Avainsana: Talous (Page 3 of 3)

Ryhmäpuhe julkisen talouden suunnitelmasta ja talouden näkymistä koronakriisin keskellä

21.4.2020 / mari.holopainen / 0 Comments

Pidin (21.4.2020) Vihreiden ryhmäpuheen julkisen talouden suunnitelmasta ja talouden näkymistä koronakriisin aikana.

Arvoisa puhemies,

Suomalaiset ovat sinnitelleet poikkeusoloissa. Epidemiaan on menehtynyt läheinen, muistisairas ei ole pitänyt hetkeen ketään kädestä kiinni, huoli kotona yksin pärjäilevästä lapsesta on suuri, epävarmuus toimeentulosta ja lainoista ahdistavat. Koronaepidemia ei kohtele kaikkia samoin tavoin.

Riskiryhmiin kuuluvia suomalaisia on ikänsä puolensa lähes miljoona ihmistä ja muiden riskitekijöiden perusteella huomattavasti enemmän, eikä ikä tai terveys kaikissa tilanteissa suojaa taudin vakavimmilta muodoilta.

Tultuamme vuosi sitten valituiksi kansanedustajan tehtävään, kukaan meistä ei osannut ajatella, että päättäisimme poikkeusolojen toimista, joilla pyritään takaamaan oikeus terveyteen ja elämään. Tähän asti koronaepidemian rajoittamistoimet ovat Suomessa onnistuneet varsin hyvin: pärjäämme vertailuissa tehohoitoon joutuneiden ja kuolleisuuslukujen osalta. Rajoitteet eivät ole olleet tiukimpia Euroopassa, koska ohjeet on otettu tosissaan ja toimimme riittävän ajoissa. Kevätauringossa on voinut ulkoilla, eikä oikeus oppimiseen ole lakannut.

Arvoisa puhemies,

Julkisen talouden näkymään ja taloudellisiin ennusteisiin sisältyy poikkeuksellista globaalia epävarmuutta. Varmaa on ainoastaan suunta: se on tällä hetkellä alaspäin. Arviot Suomen bruttokansantuotteen supistumisesta tänä vuonna vaihtelevat noin viidestä prosentista kolmeentoista riippuen siitä, kuinka nopeasti ja millä keinoin epidemia saadaan hillittyä.

Ihmiselle ennestään tuntematon virus leviää ja tarttuu hyvin herkästi ilman fyysistä etäisyyttä lisääviä rajoitteita. Covid-19-tartuntatauti muodostaa talous- ja terveyskriisit, joita ei voi ratkaista erikseen. Se, miten minimoimme sekä taloudelliset että terveydelliset haitat rokotteen saamiseen asti ratkaisee paljon. Kansainvälinen yhteistyö tiedon hyödyntämisessä, strategian muodostamisessa ja huoltovarmuuden kehittämisessä esimerkiksi EU:n ja maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa on tärkeää. Ratkaisuja on löytynyt esimerkiksi testaamisesta ja tartuntaketjuja jäljittävästä mobiiliteknologiasta, joka samalla kunnioittaa yksityisyyden suojaa.

Useat tahot Euroopan Keskuspankista lähtien ovat korostaneet elvytyksen keskeistä roolia. Velkaantuminen on Suomessa kestettävällä tasolla, mutta resurssit on sijoitettava oikein ja kannattavalla tavalla. Valtio lisää menoja, jotta pitäisimme huolta yrityksistä, työpaikoista, terveydenhuollosta ja kunnista, joissa verotulot ovat tippuneet, mutta investointi- ja palvelutarve jatkuu. Nyt kärsivät kaupungitkin, jotka normaalioloissa mahdollistavat valtion verotuloja.

Kulttuuritapahtumat on peruttu ja lisätalousarviossa toimijoille kohdistetaan tukea. Suuri osa esim. palvelualoista tarvitsee tukea, mutta on myös aloja joissa liiketoiminta kasvaa koronaepidemian vaikutuksesta kuten elintarvikkeiden verkkokauppa. Tukien kohdentaminen ei voi tapahtua sattumanvaraisesti tai yrityksen koon perusteella, eikä sen pitäisi kohdentua yhtiöille, jotka hyödyntävät veroparatiiseja tai pystyvät jakamaan kohtuuttomasti osinkoja vaikeana aikana. Myös järjestöt tarvitsevat tukea. Luottamus ja tunne oikeudenmukaisuudesta on keskeinen yhteiskunnan perusta.

Talouden rakennetta on toivottavaa edelleen monipuolistaa: kaikki vanhat menestystarinat eivät ole uusia menestystarinoita. Meillä ei ole yhtä uutta Nokiaa, mutta meillä on useita lupaavia kasvuyrityksiä. Koronkriisin jälkeen on toimialoja, joissa on työvoimapula. Pienenä avoimena vientivetoisena maana Suomessa on erityisen tärkeätä satsata koulutukseen ja osaamiseen. Siten pärjäämme kyllä.

Arvoisa puhemies

Vaikka koronakriisi on vähentänyt tuotantoa ja kuluttamista dramaattisesti, edes tällä hetkellä emme ole ilmaston tai luonnonvarojen käytön kannalta kestävällä uralla. Valtio ei voi panostaa sellaisiin kohteisiin, jotka syventävät ilmastonmuutosta tai heikentävät biodiversiteettia tai vesistöjemme puhtautta.

Luonto, metsät, järvet ja rantakalliot ovat osoittaneet ainutlaatuisuutensa, kun ihmiset kaikkialla Suomessa ovat suunnanneet ulos hakemaan hengähdyspaikkoja kriisin keskellä. Myös tulevilla sukupolvilla on oltava oikeus samaan. Vaikka edessä oleva taantuma on vakava, tarjoaa se meille mahdollisuuden katsoa talousjärjestelmäämme ja talouden rakenteita uudesta näkökulmasta ja rakentaa siitä samalla inhimillisesti ja ekologisesti kestävämmän.

Taloutta elvyttäviä investointeja tulee suunnata kestävää kasvua lisääviin hankkeisiin henkilöliikenneraiteisiin, pyöräilyyn ja kävelyyn. Pitkien etäisyyksien Suomessa kestävää liikkumista maan sisällä ja muualle Eurooppaan esimerkiksi yöjunalla on edistettävä. Menojen lisääntyessä on entistä tärkeämpää huolehtia laajasta ja kestävästä veropohjasta ja siirrettävä painopistettä ympäristölle haitallisen toiminnan verottamiseen, jotta ihmisistä voidaan pitää huolta jatkossakin.

Arvoisa puhemies,

Yhteiskunnastamme on tullut esiin uusiakin puolia, monissa kouluissa ja työpaikoilla on tehty digiloikka niillä välineillä, jotka jo pitkään ovat olleet ulottuvilla. Osittaista etätyötä jatkossakin suosimalla voidaan säästää ruuhkassa kuluvaa aikaa ja turhia päästöjä.

Koronakriisi on osoittanut, että tutkimus ja tiede ovat koko yhteiskunnan etu, ja olemme huomanneet viimeistään nyt, että niihin kannattaa satsata mikäli haluamme varmistaa päivitetyn tiedon ja uusimmat ratkaisut. Turvallisen ja toimivan rokotteen nopea saatavuus on ratkaisevaa terveys- ja talouskriisistä ulospääsemiseksi.

Hallitusohjelmassa on sovittu ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästä Suomesta, eikä tämä lupaus ole muuttunut.

Mari Holopainen ja Juhana Vartiainen: Miten maailma selviytyy koronaepidemiasta mahdollisimman vähäisellä inhimillisellä ja taloudellisella kärsimyksellä?

28.3.2020 / mari.holopainen / 0 Comments

Vuosisatamme vaikein epidemia on mullistanut maailmaa hetkessä. Covid-19 on vaarallinen tauti, koska se tarttuu herkemmin ja väestöllä ei ole aiempaa immuniteettia tai rokotesuojaa, toisin kuin tutumpien influenssojen tapauksessa. Arviot kuolleisuudesta vaihtelevat. Imperial Collegen raportti arvioi infektiokuolleisuuden olevan 0,9 % (vaihteluvälillä 0,4%-1,4%).

Covid-19-tartuntatauti muodostaa kaksi erilaista kriisiä, talouskriisin ja terveyskriisin, joita yritetään ratkoa erikseen. Taloustieteilijä, nobelisti Paul M. Romer esittää, että erilliset strategiat kriisin ratkaisemiseksi voivat olla keskenään ristiriitaisia. Siksi kriisin seuraukset voivat johtaa epäonnistumiseen pitkällä tähtäyksellä.

Kriisin tässä vaiheessa talous ja terveys näyttäytyvät monelle keskenään vastakkaisina tavoitteina.

Jos halutaan katkaista viruksen leviäminen, on hyväksyttävä laajat taloudelliset menetykset, kun rajoittamistoimet estävät normaalin tuotannon ja vaihdannan. Jos taudin annettaisiin levitä ilman riittäviä sosiaalisen kanssakäymisen rajoitteita, päätyisimme herkästi Espanjan tai Italian kaltaiseen tilanteeseen, jossa terveydenhuollon ja sairaaloiden hoitokapasiteetti ylittyy, eikä riittävää hoitoa pystytä tarjoamaan sitä tarvitseville. Huolestuttavaa on, että useiden epidemiologian asiantuntijoiden ja Maailman Terveysjärjestö WHO:n arvioiden valossa ns. flatten the curve -strategia, jossa hyväksytään, että tauti pääsee hidastetusti leviämään, ei sekään välttämättä takaa tehohoidon kapasiteetin riittävyyttä. Se voi olla pitkäaikaisilta taloudellisilta ja terveydellisiltä vaikutuksiltaan vakava skenaario.

Tehdyt liikkumista rajoittavat toimenpiteet ovat siis tarpeellisia.

Sosiaalisen kanssakäymisen rajaaminen hidastaa tartuntatahtia, mutta samalla se lamauttaa erityisesti palvelutuotannon ja aiheuttaa massatyöttömyyttä. Inhimilliset seuraukset voivat myös olla kohtalokkaita, jos esimerkiksi perheväkivalta lisääntyy ja vanhukset joutuvat olemaan yksin karanteenissa kenties kuukausia.

Vaikka talouden nousu- ja laskukausien tilastollinen yhteys kuolleisuuteen on monimutkainen, on mielestämme selvää, että suuret taloudelliset menetykset näkyvät ajan mittaan myös heikompana terveydenhoitona. Jos talous taantuu pitkäksi ajaksi, myös julkistalouden ja sitä kautta terveydenhoidon voimavarat kärsivät. Silloin meillä on entistä ankarampi resurssipula perushoidossa, erikoissairaanhoidossa, henkilöstössä, lääkkeissä. Sairaaloissa ei olisi samanlaista kapasiteettia antaa kehittyneitä syöpähoitoja. Perusterveydenhoito saattaa hankaloitua. Oikeus elämään vaarantuu myös, jos talous pääsee perustavanlaatuisesti romahtamaan.

Emme siis taistele ainoastaan koronavirusta, vaan myös sen mittavia talousvaikuksia vastaan rahavirtojen ja liike-elämän ollessa käytännössä pysähdyksissä. Miljardienkaan kysyntäelvytyspaketit eivät riitä talouden pelastamiseksi, jos palveluiden ja tavaroiden tuottaminen eli talouden tarjontakapasiteetti on estynyt. Nykytilanteen pitkittyminen potentiaalisesti jopa useilla kuukausilla voi johtaa taloudelliseen katastrofiin.

Siksi strategian on oltava tasapainoinen. Miten koronaepidemiasta voitaisiin selviytyä mahdollisimman vähällä inhimillisellä ja taloudellisella kärsimyksellä? On välttämätöntä arvioida, kansainvälisiin esimerkkeihin ja päivittyvään tutkimustietoon nojaten, mitkä epidemian hillitsemisen ajalliset skenaariot ja keinot olisivat kaikkein tehokkaimpia.

Eri maiden tutkijapiireissä on selvästi saanut suosiota käsitys, jonka mukaan alkuvaiheen rankkojen rajoitustoimien jälkeen kannattaa siirtyä taktiikkaan, jossa elämää ja taloutta vähittäin normalisoidaan, samalla kun käytetään määrätietoisesti testausta tartuntaketjujen jäljittämiseen. Tämän puolesta on puhunut alussa mainitsemamme talousnobelisti Paul Romer, ja siitä keskustellaan esimerkiksi ruotsalaisten huipputaloustieteilijöiden Ekonomistas-palstalla . Tällaiseen agressiiviseen ”testaa-jäljitä”-lähestymistapaan on perustunut myös Aasian maiden tähänastinen onnistuminen viruksen rajoittamisessa.

Suomessa on todettu, ehkäpä tässä vaiheessa realistisesti, että riittävää testauskapasiteettia ei ole, vaikka sitä nostetaankin. Testaustekniikat kehittyvät kuitenkin koko ajan. Tiukat rajoitustoimet olisi nähtävä siten, että niiden aikana valmistaudutaan seuraavaan vaiheeseen. Voisiko siis kehittynyt testaus ja tartuntaketjujen agressiivinen jäljitys olla seuraavan vaiheen taktiikka, aina siihen asti kun toimiva lääke tai rokote on käytössä? Tämä mahdollistaisi vähittäin mahdollisimman monen ihmisen paluun työelämään. Saksa ilmoitti juuri, että se siirtyy epidemian hillitsemisen strategiasta epidemian pysäyttämiseen, ja aikoo nostaa testauskapasiteettiaan ainakin 200 000 testiin päivässä huhtikuun loppuun mennessä, meillä tämä tarkoittaisi 13 000 testiä päivässä. Ketkä tarttuisivat Suomessa tähän haasteeseen?

Meidän on myös mietittävä, miten voimme parhaiten käyttää digitaalisen maailman työkaluja tartuntaketjujen jäljittämiseen. Kiinan kaltaisessa autoritaarisessa maassa voidaan suoraviivaisesti seurata ja kontrolloida ihmisten liikkumista ja eristää maan osia. Mutta meidänkin perustuslakiemme puitteissa olisi mietittävä, miten voisimme käyttää lähes kaikkien taskuissa liikkuvia älylaitteita koronakriisin selättämiseen.

Lisäksi teknologia kehittyy nopeasti kun kriisi on globaali ja yhteinen. Suomessakin on uutisoitu kehitteillä olevasta uudesta vasta-ainetestistä, jonka avulla voidaan identifioida myös viruksen sairastaneet ja vastustuskyvyn muodostaneet henkilöt. Pienenä, teknologiaintensiivisenä maana Suomella on mahdollisuudet ottaa kaikki parhaat keinot käyttöön.

KTM Mari Holopainen on Vihreiden kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen

VTT Juhana Vartiainen on ekonomisti, Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja

Kuva: Eduskunnan kuvapalvelu

Sekava maakuntasote vuotaa liian monesta laidasta: Pystymme parempaan

3.4.2018 / mari.holopainen / 0 Comments

Helsinki esittää tänään 4.4.2018 eduskunnalle, että hallituksen sote- ja maakuntaehdotusta ei tule hyväksyä. Kun tieto Helsingin lausunnosta tuli, Keskustan ministeri Annika Saarikko yritti kääntää huomion ihan muuhun kuin lausunnon sisältöön ja soimasi Helsinkiä siitä, ettei se ole hoitanut asioitaan kuntoon (!) Helsingin huolta on yritetty vähätellä ”tempauksena” tai henkilöidä pormestarin niskoitteluksi, vaikka saman huolen jakoivat kaupunginhallituksessa kaikki puolueet vasemmistosta oikeistoon.

Mitä sitten Helsingin valtuusto, ja yli 600 000 asukasta, joita se edustaa sanoo poikkeuksellisesti koolle kutsutussa kokouksessa ja 22-sivuisessa lausunnossa :
– Hallituksen maakuntasotekokonaisuus ei toimi.
– Palvelut tulevat keskimäärin heikkenemään.
– Kaupunkien investointikyky heikkenee, kun puolet niiden verotuloista siirretään valtion kassan kautta jaettavaksi, mutta velat ja kasvutarpeet jäävät. Tämä tarkoittaa hankaluuksia infra-investoinneille, kouluille, kulttuurille.
– Kokonaisveroasteen nousu on ilmeinen riski, joka todennäköisesti toteutuisi lähivuosina. Sama toki koskee muitakin kuntia.
– Maakunnista tulee heikkoja valtionhallinnon jatkeita, eikä demokratia näin ollen toteudu.
– Maakuntien rahoituksessa on jätetty huomioimatta yliopistosairaaloiden lääketieteen tutkimus ja koulutus.

Mutta pahinta on, että ”uudistuksen tavoitteet terveys- ja hyvinvointierojen kaventumisesta, palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta ja kustannusten kasvun hillitsemisestä eivät Helsingin näkemyksen mukaan tule toteutumaan” ja ”puutteellinen integraatio peruspalveluissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä aiheuttaa haasteita erityisesti paljon palveluja tarvitseville(…)” Uudistuksessa olisi pitänyt lähteä liikkeelle terveysvaikutusten lisäämisestä, eikä hallintorakenteesta.

Hallituksen maakunta- ja soteyhdistelmän kannustinmallit ja taloudelliset pelisäännöt ovat täysin puutteelliset ja osin nurinkuriset. Malli saa maakunnat kilpailemaan keskenään hattu kourassa rahoituksesta. Rahoitusta saa valtiolta lisää hoitamalla asiat huonosti, eikä hyvin. Verotusoikeus toisi kannustimet kehittää hyvinvointia, ja valtionosuuksien jaolla sitä voitaisiin tasata kuten tälläkin hetkellä. Hallituksen sote sen sijaan pirstoo palveluita, tuotannon äkillinen yksityistäminen valitulla mallilla, joka suosii suuria terveysalan yrityksiä, nostaa hintoja, eikä julkisen puolen työntekijöiden massiivisista siirtymistä pois nopealla aikataululla ole kukaan halunnut puhua avoimesti. Liikelaitoksen rooli on epäselvä, eikä hallitus ole korkeimman hallinto-oikeuden näkemyksestä huolimatta hakemassa EU:n kantaa mahdollisesti syntyvään kilpailutilanteeseen.

Useissa pienemmissä maakunnissa tunnistetaan tarve rakentaa kuntia suurempia yksiköitä. Siksi monet puolueet ovat tarjonneet reitin eteenpäin: tehdään maakunnat verotusoikeudella, ja siten toteuttuna, että maakunnille annetaan valtaa päättää, miten palvelut järjestetään. Tämä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin hallituksen esitys ja laajasti kannatettu vaihtoehto. Siis annetaan kannustimet toimia tehokkaasti, edetään kokeillen ja vaiheittain. Hallituksen mallissa ei niissäkään maakunnissa, jotka maakunnan harteita nyt pyrkivät orastavan innon vallitessa rakentamaan, helppoa tule olemaan. Kun maakunnan rakentaminen on tehty, saadaankin jo purkaa. Valtio on laissa määrännyt, että perusterveydenhuolto laajasti ja monet muut palvelut tulee pakko tiettynä päivänä avata. Suuret YT-neuvottelut ja henkilöstön vähentämiset julkisesta tuotannosta ovat edessä ihan jokaisessa maakunnassa, kun tuotantoa ja sitä myöten rahoitusta siirtyy yksityisille tuottajille. Tämä on itsessään massiivinen operaatio. Se inhimillisesti raskas ja erittäin kallis toteuttaa tällä nopealla aikataululla. Taloustieteilijät ovat kommentoineet, että hallituksen suunnitelmissa ei ole järkeä, vaan pitäisi edetä kokeillen ja hankkia sopimusosaamista. Vaiheistaminen olisi välttämätöntä sekasorron välttämiseksi.

Talouspolitiikan arviointineuvosto toteaa tuoreessa lausunnossaan: ”– Monien alueiden markkinat eivät kuitenkaan ole riittävän suuret ylläpitämään kilpailun kannalta riittävää määrää sote-keskuksia.” Useat maakunnat ovat siis väistämättä liian pieniä suhteessa hallituksen markkinamalliin! Maakuntavaltuutetun rooli on hyvin erilainen kuin mihin paikallispoliitikot ovat tottuneet ja kostuu tilaaja-tuottaJaosaamisesta. Satasivuisten sopimusehtojen ymmärtäminen ja viilaaminen on ydintä. Tilaaja-tuottajamalleja on erittäin hankala saada toimimaan hyvin, ja monissa maissa ja kaupungeissa niistä onkin luovuttu. Jos ja kun sekavina alkuvuosina useampi maakunta, sanotaan vaikkapa Kittilän johtama Lappi, mokaa siirtymän, niin kaikki kantavat kulut. Toki se voi olla myös Uusimaa, jolloin seuraukset olisivat valtaisat. Uusimaa on varoittanut, että maakunta ei tule pärjäämään tällä budjetilla, aikataululla ja mallilla ja, että Uudenmaan pitäisi saada enemmän päätösvaltaa siitä, miten palvelut tuotetaan, jotta operaatio onnistuu. Tappiot kannamme me kaikki tässä maassa ja toki Helsingin seutu ja Uusimaa erityisesti, koska täällä asuu kolmannes väestä. Ihmettelen ns. porvaripuolueiden leväperäisyyttä rahankäytössä tässä kohtaa. Kovasti on pyritty julkisen talouden kestävyyttä kuroa umpeen lähtien varhaiskasvatuksen leikkauksista, mutta sote-uudistuksessa muutama sata miljoonaa euroa sinne tai tänne ei olekaan ongelma. (Miljardista puhuminen lienee oikeampi luku, etenkin malliin siirtymisen muutoskulut huomioiden). Kaverikapitalismi elää ja voi hyvin.

On myönnettävä, että ns. kermankuorinnan mahdollistava malli (mm. asiakkaita voi valikoida kohdentamalla) heikentää todellisen avun tarpeessa olevaa rahoituksen vähentyessä. Tämä ei ole myöskään taloudellisesti järkevää, koska noin 20% käyttäjistä tuottaa yli 80% kaikista sote-kustannuksista. Jos haetaan kustannusvaikuttavuutta, tulisi keskittyä ratkomaan sujuvia hoitopolkuja tälle ryhmälle.

Rahoitusnäkymät uhkaavat myös hyvin toimivaa erikoissairaanhoitoa. Tätä emme voi hyväksyä. Luottamushenkilö ei yksinkertaisesti voi ottaa riskiä, että esimerkiksi syöpähoitoon pääsisi nykyistä heikommin. Helsinkiläiset luottamushenkilöt eivät tätä riskiä halua ottaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että maan hallitus on valmis sen riskin ottamaan: palvelutarve kasvaa, ja rahoitusta siirretään perusterveiden listautumiseen, mutta samalla soterahoituksen kasvua aiotaan hillitä miljardilla eurolla Uudellamaalla seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kokoomuksen Petteri Orpohan on luvannut julkisesti myös, että Suomen kansainvälisesti kovatasoinen ja kustannustehokas erikoissairaanhoito ei ole turvassa, vaan sitäkin pyritään jakamaan markkinoille yhä enemmän. Asiakassetelipakko 6 kk jälkeen kaikessa erikoissairaanhoidossa on yksi ruuvi, jota tullaan käyttämään. Maakunnat voivat viedä erikoissairaanhoitoa markkinoille tätä laajemmin. Lobbaus tulee olemaan kovaa ja alkuvaihe sekavaa. Minulle ei ole selvinnyt, että mikä Petterin visio on. Olisi typerää riskeerata toimiva erikoissairaanhoito poliittisten intohimojen takia.

Helsinki kiinnittää huomiota siihen, että huomattavasti pienemmätkin uudistushankkeet ovat vaatineet enemmän aikaa, jotta ei jouduta kaaokseen. Kaaoksessa markkinoita on helpompi uudelleenjakaa, mutta se ei voi olla sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen päällimmäisenä tavoitteena ottaen huomioon, että Suomen lähtötaso on hyvä ja kustannustehokas. Tärkeintä on terveysvaikutusten maksimointi kustannustehokkaasti. Uudet toimintamallit, digipalvelut, keinoäly pyyhkäisevät terveydenhuollon yli. Suomi sen sijaan aikoo käyttää energiansa ja rahansa hallituksen maakuntasotesompailun jälkien korjailemiseen. Pystymme parempaan.

Investointeja tarvitaan lisää, jotta koulutilat riittävät Helsingissä

13.2.2017 / mari.holopainen / 0 Comments

Helsinki on kaupunkina onnellisessa asemassa, koska täällä syntyy ja kasvaa lapsia sekä valmistuu ennätysmäärä uusia asuntoja. Nopeaan lapsimäärän kasvuun ei ole varauduttu realistisilla suunnitelmilla, jolloin jousto on vähäistä.

Kun päätimme hiljattain kaupunginvaltuustossa kaivatun ja tarpeellisen uuden koulun kunnostamisesta Lauttasaareen, monet valtuutetut toivat esiin, että Lauttasaaren täydennysrakentamisen yhteydessä ei ole huomioitu tarvetta koulurakennuksille eikä päiväkodeille. Tämä on totta ja lasten kannalta kestämättömän tilanteen on annettu jatkua aivan liian pitkään. Koulutilojen puute ei koske pelkästään tiettyjä täydennysrakennusalueita, vaan on muodostunut ongelmaksi myös uusissa kaupunginosissa. On siis tiedossa, että toimivista koulutiloista tulee olemaan puutetta Helsingissä, mikäli valtuusto tekee investointikaton ennen tarpeen arviointia, eikä osoita lisää investointimäärärahaa kouluille.

Helsingissä aloitettiin vuonna 2015 noin 6 000 asunnon rakentaminen ja tahti jatkuu vilkkaana uusien kaavoitussuunnitelmien mukaan. Eniten asuntoja on viime vuosina valmistunut Arabianrantaan, Vattuniemeen, Kalasatamaan ja Jätkäsaareen. Rakentaminen lisääntyy suurilla projektialueilla Pasilassa ja Kruununvuorenrannassa, ja samalla noin 40 prosenttia uusista asunnoista rakennetaan vanhoille asuinalueilla täydennysrakentamisena. Tiedämme, että näille alueille muuttaa lisää lapsia. Esimerkiksi Arabian peruskoulussa havaituista kosteusongelmista huolimatta koulun käyttöä on jatkettu kuten Jonna Puisto ja Paula Salminen (HS mielipide, 9.2.) kirjoittivat ja alueen kasvavaan lapsimäärään etsitään jälkikäteen ratkaisuja.

Ei ole kestävää, että lapset joutuvat käyttämään suuren osan kouluajastaan väliaikaisratkaisuja, liian ahtaita tai epäterveellisiä tiloja. Opetusviraston tulosbudjetissa todetaan, että vuonna 2017 lasten ja nuorten määrä kasvaa 1,6% eli noin tuhannella lapsella viime vuoteen verrattuna. Karkeasti arvioiden kasvu tarkoittaisi vuosittain vähintään yhtä uutta koulurakennusta. Nopea kasvu tulee jatkumaan useita vuosia. Jotta pystytään tarjoamaan toimivat tilat kasvavalle oppilasmäärälle, sain opetusvirastosta arvion, jonka mukaan koulujen investointibudjettia tulisi kasvattaa noin 20 miljoonalla eurolla vuodessa, eli 200 miljoonalla eurolla 10 vuoden aikana. Muutoin tiedetään jo etukäteen, että ahdasta tulee olemaan ja ongelmia laastaroidaan jälkikäteen koulu kerrallaan vasta, kun ne ovat paisuneet suuriksi.

Olemme valtuustossa puuttuneet epärealistiseen säästötavoitteeseen, jonka mukaan tilojen neliömäärä pysyisi samana, vaikka oppilasmäärä kasvaa huimasti. Aion jatkossakin puolustaa riittäviä ja toimivia koulutiloja, jos minut valitaan uuteen valtuustoon. Valtuuston tulee ottaa tarve vakavasti ja lisätä opetukseen investointimäärähoja.

Lähteet: Helsingin kaupungin talousarvio 2017: Aluerakentaminen Helsingissä, Opetusviraston tulosbudjetti 2017

Kuva: Susanna Kekkonen