Viime vuosina olemme nähneet maailmanlaajuisen nationalistisen oikeistopolitiikan nousun, joka peräänkuuluttaa rajojen sulkemista, vetäytymistä kansainvälisistä kauppasopimuksista ja eroa taloudellisista yhteisöistä. Tämä siitä huolimatta, että kansainvälinen taloudellinen yhteistyö yhdessä teknologian kehityksen kanssa on vähentänyt köyhyyttä ja nostanut elintasoa.
Miksi tästä huolimatta niin monet ovat vakuuttuneita siitä, että meidän on tehtävä täyskäännös poispäin globaalista yhteistyöstä? Vaikka taloudellinen hyvinvointi on kasvanut valtavasti, kasvu ei ole jakautunut tasaisesti. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, joissa olemme nähneet kansanäänestyksen Brexitin puolesta ja protektionistisen kauppapolitiikan nousun, tuloerot ovat kasvaneet ja keskiluokan elintaso on jo pitkään matanut paikallaan kansantalouden kasvusta huolimatta.
Maailmanlaajuinen toimintaympäristömme muuttuu valtavan nopeasti. Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat päivä päivältä näkyvämpiä, teknologia kehittyy, taloudellisen vallan tasapaino siirtyy maiden välillä ja muuttoliikkeet kasvavat poliittisten kriisien ja demografisten trendien seurauksena. On hyvin vaikea hahmottaa, miten kaikki nämä muutokset vaikuttavat meidän ja lastemme elämään. Tuntuisi ehkä turvalliselta vetäytyä ja sulkea ne ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan estä hyökyjä vyörymästä rannoillemme.
Muutokset on kohdattava katse avoimena. Seuraavina vuosikymmeninä politiikan suurin haaste on hallita näitä muutoksia ja varmistaa, että Suomi on valmistautunut niihin hyvin. Sisäpolitiikassa meidän on varmistettava kaikille tasapuoliset mahdollisuudet hyötyä uuden teknologian, uusien alojen ja kansainvälisten markkinoiden luomasta hyvinvoinnista. Samalla meidän on vahvistettava demokraattista päätöksentekoa, lisättävä avoimuutta, kansainvälistä yhteistyötä ja ilmastotoimia, jotta globaali kauppajärjestelmä, verotus, ympäristölainsäädäntö ja rahoitussektorin sääntely ohjaavat muutosten voiman oikeudenmukaisella tavalla koko yhteiskunnan hyväksi. On aika toimia yhä tiiviimmin yhdessä, ei eristäytyä.
Mari Holopainen on väitöskirjatutkija ja Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Helsingissä numerolla 30
Päiväkotipaikkojen pula tuntuu ratkaisemattomalta ongelmalta Helsingissä. Päivittäinen matka-aika päiväkodin, työn ja kodin välillä voi pahimmillaan olla useamman tunnin. Tämä ei ole ilmastotavoitteiden, eikä lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta järkevää. Turhaa matkustamista tulisi välttää kaikin keinoin. Samalla epävarmuus päiväkotipaikan saamisesta voi olla työnsaannin esteenä tai lykätä töihin paluuta.
Lapsiväestön kasvu on nopeaa
Lasten määrä Helsingissä on kasvanut tasaisesti viimeiset kymmenen vuotta. Lapsia on kaupungissa enemmän kuin kertaakaan 1970-luvun puolenvälin jälkeen. Yllätys tämä ei ole, koska täydennysrakentaminen on vilkasta. Helsingin kantakaupungissa asuu enemmän lapsiperheitä, myös pienemmissä neliöissä.
Kaupungin järjestämän varhaiskasvatuksen asiakasmäärän ennustetaan olevan yhteensä 40 350 lasta vuonna 2019. Ennusteeseen on laskettu 213 lasta vähemmän kuin vuonna 2018. Ennusteet ovat kuitenkin paukkuneet yli ennenkin. Lasten määrä on huikea. Se ylittää heittämällä keskimääräisen suomalaisen kaupungin väkiluvun. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa keskimääräiset nettomenot per lapsi ovat noin 9700 euroa vuodessa. Varhaiskasvatuksen noin 400 miljoonan euron markkina on melkoinen. Ja se kasvaa.
Väestönkasvun suuruus vaihtelee ikäryhmittäin suunnitelmakaudella 2018–2021 arviolta näin: Varhaiskasvatusikäisten, 1–6 -vuotiaiden määrä kasvaa 3% eli 1 021 ja peruskouluikäisten, 7–15 -vuotiaiden määrä kasvaa 8 % eli 4 411.
Miten Helsinki aikoo turvata varhaiskasvatuksen laadun ja riittävyyden?
Helsingin kaupungin tulee toteuttaa alueellisen varhaiskasvatuspaikan takuu. Niin yksinkertaista se on. Tavoitteeseen liittyen on jätetty jo ainakin kaksi hyvää aloitetta, minun ja Pilvi Torstin. Omassa aloitteessani varhaiskasvatuksen laajeneva kaupallisuus ja palvelusetelimalli on nostettu pöydälle. Aloitteeni kehottaa määrittämään takuuajan ja matkan päivähoidolle riittävän läheltä kotia.
Peruskoulujen osalta lapsille taataan lähikoulupaikka. Sen sijaan osa pienemmistä lapsista vanhempineen joutuu matkustamaan kauas ja viettämään aikaa erilaisissa kulkuvälineissä. Kun kaupunki pystyy jo järjestämään lähikoulupaikan oppilaille, luontevana jatkoaskeleena on tarjota myös varhaiskasvatuspaikkatakuu kohtuullisen välimatkan ja ajan päästä. Helsingin kaupunki on lisännyt lapsimäärän kasvaessa suuren määrän päiväkotipaikkoja ja suuri osa lapsista saa jo päiväkotipaikan kodin läheltä tai kohtuullisen välimatkan päästä. Siten alueellisen lähivarhaiskasvatuspaikan tarjoaminen ei olisi laajuudeltaan mahdoton tehtävä, mutta edellyttää joustavampia ennakointimalleja ja resursseja.
Lähivarhaiskasvatuksen mahdollistamiseksi meidän on selvitettävä joustavien tilamallien kuten paviljonkipäiväkotien käyttöönottoa sekä mahdollisuuksia lisätä perhepäivähoitoa etenkin pienempien lasten osalta osana ratkaisua. Hoitotarpeen ja muuttoliikkeiden ennakointia voidaan parantaa hyödyntämällä Helsingin kaupungin digitalisointihanketta.
Kaavoitus ratkaisuna
Miksei päiväkodin suunnittelu ole niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Täydennysrakentaminen asettaa haasteita. Jo valmiiksi kaavoitetulle alueelle ei ole helppo ujuttaa uutta päiväkotitonttia ilman, että lähiluonto kärsii. Siksi:
Uudet asuinalueet tulee suunnitella siten, että päiväkotien määrään ja täyttöasteisiin jätetään väljyyttä. Tilaa ei pidä suunnitella minimäärää lapsiennusteen perusteella. Koulujen ja päiväkotien tilamitoitussuunnittelussa on oltava riittävä väljyys, jotta lähikoulu- ja päiväkotipaikka voidaan taata ilman ahtautta. Varhaiset vuodet ovat kaikkein tärkeimpiä kehityksen kannalta. Silloin lapsella pitäisi olla mahdollisuus altistua kaikelle hyvälle.
Asuinrakennuksiin tulee kaavoitusvaiheessa jättää ”kivijalkatiloja”, joita hyödyntää päiväkoteina ja myöhemmin alueen ikärakenteen muuttuessa niitä voidaan ottaa esimerkiksi liiketilakäyttöön.
Suurpäiväkotien normista tulee luopua. Päiväkodit halutaan nykyisin sellaisiksi, että niihin mahtuu sata tai satoja lapsia. Tämä hankaloittaa sopivien tonttien ja tilojen löytämistä. Kaupungin tavoitteena on rakentaa lähinnä suuria päiväkoteja itse linjaamallaan päätöksellä. Se ei ole joustavaa: tällaisesta kategorisesta linjauksesta tulisi luopua, jotta päiväkotipaikkapulaa voidaan helpottaa.
Sopivien tilojen etsiminen tulee olla monipuolista. Alueelliset tarpeet pitäisi koordinoida uusien koulujen, toimitilojen ja asuinrakennusten suunnittelun kanssa. Tämä tavoite taas vaatii sen, että tilojen tulee olla modulaarisia ja monikäyttöisiä.
Kaupallisten päiväkotiketjujen yleistymisen sijaan säätiö- tai yhdistysmallia voitaisiin soveltaa varhaiskasvatukseen omien päiväkotien lisäksi. Säätiömallissa omistajille tai ulkopuolisille pääomasijoittajille ei jaeta voittoa kuten päiväkotiketjuissa nyt voi tehdä. Tuotot sijoitetaan takaisin toimintaan, lasten hyväksi. Näin toimivat julkisella rahalla pyörivät niin sanotut yksityiskoulutkin, koska laki ei salli voitonjakamista ulos kouluista.
Kaupungin tarjoama varhaiskasvatuspaikka on jokaisen oikeus. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on nostanut esiin tärkeän periaatteellisen kysymyksen siitä, miksi voitontavoittelu varhaiskasvatuksessa on ylipäätään mahdollista toisin kuin kouluissa tai säätiö- ja yhdistyspohjaisissa toimintamalleissa.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on laadukas lähipalvelu, jossa lapsen opinpolku toteutuu varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja perusopetukseen. Kaupunki määrittää, kuinka monen kuukauden kuluttua päiväkotipaikan hakemisesta paikka tarjotaan, ja millä kilometrietäisyydellä lapsi saa päiväkotipaikan varmasti. Aloite etenee kohti päätöksentekoa valtuustossa.
Mari Holopainen on kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdos
Rakastan kirjastoja. Hiljaisia, pysähtyneitä hetkiä päivällä, kun iäkkäämmät ihmiset tulevat paikalle lukemaan lehtiä. Iltapäiviä, kun koulusta palaavat lapset hipsivät sukkasiltaan kirjahyllyjen välissä, tekevät läksyjä, piirtävät tai pelaavat ja monet meistä läppärin kanssa kulkevista tekevät töitä tai opiskelevat.
Jätin valtuustossa aloitteen kirjaston perustamisesta Kalasatamaan. Kirjaston tarve Kalasatamassa on ilmeinen. Kalasatama on rakentunut kovaa vauhtia entisen satama- ja teollisuusalueen paikalle uudeksi kaupunginosaksi. Kalasatamassa asuu jo nyt tuhansia ihmisiä ja sen valmistuttua asukkaita on arviolta 25 000 ja työpaikkoja 10 000. Kalasatama tulee valmistuttuaan olemaan asukasluvultaan suurempi kuin keskimääräinen suomalainen kunta. On täysin väärä suunta kaupungin palveluiden kannalta, että kirjasto ei sisälly jo alunperin Kalasataman rakentamissuunnitelmaan. Olen iloinen, että aloitettani tuki peräti 22 valtuutettua. Vihreässä valtuustoryhmässä tulemme tekemään töitä sen eteen, että aloite myös toteutuu.
Kalasataman kirjasto täydentää asumista tukevia ja hyvinvointia lisääviä lähipalveluita. Kirjasto on mahdollista sijoittaa erinomaisten joukkoliikenne-, kävely- ja pyöräilyreittien ääreen. Yksi mahdollinen sijoituspaikka on kauppakeskus Redi. Redissä on tilaa kirjastolle, ja sen sijainti on keskeinen: Sekä kovaa vauhtia rakentuvasta Verkkosaaresta että Sompasaaresta on lyhyt matka kotikirjastoon.
Kirjastojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille on suuri, sillä ne vaikuttavat myönteisesti käyttäjiensä lukutaitoon, oppimiseen ja identiteettiin. Lähikirjastojen merkitys myös muiden ihmisten kohtaamisen ja vapaa-ajan kannalta on merkittävä kaikenikäisille. Kirjastopalvelut myös tukevat lasten oppimista. Kirjasto voi auttaa katkaisemaan oppimisen kannalta kielteisen kierteen, jos lapselle ei lueta kotona.
Kirjasto Kalasatamassa tulee toimimaan kaupunkilaisten olohuoneena. Kirjastossa on aikaa ajatella ja haaveilla.
Mari Holopainen Eduskuntavaaliehdokas numerolla 30 Helsingissä,
kaupunginvaltuutettu ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen
(Blogi on julkaistu myös Helsingin Vihreiden sivuilla)
Vuonna 2018 olimme käyttäneet vuoden luonnonvarat loppuun jo elokuun ensimmäisenä päivänä – aikaisemmin kuin minään aikaisempana vuonna. Loppuvuoden elimme velaksi. Veikkaukset vuoden 2019 ekovelkapäivästä (Ekovelkapäivä = maan biokapasiteetti / Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki) x 365) ovat käynnissä ja valitettavasti sen odotetaan ajoittuvan heinäkuun puolelle.
Kun tarkastelee raaka-aineiden käytön ja jätteen määrän kasvuennusteita, ei tule kovin optimistinen kuva tulevien vuosien ekovelkapäivien veikkauksista. Jätteen määrä lähes tuplaantuu 2050 mennessä globaalisti vuoden 2016 2 miljardista tonnista jätettä (The Economist 09/2018). Muovijätteen ennustetaan kasvavan vuoden 2016 tasosta yli 75% jo vuoteen 2030 mennessä (McKinsey 12/2018). Arvioiden mukaan luonnonvarojen louhinta kaksinkertaistuu 85:sta 186:een miljardiin tonniin globaalisti vuoteen 2050 mennessä (EU:n julkaisu 2017). Kaivannaisteollisuus ja louhinta ovat yksi suurimpia tekijöitä, kun arvioidaan luonnon monimuotoisuuden hävittämisen syitä maapallolla. Kaivannaisteollisuus tuottaa myös valtavan määrän jätettä.
Ongelmaksi muodostuu myös se, että tuotannon kasvusta huolimatta monien raaka-aineiden kysyntä kasvaa tarjontaa nopeammin. Esimerkiksi EU on listannut 27 eri kriittistä raaka-ainetta, joilla on tärkeä rooli taloudellisessa toiminnassa ja joiden saatavuus EU:n markkinoille voi olla rajallista (ks. lista näistä materiaalista täältä). Tarvitsemme entistä enemmän monia näistä kriittisistä raaka-aineista mahdollistamaan muun muassa energiantuotannon murrosta, esimerkiksi aurinkopaneelien, sähköautojen ja tuulivoimaloiden rakentamiseen. On siis itsestään selvää, että emme voi tuottaa ja kuluttaa enää samaan tahtiin kuin ennen, jos haluamme tehdä näitä tärkeitä ja tarvittavia muutoksia yhteiskunnassamme.
Meidän on muutettava lineaarinen kulutus- ja tuotantotapamme kohti kiertotaloutta ja suljettuja kiertoja, jossa materiaali palaa tuotteista uudelleen raaka-aineeksi ja pysyy näin kierrossa eri muodoissa ikuisesti. Lyhykäisyydessään kiertotalous perustuu seuraaviin ideoihin:
Toisen jäte on toisen ravintoa
Rakenna kestävyyttä monipuolisuudella – mitä monipuolisemmat resurssit, sitä helpommin pystytään kohtaamaan shokkeja.
Käytä energiaa uusiutuvista lähteistä
Ajattele systeemeissä – tarvitsemme systeemejä, jotta voimme rakentaa kokonaan suljetun kiertotalouden. Vain yksi yritys ja yksi tuote ei voi tätä tehdä, vaan tarvitaan kaikkia toimijoita tuotteiden elinkaaren aikana.
Tällä hetkellä olemme kuitenkin kaukana tästä hienosta mallista – liian helposti heitämme arvokasta tavaraa menemään ja ostamme tilalle uutta yksinkertaisesti siksi, että se on halvempaa. Kiertotalous on paitsi elinehto myös keino kasvattaa Suomen ja koko EU:n kilpailukykyä, vahvistaa taloudellista kasvua, luoda uusia työpaikkoja ja uutta osaamista, vähentää kasvihuonekaasupäästöjä sekä parantaa ympäristön tilaa.
Poliitikkona haluan tukea muutosta kohti kiertotaloutta ja vaikuttaa siihen, että Suomi luo kansainvälisesti kilpailukykyisiä kiertotalousratkaisuja. Hienoja esimerkkejä löytyy jo paljon. Voit lukea niistä esimerkiksi Sitran kokoamasta listasta täältä. Keinoja, miten voimme politiikalla edistää kiertotalouteen siirtymistä, on monia. Näistä keskeisinä pidän ainakin seuraavia:
Kiertotalousosaaminen: Suunnataan koulutusta eri tieteen ja tekniikan alueilla tukemaan kiertotaloutta esimerkiksi tuotesuunnittelussa, prosessi- ja materiaalitekniikassa ja elinkaarianalyyseissä.
Kunnianhimoiset, sitovat tavoitteet ja kannustimet: Koska uusien materiaalien tuotannon ulkoisvaikutukset eivät näy täysimääräisesti tuotteiden hinnoissa, monet kiertotalousratkaisut tarvitsevat ylimääräisen sysäyksen liikkeellelähtöön. Luodaan ympäristö, jossa yhtäältä haastamme yritykset kehittymään nopeasti kansainvälisen kehityksen eturintamassa ja samalla tarjoamme riittävän jatkuvuuden mahdollistaaksemme pitkäjänteiset investoinnit teknologian, uusien ekosysteemien ja uuden keräily- ja tuotantoinfrastuktuurin kehittämiseen.
Teknologiariippumattomat kannustinmekanismit: Palkitaan ensisijaisesti yhteiskunnan perimmäisten tavoitteiden täyttymisestä – esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä tai kierrätysasteen kasvattamisesta. Ei sidota kannusteita vain yksittäisiin teknologioihin. Näin hyödynnetään uusien innovaatioiden kaikki mahdollisuudet eikä rajoiteta niitä keinoihin, jotka tunnemme tänään. Hyvin suurten ja lupaavien teknologiamurrosten (esim. liikenteen sähköistymisen) kohdalla tästä tavoitteesta voi olla perusteltua poiketa, mutta mitä pidemmälle tulevaisuuteen lainsäädäntöä tehdään sitä tärkeämpää teknologianeutraalius on.
Yhteinen EU-tason toimintaympäristö: Jätteen keräys ja kierrätys on voimakkaasti säännelty toimiala. Samaan aikaan yritysten toiminta ylittää maiden rajat. Toimintaympäristön helpottamiseksi meidän on luotava EU:n laajuisesti yhtenäisiä käytäntöjä esimerkiksi siihen, missä vaiheessa jätteestä tuotettu materiaali lakkaa olemasta jätettä ja jätteen käsittelyä koskevan lainsäädännön piirissä.
Julkinen tutkimus ja kehitys sekä siemenrahoitus: Kohdistetaan julkista tutkimusrahoitusta ja siemenvaiheen yritysrahoitusta kiertotalouteen pohjautuviin innovaatioihin, esim. jätteiden erilliskeräykseen ja lajitteluun sekä uusiin biopohjaisiin tuotteisiin.
Vähäpäästöisen energian lisääminen: Jatketaan energiajärjestelmän uudistamista kunnianhimoisesti kohti monipuolisempaa ja hiilineutraalia energiantuotantoa.
Vaikka alussa tarvitaan rohkeita investointeja, kantavat investointien tulokset kauas. Näin voimme rakentaa paitsi kilpailukykyä ja työpaikkoja Suomelle, myös kestävämpää tulevaisuutta. Meidän tehtävämme päättäjinä on nyt vauhdittaa kiertotalouteen siirtymistä.
Minun Suomessani ei ole “meitä” ja “heitä”, vaan yhdenvertaisia ihmisiä sukupuoleen, ihonväriin, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihin tahansa inhimilliseen ominaisuuteen katsomatta. Siksi transihmisten ihmisoikeuksia loukkaavaa translakia on pikimiten uudistettava.
“Mistä tämä vapaa elämä löytyy yhteiskunnassa, jossa jokainen koulukiusaaja ja fundamentalisti saa itse päättää, tunnustaako transsukupuolisen ihmisarvon, vai leimaako sairaaksi hulluksi, joka pitäisi lukita laitokseen? Miten voin elää arvokasta elämää omana itsenäni, jos joudun jokaiselta ventovieraalta kerjäämään oikeutta olla, kuka olen?” kysyy 40-vuotias transnainen Sinuiksi-tuki- ja neuvontapalvelussa.
“Lääkäreillä, jotka ovat olleet tekemässä päätöksiä, on ollut varmaan aika tarkka käsitys siitä, että maailmassa voi olla vaan miehiä ja naisia. Ja että sen takia on pitänyt tehdä näitä leikkauksia. Mutta mietin sitä, että jos multa olisi leikattu käsi pois lapsena, niin miten se liittyisi minun sukupuoleeni. Se olisi vaan väkivaltaa, ja väärin”, kirjoittaa intersukupuolinen henkilö tuoreessaoikeusministeriön selvityksessä, joka käsittelee intersukupuolisten ihmisten oikeuksia.
Muun muassa tällaisia ajatuksia pyörittelevät mielessään ihmiset, joiden kokemus omasta sukupuolestaan ei noudata heille syntyessään leimattua tai lapsuudessa ”hoidettua” tyttö tai poika -jakoa.
Poliittisia muutoksia tarvitaan, sillä kenenkään meistä ei pitäisi joutua kokemaan, että omaan kehoon kajotaan ilman lupaa tai että on jotenkin vähempiarvoisempi kuin muut.
Miksi translakia pitää muuttaa?
Translaissa on siis kysymys ihmisten perusoikeuksista. Esimerkiksi intersukupuolisten ihmisten eli henkilöiden, jotka eivät synny selkeästi tytöksi tai pojaksi itsemääräämisoikeus ja oikeus kehollisen koskemattomuuteen eivät nykyisin toteudu.
Passiin ja muihin virallisiin asiakirjoihin olisi hyvä saada sukupuoleltaan kaikenlaiset ihmiset tunnustava vaihtoehto: muu. Vihreät ajavat myös sukupuoletonta henkilötunnusta.
Nykyisin transsukupuolinen joutuu käymään läpi henkisesti ja fyysisesti rankan sukupuolenkorjausprosessin. Kaikki eivät halua tai tarvitse lääketieteellistä apua elääkseen sopusoinnussa itsensä kanssa. Siksi sukupuolen juridinen vahvistaminen pitää erottaa lääketieteellisestä prosessista.
Mikäli sukupuolensa voisi juridisesti ilmoittaa itse, vapautuisi lääkärien resursseja muuhun. Tarvetta on: sukupuoli-identiteetintutkimuksiin hakeutuvien kokonaismäärä on Suomessa 20-kertaistunut viimeisen 11 vuoden aikana (2007-2018). Suuri haaste on erityisesti muunsukupuolisten hoitoon hakeutuvien kasvava määrä ja nuori ikä. Lähetteiden määrän kasvu on johtanut siihen, että hoitoon pääsyn odotusajat ovat pidentyneet. Alaikäisille nuorille, jotka pohtivat identiteettiään ja erilaisuuttaan, tulisi tarjota tukea jo kouluterveydenhuollossa sekä tarvittaessa terapiaa.
Jos ihminen haluaa virallisesti vaihtaa sukupuoltaan, hänen on luovuttava oikeudestaan saada omia lapsia. Uskomatonta mutta totta – sukupuolen vahvistamisen ehdoissa on Suomessa yhä jäljellä vaatimus sterilisaatiosta! Sterilisaatiovaatimus on ehdottomasti poistettava laista.
Miten määrittää sukupuoli?
Sukupuoli-identiteetti on yksilön kokemus siitä, mihin sukupuoleen kuuluu, ja miten haluaa tulla nähdyksi.
Transihmisiksi kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti ei vastaa heille syntymässä määriteltyä sukupuolta. Transihmisen identiteetti voi olla mies, nainen ja/tai jotain muuta.
Intersukupuolisella henkilöllä sukupuolen tunnusmerkit eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Intersukupuolinen keho ei kuitenkaan määrittele sitä, minkälainen sukupuoli-identiteetti henkilölle kehittyy. Kuten muutkin lapset, kasvava intersukupuolinen lapsi useimmiten ymmärtää itse oman sukupuoli-identiteettinsä. Kurjinta on, jos hänelle läheiset ihmiset eivät sitä ymmärrä.
Suomessa otetaan lähivuosina käyttöön WHO:n diagnoosijärjestelmä, jossa kaikki kehoristiriidat tulevat kuulumaan samaan laajempaan kategoriaan. Keskiöön nousee ihmisen oma kokemus sukupuolestaan. Samalla diagnoosilla tullaan koodaamaan sekä transsukupuoliset, että muunsukupuoliset erottelematta heitä toisistaan.
Tässäkin mielessä translaki on vanhentunut, sillä se ottaa kantaa vain transsukupuolisuuteen.
Mari Holopainen, kauppatieteiden väitöskirjatutkija ja Vihreiden kansanedustajaehdokas Helsingissä
Eduskunnassa tehdään tärkeitä päätöksiä, ja siksi päättäjiin pyritään vaikuttamaan myös maksetusti monesta suunnasta. On hyvä tutustua erilaisiin näkemyksiin, mutta pitää pää kylmänä. Jos vain ne tahot, jotka pystyvät maksamaan viestinsä eteenpäin viemisestä saavat äänensä kuuluviin, tehdään hataria päätöksiä. Näin on epätodennäköistä ratkaista esimerkiksi ilmastonmuutosta.
Lobbaamisen ja vaikuttamisen suhteet nousevat aika ajoin esiin. Tietoa valjastetaan ja esitetään intressien mukaan. Siinä ollaankin jo helposti kaltevalla pinnalla. Tiedon tarkistamisen vastuu on toki ensisijaisesti kuulijalla. Kansanedustaja ei kuitenkaan pysty olemaan kaikkien alojen asiantuntija. Lainvalmistelu vaatii suurta perehtyneisyyttä ja yksityiskohtien tuntemusta.
Pitäisikö yliopistojen sitten pyrkiä vaikuttamaan enemmän? Yliopistolaki määrittelee, että yliopiston tehtäviin kuuluu vapaan tutkimuksen edistäminen ja tieteellinen ja taiteellinen sivistys. Samalla sen tehtäviin kuuluu kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Laki kehottaa yliopistoa myös toimimaan vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa.
Tutkimuksen ja politiikan vuoropuhelua tarvitaan, jotta yhteiskunnan suuriinkin haasteisiin pystytään vastaamaan. Tutkimustieto on hyödyllistä päätöksenteossa, koska se on suhteellisen avointa, itseään korjaavaa ja riippumatonta. Emme voi jättää kaikkea tiedon tulkitsemista ja vaikutusvaltaa suorille edunsaajille tai jättää sitä tekemättä.
Mari Holopainen, kaupunginvaltuutettu, väitöskirjatutkija ja eduskuntavaaliehdokas Helsingistä numerolla 30
Kirjoitus on julkaistu myös Tieteen ja teknologian vihreiden sivuilla.
Kirjoitimme kaivoslain muutostarpeista vihreiden varapuheenjohtajan Veli Liikasen kanssa (HS, 11.12.2018). Jos minut valitaan kansanedustajaksi, aion edistää pikaista muutosta kohti kestävää ja järkevää kaivoslakia kaikin voimin. Luontomme on meille ja tuleville sukupolville tärkeä. Suojellaan sitä paremmin!
”Avolouhokset uhkaavat luontoa jopa Saimaan rannoilla ja Lapin arvokkaimmilla matkailu- ja tunturialueilla
Tarvitsemme kaivoslain, joka huomioi paremmin ihmisten ja yhteisöjen oikeudet ja varjelee arvokasta luontoa suojavyöhykkeineen.
Kun pahin pöly ympäristökatastrofin jälkeen tasaantuu, entistä Talvivaaraa, nykyistä Terrafamea, jo suitsutetaan. Tosin pilaantuneiden lähijärvien kaloja ei suositella edelleenkään syötäväksi, eikä vettä voi käyttää löylyvetenä (HS 17.11.). Suomeen on hiljan perustettu uusi valtionyhtiö, Suomen malmijalostus oy, edistämään kaivostoiminnan laajentumista maassamme. On erikoista, että hallitus tehtailee uutta kaivosbuumia huomioimatta kaivoksiin kohdistuvaa erittäin kriittistä kansalaiskeskustelua.
Vanhanaikainen kaivoslaki on synnyttänyt tilanteen, jossa ulkomaiset kaivosyhtiöt varaavat malmivarantoja kiihtyvällä tahdilla. Suomalaiset viranomaiset tarjoavat erittäin hyvät tiedot ainutkertaisten malmioiden sijainnista. Varausten ja malminetsinnän läpimeno kaivosviranomaisena toimivassa Tukesissa on useimmiten läpihuutoasia.
Varaukset vievät merkittävän osan maaperämme pinta-alasta, ja niitä tehdään myös Natura- tai luonnonsuojelualueille ja asutuksen keskuuteen. Avolouhokset uhkaavat lähimatkailua ja luontoa jopa Saimaan rannoilla ja Lapin arvokkaimmilla matkailu- ja tunturialueilla.
Malminetsintäalueiden ihmiset elävät vuosia epävarmuudessa, ja kiinteistö- ja metsäinvestoinnit varausalueille tyrehtyvät. Tuotot menevät kaivosyhtiöiden taskuihin, kun esimerkiksi louhintamääriin perustuvaa kaivosveroa ei yhteiskunnan hyväksi peritä. Lähialueilla haittavaikutuksista kärsivien kiinteistönomistajien korvaukset ovat pieniä tai olemattomia.
Ei ole ihme, että Taloustutkimuksen kyselyssä kaivosteollisuuden suosio oli ylivoimaisesti heikoin kaikista teollisuudenaloista. Herää kysymys, onko kansalaisten mielipidettä kuultu ollenkaan villiä länttä muistuttavassa kaivospolitiikassa.
Tarvitsemme kaivoslain, joka huomioi paremmin ihmisten ja yhteisöjen oikeudet ja varjelee arvokasta luontoa suojavyöhykkeineen. Tarvitsemme puolueettomampaa intressivertailua eri elinkeinojen välillä.
On kohtuutonta, että taakka luonnon ja vesistöjen suojelusta jää liiaksi vapaaehtoisten varaan. Pienillä toimijoilla on vastassa miljardien eurojen liikevaihtoa pyörittäviä kaivosyhtiöitä, joilla on resursseja paikalliseen ja valtakunnalliseen uutisointiin ja vaikuttajaviestintään.
Suomalaiset arvostavat puhdasta luontoa ja vesistöjä. Siksi meidän on kansakuntana asetettava selkeät rajat kaivannaisteollisuuden toiminnalle. Suomen on louhosten määrän maksimoinnin sijasta panostettava korkeaan osaamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Kiertotalous vähentää louhimistarvetta, ja tutkimus parantaa hyötysuhteita.”
HS, 11.12.2018
Mari Holopainen kauppatieteiden väitöskirjatutkija, kaupunginvaltuutettu ja ehdolla eduskuntaan Helsingissä
Veli Liikanen kaupunginvaltuutettu, Mikkeli, vihreiden varapuheenjohtaja ja ehdolla eduskuntaan Kaakkois-Suomessa
Mahtavia uutisia! Itä-Helsinkiin Uutelaan perustetaan uusi kotieläinpiha lapsille. Päätimme juuri johtamassani kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorijaoston kokouksessa myöntää Helsingin 4H-yhdistykselle 16 500 euron avustuksen kotieläinpihan käynnistämisestä syntyviin kustannuksiin ajalle 4.2.–21.9.2019.
Helsingin 4H-yhdistys ry on tehnyt yhteistyösopimuksen Skatan tilalla Uutelassa vuokralla olevan Sininauhaliiton kanssa kotieläinpihatoiminnan aloittamisesta tilalle kesällä 2019. Tavoitteena yhdistyksellä on kotieläinpihaelämyksien tarjoaminen tuhansille helsinkiläisille lapsille ja perheille, ja uuden kesäleiripaikan saaminen Helsinkiin.
Kotieläinpihan toiminta kesällä 2019 koostuu kesäleireistä, pop-up-kerhoista ja 1–2 kertaa viikossa järjestettävistä yleisölle avoimista laidunvierailuista. Helsingin 4H-yhdistys arvioi, että lisäksi noin 40 nuorta työllistyy ensi kesänä erilaisiin kotieläinpihan tehtäviin. Avajaistapahtuma järjestetään kesäkuussa. Yhdistys arvioi tavoittavansa ensimmäisenä kesänä tuhansia vierailijoita.
Kotieläinpiha täydentää upeasti Vuosaaren ja koko itäisen Helsingin retkeilytarjontaa etenkin lapsia, mutta muitakin vierailijoita ajatellen. Skatan tilan laidunympäristön koetaan hyötyvän laiduntavista eläimistä ja toiminta nähdään erittäin kannatettavaksi myös kulttuuriympäristön näkökulmasta. Tilalla piti lehmiä aiemmin Miina Äkkijyrkkä. Kotieläintila saa epäilemättä vierailijoita myös kouluista ja päiväkodeista. Kota, kotieläintila, luontopolku ja meri yhdistyvät Uutelassa.
Mari Holopainen, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen ja nuorisojaoston puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (vihr.)
Vesikelit eivät lapsia haitanneet, kun kotaan pääsi lämmittelemään ja syömään eväitä
16-vuotias koululainen istuu koululakossa pahvisen kyltin kanssa. Ensin ihmetellään, että voiko koululainen olla poissa opetuksesta ilmaston puolesta. Sitten mukaan liittyy kourallinen muita nuoria, sen jälkeen kymmeniä, ja tuhansia ympäri maailmaa.
Muutos lähtee harvoin virallisen päätöksenteon sisältä. Ihmiset ajavat muutosta ja eduskunnan kaltaiset päätöksentekoinstituutiot siivilöivät radikaalimpia muutosvoimia, poimivat osan ja kun paine on riittävä, toimivat. Vaatii rohkeutta olla ensimmäisten joukossa. Usein muutoksentekijät järjestäytyvät kootakseen voimiaan. Yksi ihminen voi ottaa askeleen, mutta ei valloittaa kuuta yksin. Silti kansalaisvaikuttamistyötä ei aina arvosteta riittävästi.
Osallisuuden vahvistaminen on myös Helsingin tavoitteena. Ensimmäisen kerran helsinkiläiset pääsevät päättämään juuri nyt suoraan, miten kaupungin varoja käytetään. Osallistuvassa budjetoinnissa kaupunki avaa vuosittain noin 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Helsinkiläiset äänestävät annetuista ideoista, ja eniten ääniä saaneet ideat toteutetaan. Tästä kannattaisi ottaa mallia muillakin paikkakunnilla.
Kaupunkilaisten toivoma muutos voi olla pienemmän mittakaavan muutos, kuten kukkien istuttaminen kaupunkiin, pihakirppiksen järjestäminen tai kaupunginosajuhlat. Muutos lähtee pienestä. Ikinä ei tiedä, mistä teosta seuraa lopulta jotain merkittävää. Tästä syystä kannattaa luoda rakenteita, jotka mahdollistavat osallisuutta ja luovat sitä kautta ihmisille merkityksellisyyden kokemusta ja hyvinvointia.
Eduskunnassa osallisuutta on parannettu esimerkiksi kansalaisaloitejärjestelmän avulla. 50 000 nimen kerääminen kansalaisaloitteisiin on suuri urakka vapaaehtoisvoimin. Kansalaisaloitteet ansaitsevat huolellisen käsittelyn eduskunnassa. Seuraavaksi eduskunnassa voisi kokeilla myös osallistavaa budjetointia.
Kuka olisi uskonut, että pahvikylttiä pitävästä nuoresta nousee alle vuodessa kansainvälisen ilmastoliikkeen ja ilmastopolitiikan supertähti Greta Thunberg. Tämä oli mahdollista, koska joku uskalsi toimia ja yhteiskunta oli valmis ottamaan tämän toiminnan vastaan. Varmaa on, että osallisuus vahvistaa demokratiaa.
Mari Holopainen, kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas
Leo Stranius, kansalaisjärjestövaikuttaja ja kaupunginvaltuutettu
Tänään 19.3. vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Minna Canth on ainoa nainen, joka on Suomessa saanut oman liputuspäivän. Kaarina Hazard kirjoittaa täällä mainiosti, miten tuore ilmiö tasa-arvotavoite on, ja miten vaikea meidän on edelleen ihailla yksittäisiä naisia. Vastataksemme erinäköisiin haasteisiin, täytyy nostaa kaikkia ihmisiä, eikä vain yhtä sukupuolta. Onneksi meillä on ollut Minna Canth ja muita jotka ovat uskaltaneet puhua, jotta voimme nykyisin juhlia Greta Thunbergin kaltaisia rohkeita sankareita. Teini-ikäisen tytön sananvapaus ja sanoman arvostaminen ei ole vielä läheskään kaikkialla mahdollista.
Minna Canth oli kirjailija, mielipidevaikuttaja ja kauppias. Tänään vietetään myös Suomen kirjastoseuran koordinoimaa Kirjaston päivää. Kirjastoilla on keskeinen tehtävä lukutaidon ja yhdenvertaisuuden edistäjänä. Lukutaito, joka opitaan yleensä koulun ensimmäisillä luokilla, on alku lukutaidon kehittämiselle. Sujuvasta lukemisesta edetään ymmärrykseen ja kykyyn tuottaa erilaisia tekstejä. Medialukutaitoa tarvitaan erilaisten ja eri muodossa olevien tekstien kriittiseen arviointiin ja esimerkiksi valeuutisten erottamiseen.
Huolestuttava uutinen on, että noin kymmenen prosenttia aikuisista kuuluu heikkoihin lukijoihin. Se tarkoittaa, että heidän mahdollisuutensa opiskella tai työllistyä ovat heikommat ja syrjäyttämisriski suuri. Suomessa 20-24-vuotiaista nuorista noin 16 % on vailla työ- tai opiskelupaikkaa. Määrä olisi pienempi, jos heidän lukutaitonsa olisi parempi. Kysymys liittyy laajemmin myös siihen, että peruskoulun jälkeisen koulutuksen puuttuminen on merkittävä syrjäyttämisriski ihmiselle. Ensi eduskunnan tulee korjata tilannetta maksuttomalla toisen asteen koulutuksella ja sillä, että kaikki saavat joko ammatillisen koulutuksen tai lukiokoulutuksen.
Miten lukutaitoa voi edistää? On tiedosssa, että lapsille lukeminen kotona on tärkeää. Perheissä, joissa lapsille luetaan, lapsen sanavarasto karttuu ja on merkittävästi laajempi kuin niiden lasten, joille ei lueta. Kaikkien lasten osalta lukeminen ei toteudu, joten varhaiskasvatuksella ja neuvoloilla on tärkeä tehtävä lapsen kielellisen kehityksen tukemisessa. Kielellisen kehityksen tukeminen on tärkeä syy siihen, miksi tarvitsemme varhaiskasvatusoikeuden palauttamisen kaikille lapsille kaikkialla Suomessa, riittävän henkilöstömitoituksen, pysyvämpää henkilöstöä ja reilumman korvauksen työstä sekä erityistä lisätukea niille kouluille ja päiväkodeille, jotka sitä tarvitsevat.
Suomessa on laadukasta lasten- ja nuorten kirjallisuutta, ja se tulee säilyttää takaamalla kirjailijoille ja kääntäjille työskentelymahdollisuudet. Tyttöjen ja poikien lukemisessa on eroja, ja valitettavasti lukutaidossa on tapahtunut polarisoitumista. Pojat ovat tyttöjä useammin heikkoja lukijoita, joten heidän tukemiseksi on keksittävä uusia keinoja. Pojat lukevat innokkaasti vielä parilla ensimmäisellä luokalla, mutta sen jälkeen usean lukemisessa tapahtuu romahdus. Panostamalla erityisesti poikien lukutaitoon ja lukemiseen peruskoulussa voidaan ehkäistä syrjäytymistä tehokkaasti.
Parhaillaan on käynnissä suurenmoisia lukuhankkeita, esim. MLL:n ja Niilo Mäki Instituutin Lukumummi- ja -vaaritoiminta, jossa vapaaehtoiset seniorit käyvät lukemassa tukea tarvitseville lapsille kouluissa, tavoitteena tarjota lukukokemuksia ja lisätä lasten lukuintoa. Hiljan huomasin, että Helsingissä haettiin vapaaehtoisia lukemaan ikäihmisille, jotka eivät enää itse kykene lukemaan.
Äänikirjojen käyttö on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi, ja se tuo lisää mahdollisuuksia niille, joiden ei syystä tai toisesta ole mahdollista lukea itse. Se lisäksi, että kirjoja on helppo kuunnella esimerkiksi työmatkalla, ne avaavat kirjojen maailman esimerkiksi pahoista lukivaikeuksista kärsiville, ikääntyville tai näkövammaisille. Ainakin 5 % suomalaisista kärsii painetun tekstin lukemisen vaikeudesta esimerkiksi oppimisvaikeuksien, ikääntymisen tai sairauksien takia.
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä rahoituksella toimiva Celia-äänikirjapalvelun rahoitusta on leikattu viime vuosina, ja se on joutunut supistamaan toimintaansa. Celian palvelut ovat asiakkaille ilmaisia ja niitä käytetään esimerkiksi kouluissa tukemaan lukivaikeuksista kärsiviä oppilaita. Pahastakin lukivaikeudesta kärsivä oppilas voi oppia hyvin, jos saa lukemisen sijaan kuunnella opiskeltavat asiat. Kirjastot ja koulut toimivat Celian palveluiden tärkeinä välittäjinä.
Jokaisella on oltava mahdollisuus kirjaston palveluihin. Tein kaupunginvaltuustossa aloitteen kirjaston perustamisesta Kalasatamaan, sillä kirjastoverkon on kasvettava samassa tahdissa kuin asutus lisääntyy. Kirjojen lainaamisen lisäksi kirjastot toimivat asukkaiden olohuoneina ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ehkäisevät yksinäisyyttä.
Lukemisella on rentouttava, kasvattava ja hyvinvointia lisäävä vaikutus. Lukutaito on rikkaus, jota pitää vaalia. Leikkausten sijaan eduskunnan tulee panostaa sen edistämiseen kaikin eri tavoin.
Haluan omalta osaltani edistää lukemista lapsille jo ennen vaaleja, joten järjestän Lasten satumaratonin sunnuntaina 31.3. Lauttasaaren Lauttiksessa. Tervetuloa mukaan!
Mari Holopainen on vihreiden kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Helsingissä
