opetus mahdollistaa kansainvälisten osaajien uudelleensijoittumisen Helsinkiin ja lisää Suomen houkuttelevuutta kansainvälisessä kilpailuissa.

3. Helsinki on maailman toimivin kaupunki, mutta kukaan ei vielä tiedä sitä 

Helsingillä on täysi potentiaali houkutella kansainvälisiä osaajia; olemme yksi maailman toimivimmista ja turvallisimmista kaupungeista, joka tarjoilee kattauksen uudenlaista kaupunkielämää, arvokasta kulttuuriperintöä ja jokaiselle kaupunkilaiselle pääsyn lähiluontoon. Kukaan ei vain vielä tiedä sitä.

Helsingin tulee toimia vähintäänkin reaktiivisesti, jollei proaktiivisesti kansainvälisessä toimintaympäristössä, houkutellakseen parhaita osaajia. Tämä vaatii panostusta brändäykseen, markkinointiin ja viestintään.

4. Suomalaiset kasvuyritykset keräävät eniten riskirahaa Euroopassa, mutta naiset ja vähemmistöt perustajina ovat aliedustettuina

Pääomasijoittajat ry pitää täysin realistisena positiivisen kehityksen jatkumista, ja nykyisen sijoituspotin  tuplaamista 500 miljoonasta miljardiin. Kokonaisrahoitus voi kasvaa lähivuosina kahteen miljardiin.  Vaikka suomalaiset kasvuyritykset keräävät eniten riskirahaa Euroopassa, kotimaisen riskisijoitusmarkkinan koko on huomattavan pieni, vain puolet Tanskan vastaavasta. Keräämme tällä hetkellä yli puolet sijoituksista ulkomailta. Vuonna 2019 vain yksi prosentti rahoituksesta meni naistiimeille, Suomessa naiset keräsivät ainoastaan 5 % sijoituksista. On arvioitu, että tarvitaan moninaisempi sijoittajajoukko tekemään päätöksiä, jotta sijoituskohteiksi valikoituu moninaisemmat ideat.

5. Helsingin tulee nostaa korkeakouluyhteistyö ja TKI-panostukset kärkitavoitteiksi

Teknologisen kehityksen merkitys on ratkaiseva talouskasvun ja tuottavuuden kannalta. Yliopistot ovat avainasemassa tutkimuksen tekemisessä, uusien keksintöjen suojaamisessa, tutkimuksen kaupallistamisessa ja uusien yritysten synnyttämisessä. Vaikka kasvuyritysten osalta tulevaisuus näyttää lupaavalta, Suomessa on parantamisen varaa tuotteiden ja osaamisen kaupallistamisessa sekä patenttien määrässä. Osaamisen ja innovaatiokilpailukyvyn vahvistamiseksi Suomen TKI-panostukset tulee nostaa Vihreiden esittämään 8%:iin bruttokansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä. Pääkaupunkiseudun kaupungeilla on tärkeä rooli tämän tavoitteen ja keskinäisen yhteistyön edistämisessä.
 
Mari Holopainen on vihreiden kuntavaaliehdokas, kansanedustaja ja kauppatieteiden väitöskirjatutkija, joka on työskennellyt Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella ja julkaissut muun muassa käyttäjälähtöisyydestä, palvelumuotoilusta ja ennakoinnista.

Ilja Riekki työskentelee Aalto-yliopiston Aalto Ventures Program -yrittäjyyskoulutusohjelmassa yrittäjämäisen ajattelutavan, tutkimuksen vaikuttavuuden ja tutkimuslähtöisten innovaatioiden luomisen parissa. Aiemmin hän on työskennellyt ja opiskellut Kiinassa ja Etelä-Koreassa.

10 teesiä kaupunkisuunnittelusta – kohti osallistavaa ja omaperäistä Helsinkiä

 

  1. Kaupunkisuunnittelun tulee olla sensitiivistä

Kaupunki ei ole vain fyysinen tila. Helsinki on myös asukkaidensa mielenmaisema ja vahva osa identiteettiä ja elämää. Asukkaat ovat lisäksi kaupunkiin liittyvien tarinoiden kertojia ja kaupungin historiallisten kerrostumien välittäjiä.

Kaupunki on aina monimuotoinen ja monimerkityksinen. Kaupunkilaisilla on erilaisia tarpeita ja kokemuksia, ja kaupunki merkityksellistyy eri tavoin eri ihmisille. Tästä huolimatta voidaan hahmottaa selkeitä laajasti jaettuja kaupunkiympäristön arvoja. Sensitiivinen kaupunkisuunnittelu tunnistaa sekä nämä jaetut arvot että paikalliset ja erilaisten kaupunkilaisten tarpeet ja kokemukset.  

 

          2. Kulttuurihistoriaa tulee kunnioittaa

Kaupunkiympäristö kertoo omaa tarinaansa historiasta: sen asukkaista ja kaupungin kehittymisestä. Tämän vuoksi kulttuuriympäristön asemaa kaupunkisuunnittelussa tulee vahvistaa.  

Kansainväliset yleissopimukset ja lainsäädäntömme takaavat kaikille oikeuden kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön. Kaavoituksessa tulee aina huomioida vaikutukset kulttuuriympäristöön.

Historialliset kaupunkikerrostumat kulttuurihistoriallisesti arvokkaine kiinteistöineen tulee tehdä näkyviksi ja niitä tulee voida vaalia. On tärkeää tunnistaa myös kohteet, jotka ovat vailla kartoitusta ja suojelua. Monet asemakaavat ovat vanhentuneita, jolloin rakennusperintöäkään ei ole arvotettu tai suojeltu. Erityisen uhattuna ovat teollisuusalueet, vanhat pientaloalueet, 1960-luvun jälkeen rakennetut kerrostalot sekä muu moderni rakennusperintö. 

 

Taloudelliset reunaehdot tai käyttötarkoituksen puute eivät saa olla rakennusten purkamisen peruste, vaan säilyttämistä tulee arvioida rakennussuojelun näkökulmista. Helsingissä rakennuksille löytyy kysyntää ja tarvittaessa uusi käyttötarkoitus. Helsingin kaavoituksessa tulee vahvistaa tietoa kulttuuriperinnöstä sekä tämän tiedon asemaa päätöksenteossa.

 

       3. Helsingistä maailman luontopääkaupunki

Keskuspuisto, Vantaanjoen varret, Mustikkamaan kalliot: Helsingin vetovoimana on ainutlaatuinen luonto ja vehreys. Kaikille kaupunkilaisille tulee taata pääsy lähiluonnon pariin. Lähiluonnon vaikutus terveyteen sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin on huomattava. Helsinkiin tulee istuttaa lisää kukkia, pensaita ja puita. Arvokasta lähiluontoa tulee vaalia kaavoituksessa.

Pihapuut, puistot, lähiviheralueet ja kaupunkimetsät myös viilentävät ja vaikuttavat tulvariskeihin edistäessään hulevesien sitoutumista. Kaupunkiluonnon tulee olla monimuotoista, sillä tällainen luonto kestää paremmin muutosten aiheuttamia vaikutuksia sekä sopeutuu ja palautuu muutoksista nopeammin.

Helsingin rakennetun viherympäristön lisäksi tulee jättää mahdollisimman laajasti  luonnontilaisia alueita, sillä luonnon monimuotoisuusarvot ovat niillä suurempia. Näin Helsinki menestyy kansainvälisesti houkuttelevana pienenä suurkaupunkina. 

 

  1. Avoimuutta ja arvoja kiinteistöpolitikkaan  

Kaupungin roolina on mahdollistaa hyvä ja kestävä elämä. Kaupungin ei pidä koskaan toimia vain kiinteistösijoittajan periaattein tai toimia heidän hyödykseen. Kaupunki muodostuu asukkaistaan ja toimii heitä varten. Kiinteistöpolitiikan avoimuus ja läpinäkyvyys ehkäisevät rakenteellista korruptiota ja mahdollistavat asukkaille osallistumisen maankäytön ja kiinteistöpolitiikan päätöksenteon seuraamiseen. Tontteja voi luovuttaa pienempinä kokonaisuuksina, jolloin rakentamiseen saadaan uusia toimijoita ja lisää ryhmärakennuttamishankkeita. Kilpailun lisääntymisellä ja riittävällä kaupungin vuokra-asuntotuotannon osuudella mahdollistetaan kohtuuhintaista asumista. 

Kaupungin kiinteistöpolitiikan nykyisenä linjana on, että kaupunki luopuu tiloista, joita se ei tarvitse tai joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä. Tällainen linjaus ohjaa kapeaan kaupungin määrittelyyn.

Moniin rakennuksiin sopii yhteisöllinen toiminta, joka kytkee käyttäjät paitsi kaupungin yhteiseksi koettuun historiaan myös toiminnan kautta toisiinsa. Kaupungin tulisi hahmottaa roolinsa nykyistä enemmän mahdollistajana, jolloin tarjolla ovat myymisen sijaan myös rakennusten ja muiden tilojen vuokraaminen ja muut yhteistyömallit. Kaupunkiin on syntynyt useita kiistanalaisia projekteja, joissa määritysvaltaa kaupunkitilasta annetaan rakennuttajille. Helsingin tulee pitää ohjakset demokraattisesti hallussa.

 

  1. Rakentamisen määrällisiä tavoitteita tulee maltillistaa

On selvää, että pääkaupunkiin tulee rakentaa lisää, mutta samalla ympäristön ja luonnon kannalta kestävää rakentamisen tasoa ja vauhtia tulee arvioida kriittisesti. Mitä enemmän rakentamista tavoitellaan, sitä kovemmat paineet kohdistuvat luonto- ja virkistysalueisiin sekä kulttuuriympäristöihin. Suomeen mahtuu useampi kestävästi kasvava ja kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen nojaava kaupunkiseutu, jolloin kasvupainetta voidaan jakaa useampaan pisteeseen. Ihmisten päivittäinen liikkuminen kohdistuu lähialueille. Täydennysrakentaminen ei ole aina toimiva ratkaisu, varsinkaan jos se kohdistuu arvokkaille viheralueille. Asuntorakentamisessa tulee tarkastella paitsi määrällisiä myös laadullisia tavoitteita, ja kaavoituksessa tulee olla muitakin mittareita kuin pelkkä kerrosalan määrä.

Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt nostaa asuntotuotannon tavoitteen 8000 asuntoon vuosittain. Jotta laatutavoitteet, asukkaiden osallisuus, lähiluonto ja kulttuuriympäristö voidaan ottaa riittävästi huomioon, määrän olisi hyvä olla maltillisempi. Pidämme noin 6000-7000 asunnon vuositavoitetta ylärajana, jonka tulee joustaa myös alaspäin laadukkaan toteutuksen ehdoilla.

 

  1. Kaupunginosien omaleimaisuus on vahvuus

Helsingissä on tiiviitä umpikorttelirakenteisia entisiä työläiskaupunginosia, kauniita metsälähiöitä, värikkäitä puutaloalueita, siirtolapuutarhoja ja melkein pilvenpiirtäjiä. Rakentamaton ei ole vain hyödytöntä rakennusreservaattia. Kaupunginosien omaleimaisuutta kannattaa vahvistaa, ja alueiden luonne ja erityispiirteet tulee ottaa tarkkanäköisesti sekä kulttuuriympäristöselvityksiä kunnioittaen huomioon täydennysrakentamisessa. Kun rakennetaan uutta, tehdään se kestävästi ja paikan hengen mukaisesti. Paikallisuutta ja osallisuutta vahvistetaan, kun asukkaat pääsevät vaikuttamaan lähiympäristönsä kehittämiseen.

Vahvat paikallisuudet eivät ole ristiriidassa koko kaupungin kehittämisen kanssa, vaan ne vankistavat sitä. Luottamus siihen, että kaupunki kuuntelee sekä tarjoaa osallisuuden välineitä, kasvattaa kuulumisen tunnetta myös kaupunginosan asukkaana.

 

  1. Osallistetaan kaupunkilaiset rakentamaan kaikkien kaupunkia

Osallistaminen ei saa olla vain muodollisuus. Osallistetaan helsinkiläiset kotikaupunkinsa kehittämiseen entistä paremmin. Kun asukkaat voivat oikea-aikaisesti vaikuttaa kaupungin kehittämiseen, he haluavat myös kantaa siitä vastuuta. Toimivia osallisuuden menetelmiä on jo käytössä, kuten osallistuva budjetointi.

Lisäksi tulee ottaa käyttöön keinoja, joilla saadaan näkemyksiä niiltäkin, jotka eivät muutoin osallistu tai kerro mielipidettään. Uusia osallistamisen tapoja voivat olla asukasbarometri, kanssakävelyt asukkaiden kanssa ja pelillistämisen eri muodot. Jokainen Helsingin toimiala tarvitsee käytännönläheisen osallisuussuunnitelman, jossa kuvataan osallisuutta koskevat tavoitteet ja kärkihankkeet. Vaikka kaupunkiin mahtuu monenlaisia näkökulmia ja eri toimijoiden tarpeita tulee sovittaa yhteen, on prosessien avoimuus ja ratkaisujen etsiminen yhdessä keskeistä. Oleellista on avata suunnitelmat ajoissa, jo siinä vaiheessa, kun niihin on aidosti mahdollista vaikuttaa.

 

  1. Suunnitellaan Helsinkiä erilaisten kaupunkilaisten ehdoilla

Rakentaminen on perinteisesti sukupuolittunut toimiala. Kaupunkisuunnittelussa tulee pyrkiä huomioimaan entistä paremmin erilaisten asukkaiden tarpeita, toiveita ja kokemuksia. Sukupuoli, äidinkieli, ikä tai esimerkiksi kyky liikkua eivät saa olla esteinä toimia turvallisesti kaupungissa. 

Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat yleensä aikuisia heikommat. Otetaan lapset ja nuoret rohkeasti mukaan päiväkotien, koulupihojen, asuinympäristöjen ja koko kaupungin suunnitteluun. Huomioidaan lapsille ja nuorille tärkeät paikat, kuten koulut ja kulkureitit, entistä huolellisemmmin kaavoituksessa. Huolehditaan siitä, että päiväkotien ja koulujen läheisyydessä on puita ja viheralueita. Lapsiystävälliset tavoitteet parantavat ympäristön laatua myös aikuisten näkökulmasta. Feministinen kaupunkisuunnittelu huomioi nekin ryhmät, jotka elävät kaupungissa, mutta joiden ääni ei perinteisesti kuulu.

 

  1. Laadukkaampaa rakentamista

Nykyisestä rakennusten ja rakennusmateriaalien 50-100 vuoden elinkaaresta on siirryttävä kestävämpään. Voimme ottaa oppia vanhoista rakennuksista, jotka ovat kestäneet aikaa. Massiivirakenne ja yksinkertaiset rakenneratkaisut mahdollistavat peruskorjauksen ja rakennusosien uusimisen. Kunnostetaan ja korjataan – ei pureta ja rakennetta uutta tilalle heikommin kestävämmistä materiaaleista.

Kiertotalous on osa kestävän kaupungin rakentamista. Koska suuri osa hiilijalanjäljestä syntyy rakentamisen yhteydessä, vanhan rakennuksen kunnostaminen on lähes poikkeuksetta ekologisempaa kuin purkaminen ja uudelleenrakentaminen. Rakennuksia voi rohkeasti muuntaa uusiin käyttötarkoituksiin. Omannäköisiä ratkaisuja kannattaa kehittää, ja esimerkiksi puurakentamisessa voidaan kasvattaa vahvaa osaamista, myös kansainväliseksi  vientituotteeksi asti. 

Rakennuskannan säännöllisellä ylläpidolla vähennetään hiilidioksidipäästöjä. Rakentamisen laatuun tarvitaan suunnittelu-  ja rakentamisaikaista seurantaa, ja tässä apuna voivat toimia esimerkiksi ryhmärakennuttamishankkeet, joissa valtaa valinnoista päästään siirtämään asukkaille.

 

  1. Kiinnostava arkkitehtuuri houkuttelee Helsinkiin 

Arkkitehtuurin pitää olla kunnianhimoista ja kestävää. Tarvitsemme lisää monimuotoisia ja kiinnostavia kaupunginosia sekä vuoropuhelua arkkitehtien ja kaupunkilaisten välille. Arkkitehtien tulisi voida toteuttaa nykypäivän rakennustaidetta eikä vain toimia kustannustehokkuuden ehdoilla. Asemakaavassa ja tontinluovutusehdoissa tulee määritellä riittävät arkkitehtuurin laatuvaatimukset. 

Puutarhakaupunki-idea on keino yhdistää vehreys ja kaupunkimainen rakenne. Esimerkkejä löytyy Käpylästä ja vanhasta Herttoniemestä. Pienkerrostalojen välissä mahtuu kasvamaan mäntyjä ja lehtipuita. Tarvitsemme urbaanin keskustaympäristön lisäksi vehreitä ja ekologisia, raideliikenteeseen tukeutuvia kaupunkikeskuksia, niin Helsinkiin kuin pääkaupunkiseudulle ja koko maahan.

Kirjoitus: Mari Holopainen ja Terhi Ainiala

« Older posts Newer posts »

© 2024 Mari Holopainen

Theme by Anders NorenUp ↑