Kategoria: Blogi (Page 8 of 17)

Helsingin Uutisten Kolumni: Helsinki tarvitsee luonnon monimuotoisuutta ja urbaania monimuotoisuutta

Koronaepidemia on tuonut esiin luonnon merkityksen: Mahdollisuus rauhoittumiseen, ulkona liikkumiseen ja vuodenaikojen mukana elävän ympäristön tarkkailuun vain kivenheiton päässä kotoa, tekevät pohjoisesta pääkaupungistamme ainutlaatuisen. Myös tulevien helsinkiläisten lasten on saatava bongata siilejä ja oravia.

Löysin karanteeniaikojen aikana itäisen Helsingin Kasakallion, jonka laella sijaitsee muinaismuistokohde. Kivikkoinen luonto on todella hienoa, suosittelen käymään. Kevät on osoittanut, kuinka tärkeä paikka Lapinlahti on esimerkiksi jätkäsaarelaisille, jopa siinä määrin, että Lapinlahden avoimen virkistyskäytön puolesta nousi kansanliike. Nurmikolla voi juosta ja mereen pulahtaa. Etenkään iäkkäiden tai lasten pääsy luontoon ei toteudu, mikäli matka on pitkä.

Luonnon monimuotoisuuden lisäksi ilmeikkäiden kaupunginosien monimuotoisuus tekee kaupungeista kiinnostavia. Vaikka lahjakkaita arkkitehteja löytyy, typistyvät ideat liian usein uudisrakennustuotannossa rakennuttajien tehokkuusnäkökulmien jalkoihin. Uudisasunnon ostajat pääsevät vaikuttamaan laatutasoon ja valintoihin usein aivan liian myöhään. Emme voi loputtomiin fiilistellä vain jugend-Helsingin kauneudella; tarvitaan uutta ja kiinnostavaa kaupunkia myös uudistuotannon osalta.

On kannatettavaa, että niin suunnittelijan kuin rakentajan nimet jäisivät kyltillä rakennukseen näkyvälle paikalle kuten aiemmin, jotta kiitokset voi osoittaa oikeaan osoitteeseen. Myös ryhmärakennuttaminen on yksi keino vaikuttaa laatuun. Kokemus osoittaa, että purkumokia tulee välttää lähihistorian osalta. Helsingille tyypillisiä 60-luvun ostareita arvioitiin juuri sen tähden, että arvokkaimpia niistä voitaisiin säästää. Historiasta kertovia rakennuksia, sisätiloja ja aluekokonaisuuksia tulisi suojella, sillä ne ovat osa arvokasta kulttuuriperintöä.

Rakentaminen on yksi sukupuolittuneimpia aloja. On hyvä pohtia, kuka kaupunkia rakentaa ja kenelle. Osallistamalla eri ikäisiä, eri taustoista tulevia ihmisiä yhtäläisesti kaupungin suunnitteluun takaamme toimivimman lopputuloksen: monipuolinen kaupunki kestää aikaa.

Kolumni julkaistu alunperin 30.5.2020 Helsingin Uutisissa. 

Ryhmäpuhe julkisen talouden suunnitelmasta ja talouden näkymistä koronakriisin keskellä

Pidin (21.4.2020) Vihreiden ryhmäpuheen julkisen talouden suunnitelmasta ja talouden näkymistä koronakriisin aikana. 


Arvoisa puhemies,

Suomalaiset ovat sinnitelleet poikkeusoloissa. Epidemiaan on menehtynyt läheinen, muistisairas ei ole pitänyt hetkeen ketään kädestä kiinni, huoli kotona yksin pärjäilevästä lapsesta on suuri, epävarmuus toimeentulosta ja lainoista ahdistavat. Koronaepidemia ei kohtele kaikkia samoin tavoin.

Riskiryhmiin kuuluvia suomalaisia on ikänsä puolensa lähes miljoona ihmistä ja muiden riskitekijöiden perusteella huomattavasti enemmän, eikä ikä tai terveys kaikissa tilanteissa suojaa taudin vakavimmilta muodoilta.

Tultuamme vuosi sitten valituiksi kansanedustajan tehtävään, kukaan meistä ei osannut ajatella, että päättäisimme poikkeusolojen toimista, joilla pyritään takaamaan oikeus terveyteen ja elämään. Tähän asti koronaepidemian rajoittamistoimet ovat Suomessa onnistuneet varsin hyvin: pärjäämme vertailuissa tehohoitoon joutuneiden ja kuolleisuuslukujen osalta. Rajoitteet eivät ole olleet tiukimpia Euroopassa, koska ohjeet on otettu tosissaan ja toimimme riittävän ajoissa. Kevätauringossa on voinut ulkoilla, eikä oikeus oppimiseen ole lakannut. 

Arvoisa puhemies,

Julkisen talouden näkymään ja taloudellisiin ennusteisiin sisältyy poikkeuksellista globaalia epävarmuutta. Varmaa on ainoastaan suunta: se on tällä hetkellä alaspäin. Arviot Suomen bruttokansantuotteen supistumisesta tänä vuonna vaihtelevat noin viidestä prosentista kolmeentoista riippuen siitä, kuinka nopeasti ja millä keinoin epidemia saadaan hillittyä. 

Ihmiselle ennestään tuntematon virus leviää ja tarttuu hyvin herkästi ilman fyysistä etäisyyttä lisääviä rajoitteita. Covid-19-tartuntatauti muodostaa talous- ja terveyskriisit, joita ei voi ratkaista erikseen. Se, miten minimoimme sekä taloudelliset että terveydelliset haitat rokotteen saamiseen asti ratkaisee paljon. Kansainvälinen yhteistyö tiedon hyödyntämisessä, strategian muodostamisessa ja huoltovarmuuden kehittämisessä esimerkiksi EU:n ja maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa on tärkeää. Ratkaisuja on löytynyt esimerkiksi testaamisesta ja tartuntaketjuja jäljittävästä mobiiliteknologiasta, joka samalla kunnioittaa yksityisyyden suojaa. 

Useat tahot Euroopan Keskuspankista lähtien ovat korostaneet elvytyksen keskeistä roolia. Velkaantuminen on Suomessa kestettävällä tasolla, mutta resurssit on sijoitettava oikein ja kannattavalla tavalla. Valtio lisää menoja, jotta pitäisimme huolta yrityksistä, työpaikoista, terveydenhuollosta ja kunnista, joissa verotulot ovat tippuneet, mutta investointi- ja palvelutarve jatkuu. Nyt kärsivät kaupungitkin, jotka normaalioloissa mahdollistavat valtion verotuloja. 

Kulttuuritapahtumat on peruttu ja lisätalousarviossa toimijoille kohdistetaan tukea. Suuri osa esim. palvelualoista tarvitsee tukea, mutta on myös aloja joissa liiketoiminta kasvaa koronaepidemian vaikutuksesta kuten  elintarvikkeiden verkkokauppa. Tukien kohdentaminen ei voi tapahtua sattumanvaraisesti tai yrityksen koon perusteella, eikä sen pitäisi kohdentua yhtiöille, jotka hyödyntävät veroparatiiseja tai pystyvät jakamaan kohtuuttomasti osinkoja vaikeana aikana. Myös järjestöt tarvitsevat tukea. Luottamus ja tunne oikeudenmukaisuudesta on keskeinen yhteiskunnan perusta.

Talouden rakennetta on toivottavaa edelleen monipuolistaa: kaikki vanhat menestystarinat eivät ole uusia menestystarinoita. Meillä ei ole yhtä uutta Nokiaa, mutta meillä on useita lupaavia kasvuyrityksiä. Koronkriisin jälkeen on toimialoja, joissa on työvoimapula. Pienenä avoimena vientivetoisena maana Suomessa on erityisen tärkeätä satsata koulutukseen ja osaamiseen. Siten pärjäämme kyllä.  

Arvoisa puhemies

Vaikka koronakriisi on vähentänyt tuotantoa ja kuluttamista dramaattisesti, edes tällä hetkellä emme ole ilmaston tai luonnonvarojen käytön kannalta kestävällä uralla. Valtio ei voi panostaa sellaisiin kohteisiin, jotka syventävät ilmastonmuutosta tai heikentävät biodiversiteettia tai vesistöjemme puhtautta. 

Luonto, metsät, järvet ja rantakalliot ovat osoittaneet ainutlaatuisuutensa, kun ihmiset kaikkialla Suomessa ovat suunnanneet ulos hakemaan hengähdyspaikkoja kriisin keskellä. Myös tulevilla sukupolvilla on oltava oikeus samaan. Vaikka edessä oleva taantuma on vakava, tarjoaa se meille mahdollisuuden katsoa talousjärjestelmäämme  ja talouden rakenteita uudesta näkökulmasta ja rakentaa siitä samalla inhimillisesti ja ekologisesti kestävämmän.    

Taloutta elvyttäviä investointeja tulee suunnata kestävää kasvua lisääviin hankkeisiin henkilöliikenneraiteisiin, pyöräilyyn ja kävelyyn. Pitkien etäisyyksien Suomessa kestävää liikkumista maan sisällä ja muualle Eurooppaan esimerkiksi yöjunalla on edistettävä. Menojen lisääntyessä on entistä tärkeämpää huolehtia laajasta ja kestävästä veropohjasta ja siirrettävä painopistettä ympäristölle haitallisen toiminnan verottamiseen, jotta ihmisistä voidaan pitää huolta jatkossakin. 

Arvoisa puhemies,

Yhteiskunnastamme on tullut esiin uusiakin puolia, monissa kouluissa ja työpaikoilla on tehty digiloikka niillä välineillä, jotka jo pitkään ovat olleet ulottuvilla. Osittaista etätyötä jatkossakin suosimalla voidaan säästää ruuhkassa kuluvaa aikaa ja turhia päästöjä.

Koronakriisi on osoittanut, että tutkimus ja tiede ovat koko yhteiskunnan etu, ja olemme huomanneet viimeistään nyt, että niihin kannattaa satsata mikäli haluamme varmistaa päivitetyn tiedon ja uusimmat ratkaisut. Turvallisen ja toimivan rokotteen nopea saatavuus on ratkaisevaa terveys- ja talouskriisistä ulospääsemiseksi. 

Hallitusohjelmassa on sovittu ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästä Suomesta, eikä tämä lupaus ole muuttunut.

Koronak­riisi tarjoaa mahdolli­suuden uudistaa talouden rakenteita inhimil­li­sesti ja ekologi­sesti kestävällä tavalla

Suomalaiset ovat sinnitelleet poikkeusoloissa. Epidemiaan on menehtynyt läheinen, muistisairas ei ole pitänyt hetkeen ketään kädestä kiinni, huoli kotona yksin pärjäilevästä lapsesta on suuri, epävarmuus toimeentulosta ja lainoista ahdistavat. Koronaepidemia ei kohtele kaikkia samoin tavoin.

Varovaisen hyviäkin uutisia on. Tähän asti koronaepidemian rajoittamistoimet ovat Suomessa onnistuneet varsin hyvin: pärjäämme vertailuissa tehohoitoon joutuneiden ja kuolleisuuslukujen osalta. Rajoitteet eivät ole olleet tiukimpia Euroopassa, koska ohjeet on otettu tosissaan ja toimimme riittävän ajoissa. Kevätauringossa on voinut ulkoilla, eikä oikeus oppimiseen ole lakannut.

Terveyskriisin ohella maailma on kuitenkin luisumassa taantumaan. Julkisen talouden näkymään ja taloudellisiin ennusteisiin sisältyy poikkeuksellista globaalia epävarmuutta. Arviot Suomen bruttokansantuotteen supistumisesta tänä vuonna vaihtelevat noin viidestä prosentista kolmeentoista riippuen siitä, kuinka nopeasti ja millä keinoin epidemia saadaan hallintaan.

Se, miten voimme minimoida sekä taloudelliset että terveydelliset haitat rokotteen saamiseen asti, esimerkiksi tartuntaketjuja tunnistamalla yksityisyyden suojaa kunnioittavalla mobiiliteknologialla ja testaamalla, voi ratkaista paljon.

Suomessa velkaantuminen on edelleen kestävällä tasolla. Nyt menoja lisäämällä autamme yhteiskuntaa pääsemään pahimmasta kriisivaiheesta yli. Pidämme huolta yrityksistä, työpaikoista, terveydenhuollosta ja kunnista, joissa verotulot ovat tippuneet ja investointi- ja palvelutarve jatkuu. Nyt kärsivät kaupungitkin, jotka normaalioloissa tuovat valtion verotuloja.

Vaikka edessä oleva taantuma on vakava, tarjoaa se meille mahdollisuuden katsoa talousjärjestelmää uudesta näkökulmasta.

Talouden rakenteita on Suomessa varaa monipuolistaa. Kaikki vanhat menestystarinat eivät ole uusia menestystarinoita. Meillä ei ole yhtä uutta Nokiaa, mutta meillä on useita lupaavia kasvuyrityksiä, jotka työllistävät lukemattomat määrät ihmisiä. Koronakriisin jälkeenkin on toimialoja, joissa vallitsee työvoimapula.

Pienenä avoimena vientivetoisena maana Suomessa on erityisen tärkeää satsata koulutukseen ja osaamiseen. Myös tutkimuksen ja tieteen rooli korostuu pandemian keskellä: turvallisen ja toimivan rokotteen kehittäminen on ratkaisevaa terveys- ja talouskriisistä ulospääsemiseksi.

Vaikka koronakriisi on vähentänyt tuotantoa ja kuluttamista dramaattisesti, emme ole vielä ilmaston ja ympäristön kannalta kestävällä uralla. Menojen lisääntyessä on entistä tärkeämpää ohjata verotuksen painopistettä ympäristölle haitallisen toiminnan verottamiseen, jotta ihmisistä voidaan pitää huolta jatkossakin.

Samalla taloutta vauhdittavia investointeja on suunnattava kestävää kasvua edistäviin hankkeisiin, kuten henkilöliikenneraiteisiin, pyöräilyyn ja kävelyyn. Pitkien etäisyyksien Suomessa tulee voida liikkua kuormittamatta ilmastoa. Myös yöjunayhteyksiä muualle Eurooppaan tulee edistää.

Luonto, metsät, järvet ja rantakalliot ovat osoittaneet ainutlaatuisuutensa, kun ihmiset kaikkialla Suomessa ovat suunnanneet ulos hakemaan hengähdyspaikkoja kriisin keskellä. Tulevillakin sukupolvilla on oltava oikeus samaan.

Blogiteksti julkaistu alunperin Vihreiden verkkosivuilla. 

Mari Holopainen ja Juhana Vartiainen: Miten maailma selviytyy koronaepidemiasta mahdollisimman vähäisellä inhimillisellä ja taloudellisella kärsimyksellä?

Vuosisatamme vaikein epidemia on mullistanut maailmaa hetkessä. Covid-19 on vaarallinen tauti, koska se tarttuu herkemmin ja väestöllä ei ole aiempaa immuniteettia tai rokotesuojaa, toisin kuin tutumpien influenssojen tapauksessa. Arviot kuolleisuudesta vaihtelevat. Imperial Collegen raportti arvioi infektiokuolleisuuden olevan 0,9 % (vaihteluvälillä 0,4%-1,4%).  

Covid-19-tartuntatauti muodostaa kaksi erilaista kriisiä, talouskriisin ja terveyskriisin, joita yritetään ratkoa erikseen. Taloustieteilijä, nobelisti Paul M. Romer esittää, että erilliset strategiat kriisin ratkaisemiseksi voivat olla keskenään ristiriitaisia. Siksi kriisin seuraukset voivat johtaa epäonnistumiseen pitkällä tähtäyksellä.

Kriisin tässä vaiheessa talous ja terveys näyttäytyvät monelle keskenään vastakkaisina tavoitteina. 

Jos halutaan katkaista viruksen leviäminen, on hyväksyttävä laajat taloudelliset menetykset, kun rajoittamistoimet estävät normaalin tuotannon ja vaihdannan. Jos taudin annettaisiin levitä ilman riittäviä sosiaalisen kanssakäymisen rajoitteita, päätyisimme herkästi Espanjan tai Italian kaltaiseen tilanteeseen, jossa terveydenhuollon ja sairaaloiden hoitokapasiteetti ylittyy, eikä riittävää hoitoa pystytä tarjoamaan sitä tarvitseville. Huolestuttavaa on, että useiden epidemiologian asiantuntijoiden ja Maailman Terveysjärjestö WHO:n arvioiden valossa ns. flatten the curve -strategia, jossa hyväksytään, että tauti pääsee hidastetusti leviämään, ei sekään välttämättä takaa tehohoidon kapasiteetin riittävyyttä. Se voi olla pitkäaikaisilta taloudellisilta ja terveydellisiltä vaikutuksiltaan vakava skenaario. 

Tehdyt liikkumista rajoittavat toimenpiteet ovat siis tarpeellisia. 

Sosiaalisen kanssakäymisen rajaaminen hidastaa tartuntatahtia, mutta samalla se lamauttaa erityisesti palvelutuotannon ja aiheuttaa massatyöttömyyttä. Inhimilliset seuraukset voivat myös olla kohtalokkaita, jos esimerkiksi perheväkivalta lisääntyy ja vanhukset joutuvat olemaan yksin karanteenissa kenties kuukausia. 

Vaikka talouden nousu- ja laskukausien tilastollinen yhteys kuolleisuuteen on monimutkainen, on mielestämme selvää, että suuret taloudelliset menetykset näkyvät ajan mittaan myös heikompana terveydenhoitona. Jos talous taantuu pitkäksi ajaksi, myös julkistalouden ja sitä kautta terveydenhoidon voimavarat kärsivät. Silloin meillä on entistä ankarampi resurssipula perushoidossa, erikoissairaanhoidossa, henkilöstössä, lääkkeissä. Sairaaloissa ei olisi samanlaista kapasiteettia antaa kehittyneitä syöpähoitoja. Perusterveydenhoito saattaa hankaloitua. Oikeus elämään vaarantuu myös, jos talous pääsee perustavanlaatuisesti romahtamaan. 

Emme siis taistele ainoastaan koronavirusta, vaan myös sen mittavia talousvaikuksia vastaan rahavirtojen ja liike-elämän ollessa käytännössä pysähdyksissä. Miljardienkaan kysyntäelvytyspaketit eivät riitä talouden pelastamiseksi, jos palveluiden ja tavaroiden tuottaminen eli talouden tarjontakapasiteetti on estynyt. Nykytilanteen pitkittyminen potentiaalisesti jopa useilla kuukausilla voi johtaa taloudelliseen katastrofiin.

Siksi strategian on oltava tasapainoinen. Miten koronaepidemiasta voitaisiin selviytyä mahdollisimman vähällä inhimillisellä ja taloudellisella kärsimyksellä?  On välttämätöntä arvioida, kansainvälisiin esimerkkeihin ja päivittyvään tutkimustietoon nojaten, mitkä epidemian hillitsemisen ajalliset skenaariot ja keinot olisivat kaikkein tehokkaimpia. 

Eri maiden tutkijapiireissä on selvästi saanut suosiota käsitys, jonka mukaan alkuvaiheen rankkojen rajoitustoimien jälkeen kannattaa siirtyä taktiikkaan, jossa elämää ja taloutta vähittäin normalisoidaan, samalla kun käytetään määrätietoisesti testausta tartuntaketjujen jäljittämiseen. Tämän puolesta on puhunut alussa mainitsemamme talousnobelisti Paul Romer, ja siitä keskustellaan esimerkiksi ruotsalaisten huipputaloustieteilijöiden Ekonomistas-palstalla . Tällaiseen agressiiviseen ”testaa-jäljitä”-lähestymistapaan on perustunut myös Aasian maiden tähänastinen onnistuminen viruksen rajoittamisessa.

Suomessa on todettu, ehkäpä tässä vaiheessa realistisesti, että riittävää testauskapasiteettia ei ole, vaikka sitä nostetaankin. Testaustekniikat kehittyvät kuitenkin koko ajan.  Tiukat rajoitustoimet olisi nähtävä siten, että niiden aikana valmistaudutaan seuraavaan vaiheeseen. Voisiko siis kehittynyt testaus ja tartuntaketjujen agressiivinen jäljitys olla seuraavan vaiheen taktiikka, aina siihen asti kun toimiva lääke tai rokote on käytössä? Tämä mahdollistaisi vähittäin mahdollisimman monen ihmisen paluun työelämään. Saksa ilmoitti juuri, että se siirtyy epidemian hillitsemisen strategiasta epidemian pysäyttämiseen, ja aikoo nostaa testauskapasiteettiaan ainakin 200 000 testiin päivässä huhtikuun loppuun mennessä, meillä tämä tarkoittaisi 13 000 testiä päivässä. Ketkä tarttuisivat Suomessa tähän haasteeseen? 

Meidän on myös mietittävä, miten voimme parhaiten käyttää digitaalisen maailman työkaluja tartuntaketjujen jäljittämiseen. Kiinan kaltaisessa autoritaarisessa maassa voidaan suoraviivaisesti seurata ja kontrolloida ihmisten liikkumista ja eristää maan osia. Mutta meidänkin perustuslakiemme puitteissa olisi mietittävä, miten voisimme käyttää lähes kaikkien taskuissa liikkuvia älylaitteita koronakriisin selättämiseen. 

Lisäksi teknologia kehittyy nopeasti kun kriisi on globaali ja yhteinen. Suomessakin on uutisoitu kehitteillä olevasta uudesta vasta-ainetestistä, jonka avulla voidaan identifioida myös viruksen sairastaneet ja vastustuskyvyn muodostaneet henkilöt. Pienenä, teknologiaintensiivisenä maana Suomella on mahdollisuudet ottaa kaikki parhaat keinot käyttöön.

 

KTM Mari Holopainen on Vihreiden kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen

VTT Juhana Vartiainen on ekonomisti, Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja

Kuva: Eduskunnan kuvapalvelu

Varhais­kas­vatus on tasaver­tainen osa koulutus­polkua – ei bisnes

Kuva: Susanna Kekkonen

Sanna Marinin hallitusohjelmassa halusimme nostaa esiin, että koulutus on perusta, joka takaa jokaiselle yhdenvertaiset mahdollisuudet. Tasavertainen opetus on paras turva syrjään jäämistä ja näköalattomuutta vastaan.

Oli hieno hetki, kun uudella kokoonpanolla eduskunnassa palautimme kaikkien lasten oikeuden varhaiskasvatukseen ja yli 3-vuotiaiden pienemmät ryhmäkoot koko Suomeen. Kokeilu viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta jatkuu ja sitä laajennetaan.

Hallitusohjelmassa on päätetty selvittää, voidaanko voitontavoittelun rajoittaminen perusopetuksen tavoin ulottaa varhaiskasvatukseen, koska varhaiskasvatuksen merkitys osana oppimisen polkua tunnistetaan yhä vahvemmin. Myös Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on nostanut jo pidemmän aikaa esiin periaatteellisen kysymyksen siitä, miksi voitontavoittelu julkisilla rahoilla on mahdollista opetuksessa.

Yksilötasolla valintoja päiväkotipaikoista tehdään etenkin sen mukaan, mitä on saatavilla lähellä kotia. On vaikea nähdä, miksi pääosin julkisesti rahoitetussa varhaiskasvatuksessa ns. ”voittoja” ei kotiuteta takaisin päiväkotien omaan toimintaan kuten kaiken muun koulutuksen, säätiöpohjaisten yliopistojen ja korkeakoulujen kohdalla toimitaan, vaan yhä enenevässä määrin pääomasijoittajille.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisten osalta palkkaerot ovat merkittäviä erilaisten työehtosopimusten myötä: palkka on keskimäärin pienempi yksityisissä päiväkodeissa julkisiin verrattuna. Haasteena on, että koska henkilöstökustannukset ovat suurin kuluerä, kulut on pyrittävä pitämään mahdollisimman matalina ja tehtävänkuva laajenee usein varhaiskasvatuksen ulkopuolelle esimerkiksi puhtaanapitoon.

Varhaiskasvatuksen ja ammattilaisten kannalta suunta kohti lasten sivistyksellisia oikeuksia – eikä enää vanhempien työssäkäynnin mahdollistavaksi sosiaalipalveluksi – on perusteltu. Varhaiskasvatusta tulisi kohdella täysin tasavertaisena osana lapsen muuta koulutuspolkua. Varhaiskasvatuksen asema tarvitsee muutosta ja mallia muutokseen kannattaa hakea peruskouluista, ei palvelusetelimarkkinan kasvun kautta, josta Suomessa kyllä on jo kokemuksia.

Helsingissä valtuusto on hyväksynyt lähipäiväkotiperiaatteen. Se toimii toteutuessaan lähikoulun kaltaisena lupauksena, jotta ihan jokainen lapsi saa varhaiskasvatuspaikan läheltä kotoaan. Lisäresursseja tulee tarjota erityistä tukea tarvitseville päiväkodeille enemmän sosioekonomisin perustein kuten kouluissa.

Yksityisten varhaiskasvatuksen ketjujen yleistymisen edistämisen sijaan joustavia säätiö- tai yhdistysmalleja voitaisiin soveltaa varhaiskasvatukseen oman opetuksen ohella. Säätiöpohjaisten mallien vahvistamisesta hyötyisivät myös varhaiskasvatuksen pienet yhdistysmuotoiset toimijat ketjujen sijaan. Nämä toimenpiteet toisivat varhaiskasvatusta taas askeleen lähemmäksi muiden koulutustasojen nauttimaa arvostusta.

Blogi julkaistu alunperin Vihreiden nettisivuilla.

Helsingin Uutisten kolumni: Osaaminen on Helsingin paras investointi

Kuva: Martiina Woodson

Aiemmassa elämässä ehdin jo melkein kyllästyä innovaatio-sanaan. Vajaa vuoden kokemus eduskunnasta saa nopeasti ikävöimään sitä, että edes pieni osa tästä keskustelusta ja start-up-pöhinöistä rantautuisi Arkadianmäelle. Tarve monipuolisemmalle elinkeinorakenteelle on todettu, mutta politiikkatoimet ovat aivan liian hitaita. ”Suomi on vientivetoinen maa” on slogan, jonka täällä kuulee usein. Harmittavan usein tällä tarkoitetaan sitä, että mikään ei saisi muuttua. Samoin vetoamalla mystiseen ”elinkeinoelämään” saatetaan vaatia edustajan suulla tiettyä säilyttävää toimenpidettä, vaikka elinkeinoelämä rakentuu monenlaisista tarpeista ja tulevaisuuden näkymistä. Olen huolissani tästä, koska mikäli jäädään muljumaan siinä kuvitelmassa, että nykyistä yritysrakennetta tulee suojella, eduskunnan toimenpiteet ja investointikohteet eivät tule kohdentumaan hyvinvointia turvaavalla tavalla.

Talouspolitiikan arviointineuvosto, Suomen Pankki ja elinkeinojen rakennetta tutkivat tahot ovat tuoneet esiin, että tärkeimpiä politiikkatoimia ovat koulutusinvestoinnit ja osaamispohjaisen kasvun tukeminen. Suurin osa tulevista työpaikoista tulee syntymään aloille, joissa tarvitaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tarjoamaa koulutusta. Siksi olemme nyt päättäneet oppivelvollisuuden pidentämisestä, ja ammatillisten oppilaitosten resurssikriisiä korjattiin ja korkeakoulutuksen rahoitusta nostettiin hieman. Helsingin ja kasvukeskusten osalta tulisi tarjota myös riittävä määrä lukiokoulutusta ja korkeakoulutuksen aloituspaikkojen osalta tarvitaan merkittävä lisäys.

Tavoitteena tulee olla osaamispohjaisen ja kestävän tuottavuuskasvun edistäminen. Helsinki on tässä onnistunut varsin hyvin. Nyt on tärkeää luoda nopeat väylät työllistyä ja hyvä elinympäristö tänne muuttaville. Lakiin ja asetuksiin voi suhtautua uhkana tai mahdollisuutena. Globaalia materiaalien kulutusta tulee leikata vähintään puoleen nykyisestä tasosta. EU:n koneisto on saanut kohtuullisen nopeasti käännettyä katsetta kestävän kehityksen rahoitusta kohti Green Dealin avulla. Kiertotalous esimerkiksi luo uutta työtä ja liiketoimintaa. Ekologinen jälleenrakennus tarkoittaa, että kaikki samat työpaikat eivät säily, mutta tilalle tulee uusia, kun tartumme niihin.

Mari Holopainen, vihreiden kansanedustaja

 

Kolumni on julkaistu alunperin Helsingin Uutisissa 26.2.2020. 

Supersankareita ja kaveritaitoja – varhaiskasvatus tasavertaiseksi osaksi lapsen koulutuspolkua

Varhaiskasvatuksen merkitys lapsen, perheiden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin ja pärjäämisen kannalta nousee esiin Instagram-virrassani. Helsingin päiväkotien päivityksissä näkyy askartelua, ulkoleikkejä, nallen ja supersankarin roolivaatteita, on ajan ja avaruuden opettelua. Toiminta rakentuu suunniteltujen tavoitteiden kuten liikkumisen, luetun ymmärtämisen ja kaveritaitojen pohjalle. Kun lapseni päiväkodissa opeteltiin viikoittain tunnetaitoja, tuli mieleeni sama kysymys, jonka tuttavani nosti esiin katsellessaan lapsensa esikouluryhmän ohjelmaa: saisimmeko myös me aikuiset palata eskariin? Niin keskeisiä asioita voisi oppia esimerkiksi ryhmässä toimimisen kannalta.

Ei leikkirahaa

Samaan aikaan puhutaan varhaiskasvatuksen haasteista, jopa kriisistä. Ne nousivat laajaan julkiseen keskusteluun työntekijöiden resurssien ja työolojen riittämättömyyttä korostavan Vain kaksi kättä -liikkeen myötä, ja muutama vuosi sitten parempia palkkoja naisvaltaisille aloille vaativan Ei leikkirahaa -liikkeen ansiosta. Olin mukana muutaman vihreän valtuustokollegan ja lasten kanssa mielenilmauksessa Senaatintorilla, jossa huudettiin ”ei leikkirahaa”. Ei leikkirahaa -liikkeen viestinä oli ”työ on tärkee, palkka on törkee!”. Mieleenpainuvaa oli, kun puoli vuotta myöhemmin kärräilin alle kaksivuotiasta lastani tyhjän, lähes aution Senaatintorin poikki ja hämmästykseni rattaista alkoi kuulua sama rytmikäs ”ei leikkilahaa, ei leikkilahaa” -huuto. Hänelle tila palautti mieleen tämän huudahduksen, vaikka tuskin sen merkitystä.

Vaikuttaminen kannattaa. Tässä hallitusohjelmassa halusimme nostaa esiin, että koulutus on perusta, joka takaa jokaiselle yhdenvertaiset mahdollisuudet. Se on paras turva syrjään jäämistä ja näköalattomuutta vastaan. Oli hieno hetki, kun uudella kokoonpanolla eduskunnassa pystyimme hetki sitten palauttamaan edellisen hallituksen heikennykset: kaikkien lasten oikeuden varhaiskasvatukseen ja yli 3-vuotiaiden pienemmät ryhmäkoot koko Suomeen. Kokeilu viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta jatkuu ja sitä laajennetaan.

Varhaiskasvatuksen “voitot” tulisi sijoittaa takaisin toimintaan

Kuitenkin vain oikein resursoitu ja suunniteltu varhaiskasvatus tuottaa toivottuja yksilötason ja yhteiskunnallisia tuloksia. Ratkaisuja kuntien rahapulaan on haettu useissa kunnissa ulkoistamalla varhaiskasvatuspalveluja yrityksille esimerkiksi palvelusetelimallin avulla, mikä on johtanut päiväkotiketjujen yleistymiseen. Keskeisten julkisten palvelujen yksityiseen tuotantoon liittyy kuitenkin myös haittapuolia. Esimerkit vanhusten hoivapalveluista ja lastensuojelusta ovat hälyttäviä. Henkilöstökustannukset ja muut kulut on pidettävä mahdollisimman matalina. Varsin laajasti hyväksytty asenne rahalliseen voitontavoitteluun lasten ensimmäisten vuosien avulla lienee tulosta varhaiskasvatuksen hahmottamisesta jokseenkin erillisenä osana lapsen muuta opinpolkua. Tämä aiheuttaa myös erilaista palkkatasoa työehtosopimusten myötä: palkka on keskimäärin pienempi yksityisissä päiväkodeissa julkisiin verrattuna.

Varhaiskasvatuksen merkitys osana oppimisen polkua tunnistetaan yhä vahvemmin ja siksi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on nostanut esiin periaatteellisen kysymyksen siitä, miksi voitontavoittelu julkisilla rahoilla on mahdollista opetuksessa. Vaikka yksilötasolla valintoja päiväkotipaikoista tehdään sen mukaan, mitä on saatavilla, on vaikea nähdä, miksi pääosin julkisesti rahoitetussa yksityisessä varhaiskasvatuksessa ”voittoja” ei kotiuta takaisin päiväkotien omaan toimintaan kuten kaiken muun koulutuksen, säätiöpohjaisten yliopistojen ja korkeakoulujen kohdalla toimitaan. Hallitusohjelmassa onkin päätetty selvittää, voidaanko voitontavoittelun rajoittaminen perusopetuksen tavoin ulottaa varhaiskasvatukseen.

Yksityisten varhaiskasvatuksen ketjujen yleistymisen edistämisen sijaan joustavia säätiö- tai yhdistysmalleja voitaisiin soveltaa varhaiskasvatukseen omien palveluiden ohella. Säätiöt ovat yleinen tapa järjestää yleishyödyllistä toimintaa. Näin toimitaan myös Helsingissä yksityiskouluissa, koska laki ei salli voitonjakamista ulos omistajille tai ulkopuolisille sijoittajille, vaan tuotot palautetaan takaisin lasten hyväksi tehtävään toimintaan. Säätiöpohjaisten mallien vahvistamisesta hyötyisivät myös varhaiskasvatuksen pienet yhdistysmuotoiset toimijat.

Lähipäiväkoti taattava

Helsinki sai tunnustuksen vuoden 2019 varhaiskasvatuskuntana. Pääkaupungissa varhaiskasvatus toteutetaan edelleen pääosin julkisin palveluihin ja tyytyväisyys palveluita kohtaan on hyvällä tasolla. Kaupunki on tehnyt oikeita toimia: ryhmäkokoja ei ole kasvatettu eikä varhaiskasvatusoikeutta rajattu niiden mahdollistavien lakimuutostenkaan aikana. Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä on mahdollista tukea lisää niin vanhempien kuin työntekijöiden kannalta. Ja jos muut alat tarjoavat paremmat edellytykset tulla toimeen, nousee alanvaihtajien määrä.

Muita konkreettisia toimia Helsingin varhaiskasvatustilanteen helpottamiseksi ovat lähipäiväkotitakuun toteuttaminen, jotta ihan jokainen lapsi saa varhaiskasvatuspaikan läheltä kotoaan sekä lisäresurssien tarjoaminen erityistä tukea tarvitseville päiväkodeille. Erityistarpeiden tukeminen on hoidettava lainsäädännön avulla kuntoon. Nämä toimenpiteet toisivat varhaiskasvatusta taas askeleen lähemmäksi muiden koulutustasojen nauttimaa arvostusta.

Mari Holopainen
kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja

Kirjoitus julkaistu alunperin Helsingin Vihreiden verkkosivuilla.

HS mielipide: Korkeakoulujen aloituspaikkoja tarvitaan lisää siellä, missä kysyntä on suurinta (Mari Holopainen ja Inka Hopsu)

Aloituspaikkojen vaje koskettaa erityisesti Uuttamaata.

SUOMI on putoamassa huolestuttavasti osaamisessa. Joulun alla Suomen Pankki muistutti tiedotteessaan, että jo kymmenen vuoden ajan työn tuottavuuden kehitys on ollut heikkoa ja nuorten aikuisten koulutustaso on laskenut.

KORKEAKOULUTETTUJEN nuorten aikuisten osuus on Suomessa (41 prosenttia) alle Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) keskiarvon (44 prosenttia). 1970-luvun lopulla syntyneet saattavat jäädä korkeimmin koulutetuksi ikäluokaksi, vaikka suunnan pitäisi olla täysin toinen. Tulevaisuuden työpaikat vaativat korkeaa osaamista. Yrityksiltä tulee palautetta osaavan henkilöstön puutteesta jo nyt.

Osaamisen ennakointifoorumin mukaan vuosina 2017–2035 tarvitaan 1,15 miljoonaa uutta työntekijää. Heistä yli puolet tarvitsee korkeakoulutuksen. Uusissa syntyvissä työpaikoissa korkeasti koulutettujen tarpeen on arvioitu nousevan jopa 75 prosenttiin.

Digitalisaatio, globalisaatio, väestörakenteen muutos, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos muuttavat radikaalisti työmarkkinoita. Kestävän kehityksen edistäminen tarvitsee osaamispohjaisia ratkaisuja.

HALLITUSOHJELMASSA tarve on tunnistettu. Tavoitteena onkin nostaa korkeakoulutettujen määrä 50 prosenttiin nuorista aikuisista vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 8 000 korkeakoulututkintoa lisää vuodessa. Siis kokonainen uusi korkeakoulu.

Aloituspaikkojen vaje koskettaa erityisesti Uuttamaata, jossa väestönkasvu on merkittävintä ja suhteessa suoritettuihin ylioppilastutkintoihin aloituspaikkojen alitarjonta suurin. Odotusajat opintojen käynnistymiseen venyvät, kielitaitoiset päätyvät maailmalle opiskelemaan, ja moni jää sille tielle. Uusiin aloituspaikkoihin on varattava riittävä uusi rahoitus.

Investoiminen osaamiseen on parasta elinkeinopolitiikkaa. Viimeaikainen vauhti Suomessa ei ole kuitenkaan päätä huimannut. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitus (TKI-rahoitus) laahaa myös jäljessä.

KASVUA tarvitaan julkisen rahoituksen kautta. Kaikki alat tai tutkimus eivät ole yritysvetoisia. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuus suhteessa bruttokansantuloon (bkt) on laskenut 2010-luvulla, ja olemme noin 2,7 prosentin bkt-osuudella jäljessä Euroopan keskiarvosta. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksessa tarvitaan kunnianhimoa maan kilpailukyvyn, innovaa­tioiden ja esimerkiksi ilmastoratkaisujen edistämiseksi. Työllisyysvaikutuksiakaan ei saa unohtaa.

Mari Holopainen, kansanedustaja (vihr), Helsinki

Inka Hopsu, kansanedustaja (vihr), Espoo

Kirjoitus julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 28.12.2019. 

The Global Green Movement is spreading – and the need for it is greater than ever

Kuva: Susanna Kekkonen

This past weekend Green parties from across Europe gathered together in Tampere, Finland for the 30th European Green Party Council. The Green movement is spreading. Within the past year, we have witnessed several green victories across Europe, which demonstrates the urgent call for new policies to fight back some of the greatest challenges of our time.

Ecosystems and life itself are being threatened around the globe. Minister of Economy and Innovation of Lithuania and Commissioner-designate for Environment and Oceans, Virginijus Sinkevičius, took part in the council meeting and underlined the importance of biodiversity at the core of achieving the Sustainable Development Goals (SDGs). We are at the edge of the 6th mass extinction, and sufficient action is not implemented. According to the Circular Gap Report of 2019, the world economy is only 9 percent circular. We must transform the current economic system to protect our nature from the harmful impacts of resource extraction and greenhouse gas emissions.

Environmental challenges, their root causes and consequences, transcend the traditional borders of nation states and require strong international and multilateral cooperation. The Green movement takes into account the need for an inclusive approach that brings together local and global as well as public and private actors from all continents. I was encouraged and inspired to meet colleagues from Kenya and Uganda to discuss the small but growing importance of the green movement in Africa. We need to make sure all continents are fully included in the decision-making processes regarding climate action and biodiversity.

Furthermore, empowerment and participation of women and girls in policy formulation is crucial. Inter-Parliamentary Union has estimated that globally an average of approx. 25 percent of seats in national parliaments and governments are held by women. Perhaps somewhat surprisingly, the figure is not much higher within the EU – only 31.5 in 2019 as estimated by Eurostat. Marginalised groups often have the smallest carbon footprint but suffer the most from the effects of climate change and loss of biodiversity. A strong feminist agenda is absolutely pivotal in finding climate policy solutions that are fair for all regardless of their gender or social, cultural, or financial background.

In recent years, we have witnessed a wave of young people devoting their time and effort to the battle for environmental justice. Greta Turnberg has become somewhat of a global phenomenon and has encouraged countless youth to demand urgent climate action from their governments. It is our duty to hear these voices. It is our duty as decision-makers to ensure that our children and grandchildren are able to pursue their dreams in socially, ecologically, and financially sustainable societies. Maintaining a strong welfare society and stopping the environmental crisis are not exclusive goals. We must achieve both.

The need for a united movement is as timely as ever as we celebrate the 30th anniversary of the fall of the Berlin wall. A global Green New Deal is inevitable to ensure that no one will be left behind. The Global Greens is a worldwide partnership of Green parties, movements, environmental actors, organisations, and individuals committed to achieving fairer and more sustainable societies for all. I wholeheartedly wish all of us will join in this common endeavour.

 

Mari Holopainen

Member of parliament, Greens in Finland

 

Blogi julkaistu alunperin Vihreiden naisten verkkosivuilla.

Kansalai­sa­loite kaivoslaista on Suomen luonnon puolella

Ihmisten huoli Suomen heikosta kaivostoimintaa koskevasta lainsäädännöstä on perusteltu. Ei ole kyse vain Talvivaarasta.

Luonnonvarojen kulutus kasvaa ja biodiversiteetti heikkenee. Brasialian sadametsien tuhon myötä käytössä olevan globaalin markkinamekanismin heikkoudet ympäristön kannalta ovat tulleet karulla tavalla esiin. Kaivainnaisten osalta vaikutukset  biodiversiteetille ovat merkittäviä.

Kaivosteollisuus ja louhinta kuuluvat viiden merkittävimmän syyn joukkoon lajien uhanalaisuuden taustalla. Vesistö- tai ympäristöpäästöille ei myöskään ole markkinahintaa, joka säätelisi päästöjä. Kaivostoiminta aiheuttaa jo nyt 75 prosenttia Suomen koko jätemäärästä ja on suurin yksittäinen jätteenaiheuttaja Suomessa. Hapan sivukivi jää ympäristöön. Vesistöjen suojelun on oltava yksi valvonnan prioriteeteista. Olemme sitoutuneet siihen, että vesistöjen tila ei heikenny.

Tukesin tietojen mukaan Suomen pinta-alasta on varattu peräti kuudesosa pääasiassa kansainvälisille kaivosyrityksille. Tämä on valtava alue ja ulottuu luontomatkailun kannalta arvokkaisiin kohteisiin myös Lapissa ja Saimaalla. Toistaiseksi kaivosyhtiöillä on mahdollisuus varata alueita itselleen lähes varauksettomasti jopa 17 vuodeksi, ja uusia varaushakemuksia tulee tällä hetkellä lähes päivittäin. Varauskäytännön muuttamiseksi on aito paine, sillä maa- ja vesialueiden omistajille ja elinkeinonharjoittajille aiheutuu pitkäaikaista epävarmuutta alueen käyttömahdollisuuksista, mikä estää vaihtoehtoisia investointeja.

Suomessa voimme hoitaa lainsäädäntömme kuntoon. Nyt lähes 60 000 allekirjoittajaa on sitä vaatinut. Vastuu on maamme nykyisellä hallituksella ja eduskunnalla. Jos emme pysty ennakoimaan ja hoitamaan reunaehtoja ja ympäristövastuuta kuntoon, voimme vain arvailla seurauksia. Entä jos mineraalien kysyntä kasvaa niin voimakkaasti, että merkittävä osa Suomen verrattain köyhistä mineraaliesiintymistä ja pinta-alasta raivataan kaivosteollisuuden käyttöön. Euroopan ja Kanadan yhteisen vapaakauppasopimuksen CETA:n voimaantulo luo kiirettä lainsäädäntöuudistukselle.

Pidän aloitteessa esitettyä ajatusta ylisukupolvisuudesta mainiona. Kaivannaisten arvosta osa kuuluu valtiolle, joka voi sijoittaa varoja korjaamaan väistämättömiä ympäristövaikutuksia Norjan öljyrahaston tapaan.

Suomen on kiireellisesti muodostettava kokonaiskuva kaivosalan ekologisista, taloudellisesta, sosiaalisista vaikutuksista. Ehtyvien luonnonvarojen ja kaivosmineraalien äärellä meillä on toistaiseksi ratkaisematon ongelma käsissämme. Tarvitsemme ympäristönsuojelua, teknologiaharppauksen ja vaihtoehtoisia materiaaleja nopeasti. Uutta innovaatiotoimintaa on meneillään esimerkiksi suola-akkujen osalta. Tutkimuksellekin on sijaa.

Kansalaisaloite tulee kirittämään lainvalmistelua ja useat aloitteen tavoitteet ovat yhteensopivia hallitusohjelman tavoitteiden kanssa:

  • Kaivostoimintaa ei tule sallia arvokkailla luontoalueilla.
  • Yhteiskunnan kokonaisetua ja muiden elinkeinojen vertailua arvioidaan paremmin.
  • Valtauskäytäntöä muutetaan. Yhteiskunnan kokonaisetua arvioitava jokaisen hankkeen kohdalla.
  • Kunnilla tulee olla oikeus sanoa ei kaivostoiminnalle alueellaan ja maanomistajien oikeuksia vahvistetaan.
  • Kaivannaisista tulee maksaa yhteiskunnalle kunnolliset korvaukset louhintamaksun ja mineraaliveron muodossa. Maksuja ohjataan rahastoon, jolla korjataan ympäristövahinkoja. Vakuudet ympäristövahinkojen, konkurssien ja jälkitöiden varalle säädetään riittäväksi.
  • Ympäristöministeriön alla toimiva ympäristölupaviranomainen toimii jatkossa kaivosasioiden lupa- ja valvontaviranomaisena.

Teksti julkaistu alunperin Vihreiden verkkosivuilla. 

« Older posts Newer posts »

© 2025 Mari Holopainen

Theme by Anders NorenUp ↑