Tänään kävimme kaupunkisuunnittelulautakunnassa läpi suunnitelmaa elävöittää Senaatintorin kupeessa olevia Torikortteleita. Kävelykeskusta laajenee, kun Katariinankatu muutetaan kävelykaduksi. Senaatintorin eteläpuoli vapautetaan myös jalankulkijoille ja autokaistojen tilalle tulee mm. terasseja. Yksi merkittävä piirre suunnitelmassa on se, että Torikorttelien sisäpihat avataan ja saadaan näin lisätilaa kahviloille, liikkeille, näyttelyille ym. tiloille. Helsingin arvokkaasta keskusta-alueesta päästään nauttimaan paremmin.
Tekijä: mari.holopainen (Page 17 of 17)
Kaupunginvaltuusto teki mieltä lämmittävän palautuspäätöksen 13.5. kokouksessa. Palautuksessa vaadittiin joukkoliikenteen opiskelija-alennuksen ulottamista myös ulkomaisille vaihto-opiskelijoille. Valtuusto oli melko yksimielinen: ehdotusta vastustivat vain muutamat kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajat. Helsingin kaupungin käytäntö, joka on vaatinut kotikuntaoikeuden alennuksen myöntämiseen, on ulottanut alennusoikeuden vain hyvin harvalle ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle. Erittäin myönteinen päätös, jonka avulla Helsinki voi entistä paremmin olla tavoitteensa mukaisesti ’opiskelijoiden kaupunki’.
Kaupunkisuunnittelulautakunnan huomisessa kokouksessa käsitellään Pohjois-Vuosaaren Mustavuoren aluetta. Kävelin sunnuntaina alueen läpi. Ulkoilijoita oli erittäin runsaasti: yhden hiihtäjän hävitessä näkyvistä horisonttiin ilmestyi seuraava. Kaavan toteutuessa nykyisellään muutamien pientalojen alle jäisivät tuhansien helsinkiläisten lenkkeily-hiihto- ja retkeilymaastot. Vaikka Vuosaaressa on laskennallisesti enemmän puistoalueita kuin Helsingissä keskimäärin, on alueelle viime vuosina rakennettu runsaasti. Lisäksi puistoalueiden keskiarvon tarkastelu sisältää mm. keskustan palveluineen, jota ei ole mielekästä vertailla Helsingin kaukaisimpien raja-alueiden kanssa, joissa luonnonläheisyys on alueelle muuton valintakriteerinä kulttuuri- ja muiden palveluiden ollessa vähäisempiä.
Tämän illan kaupunginvaltuuston kokouksessa puolueiden taloutta koskevissa linjapuheissa toistuu huoli talouden nopeasta kurjistumisesta. Helsingin verotulojen arvioidaan tämän hetkisten laskelmien mukaan pienenevän yli 200 miljoonaa euroa vuonna 2009. Käytännössä suurempi osa investointeja tullaan rahoittamaan lainarahalla. Talouden elvyttämiskeinoina on mainittu useasti mm. välttämättömien investointien aikaistaminen, kaupungin palvelurakenteiden uudistaminen, prosessien tehostaminen mm. sähköisiä palveluita parantamalla sekä myös mahdollinen kunnallisveroprosentin nostaminen. Taantumasta selviämisen lisäksi katseet on käännettävä pidemmälle tulevaisuuteen. Vanhentuvia rakenteita ei kannata tekohengittää. Kestävään kehitykseen, mm. matalaenergiarakentamiseen ja joukkoliikenteeseen investoiminen, myös taantuman aikana, maksaa itsensä takaisin.
Eilen keskiviikkona kokoontui valtuusto toisen kerran ja tänään 29.1. oli uuden kaupunkisuunnittelulautakunnan toinen kokous. Esillä oli kiistanalainen ja paljon kritiikkiä herättänyt Munkkiniemeen kaavailtu vesigolfharjoittelurata. Ehdotus paikasta uimarannan läheisyydessä on vaihtunut Lankiniemeen, joka on virkistyskäytössä oleva metsäinen niemi ja jonka rantaa pitkin kulkee kevyen liikenteen reitti. Mielestäni järjetön paikka hankkeelle, jonka pitäisi olla (jos sellainen halutaan toteuttaa) jossain missä ihmisvirtoja jo valmiiksi liikkuu, ja jonne on mahdollista päästä helposti myös joukkoliikennettä käyttäen. Radalta tuskin voitaisiin estää golfpallojen satunnaista lentelemistä rantaan ja mahdollisia vaaratilanteita kulkijoille. Hankkeen kysyntä ja kannattavuus epäilyttävät myös jopa harrastajia. Hanketta käsitellään seuraavan kerran kahden viikon päästä.
Uudet kaupunginvaltuutetut aloittivat tehtävänsä vuodenvaihteen jälkeen. Ensimmäinen valtuustokokous pidettiin tänään keskiviikkona 14.1.2009. Vaalien jälkeen on jaettu luottamustehtävät. Minut valittiin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäseneksi ja Helsingin Vihreän valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajan tehtävässä tulen mm. osallistumaan kaupunginhallitusryhmän valmistelukokouksiin. Uskon, että molemmissa pesteissä näkee ja oppii laajasti, ja pystyy vaikuttamaan tärkeisiin asioihin.
Vaalihuoneistot ovat auki klo 2o asti kotiasi lähellä. Äänestyspaikkasi löydät näppärästi hakukoneesta http://www.navici.fi/vrk/ ja mukaan tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen. Vaikka ilma näyttää edelleen kehnolta, niin tänään on todella tärkeää äänestää, sillä Helsingin seuraava valtuusto tekee päätöksiä mm. ruuhkamaksuista, opetusryhmien koosta, lastenhoidon tulevaisuudesta, keskustakirjastosta, pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä, graffitipolitiikasta, liikuntapaikkojen saatavuudesta, kaupunkipyöräilystä ja uusista ratikka- ja metrohankinnoista vain muutamia mainitakseni!
Keskustelutilaisuus: Näin tehdään ilmastotekoja!
Olen mukana Vihreiden ilmastoryhmän järjestämässä keskustelutilaisuudessa aiheesta: Miten pääkaupunkiseudun päästöjä vähennetään? Tervetuloa kuuntelemaan ja
Mari Holopainen 146
Vaalipäivä sunnuntai 26.10.2008
Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna kello 9-20. Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeutetulle ennen vaaleja postitettuun ilmoituskorttiin.
Ennakkoäänestys kotimaassa 15.-21.10.2008
Käy äänestämässä ennakkoon! Aukioloajat ja ennakkoäänestyspaikat Helsingissä: http://192.49.229.35/K2008/s/aanpkat/kupaik_helsinki.html
Ennakkoäänestys ulkomailla 15.-18.10.2008
Ulkomaan ennakkoäänestys tapahtuu Suomen edustustoissa ja niiden toimipaikoissa ja suomalaisissa laivoissa.
Tervetuloa Vihreiden kunnallisvaalikampanjan avajaisiin perjantaina 3.10. Kampin keskukseen! Ohjelmaa Kampissa on koko päivän: musiikkia, haastatteluita ja Vihreiden ehdokkaita.