Kirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 10.8.2026.

Euroopan komission suunnitelma avata EU:n vesipuitedirektiivi on askel väärään suuntaan, kirjoittavat Tiina Elo, Mari Holopainen ja Maria Ohisalo.

Euroopan unionin kaivos- ja teollisuuspolitiikka on käännekohdassa. On vaarallista, jos ratkaisuja haetaan oikopolkujen kautta heikentämällä unionin ympäristölainsäädännön keskeisiä periaatteita.

Euroopan komission suunnitelma avata EU:n vesipuitedirektiivi ympäristönsuojelua heikentäen kaivosteollisuuden tarpeisiin on askel väärään suuntaan. Direktiivi on yksi EU:n kulmakivistä vesien suojelussa, ja monet sen tavoitteista ovat edelleen saavuttamatta. Tässä tilanteessa sääntelyn löysentämisen seuraukset maksaisivat lopulta yhteiskunta, ihmiset ja luonto.

Vihreä siirtymä ei voi rakentua ympäristön kustannuksella. Jos vesistöjen tila heikkenee, siirtymä ei ole kestävä. Se on vain ongelmien siirtämistä toiseen paikkaan ja tuleville sukupolville.

Vaikka Suomesta löytyy useita mineraaleja, monet esiintymistä eivät ole kovinkaan rikkaita. Maamme höveli kaivoslainsäädäntö luovuttaa omistajuuden ensimmäiselle varaajalle. Suomen talous kaipaa tuottavuuden kasvua, ei EU:n reunamaan raaka-ainereservaattina toimimista. Suomen pitää olla hereillä oman edun valvonnassa. Suomalaiset vesistöt ovat herkkiä ympäristövahingoille. Puhtaat pohjavesivarannot ja mökkijärvet ovat suomalaisille rakkaita ja suuri ylpeydenaihe.

Suomessa keskustelu ei ole teoreettista. Kaivostoiminnan ympäristöhaitoista on konkreettisia kokemuksia, ja ne ovat osoittaneet sääntelyn puutteet. On perusteltua kysyä, miksi kaivosten jätevesien hallinta on yhä monin paikoin heikompaa kuin esimerkiksi kaatopaikkojen valvonta. Tämä ei kerro liiallisesta sääntelystä, vaan lainsäädännön toimeenpanon ilmeisistä puutteista.

Jos vesistöjen tila heikkenee, siirtymä ei ole kestävä.

On myös syytä tunnistaa, mistä paine direktiivin avaamiseen kumpuaa. Kaivosteollisuuden lobbaus on voimakasta, ja geopoliittinen kilpailu mineraaleista kiristyy. Silti poliittisen päätöksenteon tehtävä ei ole reagoida lyhyen aikavälin paineisiin hinnalla millä hyvänsä, vaan turvata pitkän aikavälin kestävyys.

Ratkaisuja kyllä on. Teknologia vesienhallintaan on kehittynyt nopeasti: suljetut vesikierrot, paremmat puhdistusmenetelmät ja tiukempi valvonta voivat merkittävästi vähentää riskejä. Kysymys ei siis ole siitä, voidaanko kaivostoimintaa harjoittaa vastuullisemmin, vaan siitä, halutaanko vastuullisuuteen velvoittaa.

EU:n tulisi käyttää tämä hetki sääntelyn vahvistamiseen, ei purkamiseen. Jos Eurooppa haluaa olla vihreän siirtymän suunnannäyttäjä, sen on pidettävä kiinni korkeista ympäristöstandardeista myös silloin, kun se on vaikeaa.

Vesi on elämän perusta, ja siksi sen suojelussa ei ole varaa ottaa askelia taaksepäin.

Tiina Elo

kansanedustaja (vihr)

Mari Holopainen

kansanedustaja (vihr)

Maria Ohisalo

europarlamentaarikko (vihr)