Kategoria: Kolumni

Kuva: Susanna Kekkonen

Eri suunnista on kuulunut viime aikoina huolia asukkaiden äänen sivuuttamisesta Helsingissä. Paikalliset asukkaat ovat pyristelleet esimerkiksi hampurilaisravintolan levittäytymistä vastaan suojaviheralueelle suojellulla omakotitaloalueella. Kumpulan kallion pelastajat ovat nousseet vastustamaan kallioiden räjäytystä päiväkodin tieltä, kun rakennuksen sijainnille olisi muitakin vaihtoehtoja.

Kotikaupunkiin ja lähialueen kaavamuutoksiin vaikuttaminen vaatii vapaaehtoisilta satoja tunteja työtä ja suoranaista “päällä seisomista ja akrobatiaa”. On selvää, että kaikki eivät saa samalla tavoin ääntään kuuluviin. Toisaalta ilta- ja viikonlopputöissä toimivien luottamushenkilöiden resurssit ovat inhimillisesti usein riittämättömät perehtymään kaavoituksen ja palveluiden paikalliskysymyksiin tarvittavalla syvyydellä. Yhteistyö kansalaisten ja päätösten välillä jää ohueksi, mikäli ihmisten osallisuus ei ole osa valmisteluorganisaation dna:ta.

Keinoja kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi on tarjolla palvelumuotoilun hengessä. Säännöllisen vuorovaikutuksen ja kaupunginosakierrosten avulla tulee kuulla ihmisiä, koska tehtyjen päätösten keskellä eletään vuosikymmeniä eteenpäin.

Kaupungin lähestymistavan tulisi olla eri intressejä yhteensovittava. Helsinki on valinnut kovan kasvun ja rakentamisen tien jopa 7000 asunnon vuosittaisella kasvutavoitteella, mutta tiivistämisen yhteydessä on vaarana menettää – ja tosiasiallisesti menetetäänkin – asukkaille tärkeitä viheralueita. Helsingin vehreys ja kulttuuriympäristöt ovat olennainen osa kaupungin kansainvälistä vetovoimaa.

Kaikkien toiveita on tietenkin mahdotonta täyttää. Asukkaiden arvokasta tietotaitoa tulisi kuitenkin hyödyntää, kun vaihtoehtoja on vielä aidosti pöydällä. Suomen perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille ja julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Mari Holopainen

Kolumni on julkaistu alunperin Helsingin Uutisissa 19.9.2020. 

Koronaepidemia on tuonut esiin luonnon merkityksen: Mahdollisuus rauhoittumiseen, ulkona liikkumiseen ja vuodenaikojen mukana elävän ympäristön tarkkailuun vain kivenheiton päässä kotoa, tekevät pohjoisesta pääkaupungistamme ainutlaatuisen. Myös tulevien helsinkiläisten lasten on saatava bongata siilejä ja oravia.

Löysin karanteeniaikojen aikana itäisen Helsingin Kasakallion, jonka laella sijaitsee muinaismuistokohde. Kivikkoinen luonto on todella hienoa, suosittelen käymään. Kevät on osoittanut, kuinka tärkeä paikka Lapinlahti on esimerkiksi jätkäsaarelaisille, jopa siinä määrin, että Lapinlahden avoimen virkistyskäytön puolesta nousi kansanliike. Nurmikolla voi juosta ja mereen pulahtaa. Etenkään iäkkäiden tai lasten pääsy luontoon ei toteudu, mikäli matka on pitkä.

Luonnon monimuotoisuuden lisäksi ilmeikkäiden kaupunginosien monimuotoisuus tekee kaupungeista kiinnostavia. Vaikka lahjakkaita arkkitehteja löytyy, typistyvät ideat liian usein uudisrakennustuotannossa rakennuttajien tehokkuusnäkökulmien jalkoihin. Uudisasunnon ostajat pääsevät vaikuttamaan laatutasoon ja valintoihin usein aivan liian myöhään. Emme voi loputtomiin fiilistellä vain jugend-Helsingin kauneudella; tarvitaan uutta ja kiinnostavaa kaupunkia myös uudistuotannon osalta.

On kannatettavaa, että niin suunnittelijan kuin rakentajan nimet jäisivät kyltillä rakennukseen näkyvälle paikalle kuten aiemmin, jotta kiitokset voi osoittaa oikeaan osoitteeseen. Myös ryhmärakennuttaminen on yksi keino vaikuttaa laatuun. Kokemus osoittaa, että purkumokia tulee välttää lähihistorian osalta. Helsingille tyypillisiä 60-luvun ostareita arvioitiin juuri sen tähden, että arvokkaimpia niistä voitaisiin säästää. Historiasta kertovia rakennuksia, sisätiloja ja aluekokonaisuuksia tulisi suojella, sillä ne ovat osa arvokasta kulttuuriperintöä.

Rakentaminen on yksi sukupuolittuneimpia aloja. On hyvä pohtia, kuka kaupunkia rakentaa ja kenelle. Osallistamalla eri ikäisiä, eri taustoista tulevia ihmisiä yhtäläisesti kaupungin suunnitteluun takaamme toimivimman lopputuloksen: monipuolinen kaupunki kestää aikaa.

Kolumni julkaistu alunperin 30.5.2020 Helsingin Uutisissa.