Mahtavaa ja jännittävää. Valtuustotyö on täynnä puurtamista, mutta välillä se on onnistumisen hetkiä. Parasta on, kun saamme hienoja asioita todeksi.

Ja nyt Helsinki on kulttuurin ja kuvataiteen kaupunki nykyistä vahvemmin, kun Helsinki biennaali on avautunut meille kaikille! Kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen kuvataidetapahtuma tuo korkeatasoisen nykytaiteen merelliseen Helsinkiin.

Tein aloitteen merellisen taidekeskuksen perustamisesta Johanna Sydänmaan kanssa maaliskussa 2017. Inspiraationa meille toimi Tukholman lähellä sijaitseva Artipelag. Tavoitteemme oli, että Helsingin saaristoa avattaisiin enemmän kulttuurin, matkailun ja luontoelämysten tarjoamiseen. Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala edisti hanketta tapahtumaluontoisena taidebiennaalina. Saimme kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa ja valtuustossa varmistettua biennaalin rahoituksen. Kiitos Helsingin taidemuseo HAM loistavasta työstä, jonka korona yhdellä vuodella siirsi!

Ensimmäinen taidebiennaali järjestetään ainutlaatuisessa ympäristössä, Vallisaaressa 12.6.–26.9.2021. Se esittelee 41 kuvataiteilijaa sekä Suomesta että maailmalta. Menkää Helsinki biennaaliin! Tästä me helsinkiläiset voimme olla tosi ylpeitä. Tapahtuma lisää kaupungin houkuttelevuutta, ja on niin hienoa, että kuvataide saa tilaa.

Kuvassa julkista taidetta Redin edessä. Teos Nereidi on H C Berginin. Lisätään myös julkista tilataidetta. Se tekee kaupungista hauskemman ja paremman paikan elää ja unelmoida.

Tänään voit äänestää minut jatkamaan työtäni Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kiitos tuestasi!