Mari Holopainen, Vihreä liitto © Kerttu Penttilä

Häviääkö lukutaito? Osallistuin suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuutta käsittelevään Rosebud-kirjakaupan vaalipaneeliin.  Suomalaisten tietokirjojen kysyntä on laskenut kuin lehmänhäntä, lapset lukevat vähemmän kuin ennen ja sosiaalinen media pirstoo myös aikuisten keskittymiskyvyn. Erityisen huolissani olen kuitenkin lapsista. Siinä missä minä sain elää lapsuutta, jossa kirjasto tarjosi mainoslehtisten lisäksi ainoan mahdollisuuden lukemiseen, on nykyään lyhytvideoiden aika. Sosiaalisen median kohtuukuluttaminen ei toteudu myöskään kansanedustajan työssä. Paljon laittaisin 80- ja 90-luvuista vaihtoon, mutta en kirjastoa, josta  sain hakea pinoittain kirjoja lukemaan opittuani.

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua sosiaaliseen mediaan ja teknologiaan liittyvistä huolista, ja erityisesti TikTokista ja Twitteristä. On oltu huolissaan niin yksityisyydestä, kuin siitä miten koukuttaviksi suunnitellut sovellukset vaikuttavat varsinkin lasten mieliin, ja siitä millä tavalla sosiaalisen median kautta voidaan yrittää vaikuttaa laajemminkin yhteiskuntaan.  Lukeminen antaa pohjan kaikelle oppimiselle, jota lasten on vaikea nykyään saavuttaa, kun heidän ajastaan kilpailee monta alustaa.

Keskustelu ja kirjoittelu on keskittynyt etenkin TikTokiin: on pohdittu sitä, miten TikTokin kiinalainen omistaja voi käyttää sitä paitsi vakoiluun, myös ihmisten mielten ja mielipiteiden manipulointiin. Näiden huolien vuoksi monet eurooppalaiset yritykset, ja juuri äskettäin myös Euroopan komissio, ovat kieltäneet TikTokin asentamisen työkäytössä oleville laitteille. TikTokin ongelmallisuus ei rajoitu vain epäilyksiin sen omistajan tarkoitusperistä: sen hyvin lyhytjänteisen formaatin on todettu paitsi olevan suunniteltu synnyttämään mahdollisimman suurta riippuvuutta, myös esimerkiksi heikentävän keskittymiskykyä. Kotimaassaan Kiinassa TikTok, sellaisena kuin se länsimaissa tunnetaan, on kielletty. Tiktok saattaa nousta myös ratkaisemaan vaaleja, mikä antaa paljon valtaa sen kehittäjälle. 

Keskustelussa on samoja sävyjä kuin aiempien vuosikymmenten moraalipaniikeissa – 1980-luvulla pelättiin videonauhureita ja 1800-luvulla jopa kirjoja – mutta tämän päivän huolissa on kuitenkin aiempien aikojen huolenaiheisiin verrattuna ratkaiseva ero: mobiilisovellukset eivät ole enää vain käyttäjän oman kiinnostuksensa vuoksi kuluttamaa uutta kulttuuria, vaan asetelma voikin olla päinvastainen: sovellukset on suunniteltu usein tavalla, jossa sovelluksen voidaan ajatella todellisuudessa olevankin se, joka käyttää ihmistä. 

TikTok ei ole ainoa huolia herättänyt somepalvelu. Kun miljardööri Elon Musk osti Twitterin, joka on varsinkin median, poliitikkojen ja muiden yhteiskunnallisen toimijoiden suosima keskustelualusta, nähtiin osoitus siitä millaisia riskejä sisältyy siihen, että merkittävä osa yhteiskunnallisesta keskustelustamme rakentuu muutamien ulkomaisten yritysten alustojen varaan. Musk on yhtiötä mielivaltaisesti hallitessaan paitsi katkaissut Twitterin viranomaisyhteistyön disinformaation ja häirinnän torjumiseksi, palauttanut palveluun sieltä aiemmin juuri näistä syistä poistettuja käyttäjiä, toteuttanut muutoksia Twitterin sisältöalgoritmeihin, joiden seurauksena Muskin omat twiitit nousevat korostetusti käyttäjien virtaan, ja tehnyt palvelun tietoturvallisemmasta käytöstä osin maksullista ja joissain maissa, kuten Ukrainassa, mahdotonta. Vihapuheen ja häirinnän määrän Twitterissä kerrotaan kasvaneen voimakkaasti.

Olemme yhteiskuntina suhtautuneet some- ja muiden teknologiayhtiöiden kasvavaan yhteiskunnalliseen valtaan kuitenkin liian naiivisti. Euroopan unioni on tehnyt hyvää työtä teknologiayhtiöiden ja sosiaalisen median alustojen regulaation kanssa, mutta tehdäksemme digitaalisista ympäristöistä turvallisempia ja torjuaksemme erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvia digitaalisia uhkia, tarvitsemme muitakin yhteiskunnallisia toimia ja parempaa ymmärrystä myös digitaalisten ympäristöjen haittavaikutuksista.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

  1. Sosiaalinen media on tärkeä osa mediatodellisuuttamme, mutta riippuvuus keskitetyistä alustoista on tehnyt mediatodellisuudestamme alttiin erilaisille häiriöille ja jopa manipulaatiolle. Yhteiskunnallisten toimijoiden olisi näytettävä esimerkkiä ja ryhdyttävä siirtämään omaa viestintäänsä sellaisille alustoille, joissa riskit ovat selvästi pienempiä ja hallitumpia. Esimerkiksi Saksassa ministeriöt ja muut valtiolliset toimijat ovat avanneet tilejä hajautettuun Mastodon-palveluun. 
  2. Suomalaiset eivät helposti lankea disinformaatioon, mutta vihapuhe ja monenlainen häirintä ovat silti suuri ongelma digitaalisilla alustoilla. On entistäkin voimakkaammin jatkettavat työtä ongelman tunnistamiseksi ja torjumiseksi. Lainsäädäntöä on tarvittaessa täsmennettävä, että ongelmatapauksiin voidaan tehokkaammin puuttua myös poliisin keinoin. On myös tärkeää tunnistaa se, mikä kaikki ei ole vihapuhetta. 
  3. On pohdittava ja luotava keinoja suojella lapsia ja nuoria erilaisten sovellusten haitallisilta vaikutuksilta. Sovelluksista tulee usein niin olennainen osa lasten ja nuorten yhteistä todellisuutta, että yksin vanhempien tai koulujen keinot eivät yksin tähän riitä. Samalla on pidettävä huoli siitä, että sovellusten haittavaikutusten torjunta keskittyy juuri niiden terveysvaikutusten torjuntaan – eikä esimerkiksi muiden kuin selkeästi lainvastaisten sisältöjen kieltämiseen ja kauhisteluun. Tarvitaan digitaalisen terveysturvallisuuden kansallinen ohjelma.

Kirjallisuuden tulevaisuutta koskevassa keskustelussa korostin sitä, että kouluille on tarjottava riittävät resurssit, jotta lukutaito kehittyy. Lukupiirikirjat saavat lapset edelleen lukemaan, kiitos opettajien. Valtiovarainvaliokunnassa turvasimme lukulahja lapselle -hankkeen jatkon, jotta jokainen perhe ja lapsi saa vauvasta lähtien kirjoja mukaansa. 

Mari Holopainen, kansanedustaja ehdolla eduskuntavaaleissa Helsingissä